Paikanna

    Kuukausiennuste

    Kuukausiennuste: ”Enimmäkseen keväisen lämmintä, lumisateet silti mahdollisia etelässäkin”

    Huhtikuun sää jatkuu kuukausiennusteen mukaan vaihtelevana.

    Tällä viikolla keskilämpötila on ennusteen mukaan maan etelä- ja keskiosassa 0–2 astetta keskimääräistä lämpimämpi, pohjoisessa on 0–2 astetta keskimääräistä kylmempää. Päivien väliset erot ovat kuitenkin suuria: alkuviikko on keväisen lämmin, pääsiäiseksi sää on kylmenemässä.

    Alkuviikon päivän ylimmät lämpötilat ovat maan etelä- ja laajalti keskiosassakin 10–15 asteessa. Nämä lukemat ovat jo lähellä huhti-toukokuun vaihteen tavallisia lämpötiloja. Pohjois-Lapissa asti voi ylittyä viisi plusastetta. Loppuviikolla Jäämeren suunnalta virtaa Suomeen hetkeksi kylmempää ilmaa, jolloin yöpakkaset yleistyvät. Viikonvaihteessa ylin lämpötila jäänee etelän sisämaassakin paikoin alle viiteen asteeseen.

    – Huhtikuu jatkuu tämän kuukausiennusteen mukaan enimmäkseen keväisen lämpimässä säässä, mutta ajoittaiset kylmät kaudet lumi- ja räntäsateineen ovat edelleen mahdollisia aivan eteläisimmässäkin Suomessa, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

    Huhtikuun mittaan korkeapaine pysyttelee enimmäkseen Länsi-Euroopassa ja Suomen eteläpuolella. Matalapaineiden reitti kulkee osittain Pohjois-Euroopan yli, Suomessa vallitsee lännenpuoleinen virtaus. Matalapaineita kulkee Suomen lähistöllä, joten sää on vaihtelevaa. Huhtikuun puolivälin tienoilla lämpötilat ovat ennusteen mukaan melko keskimääräisiä, Suomen kaakkoispuolella on tavanomaista kylmempää. Kuun toiseksi viimeiselle viikolle 20. huhtikuuta alkaen ennustetaan 1–3 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Kuun viimeiselle viikolle kuukausiennuste näyttää maan etelä- ja keskiosaan tavanomaista lämpimämpää, mutta maan pohjoisosaan melko keskimääräisiä lämpötiloja.

    Tilastojen mukaan ajankohdan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat huhtikuun puolivälissä maan eteläosassa 6–10 asteessa, maan keskiosassa 4–8 asteessa, pohjoisessa laajalti 2–6 asteessa ja Lapin pohjoisosassa enimmäkseen 0–2 asteessa.

    Muualla Euroopassa sää on tällä viikolla laajalti lämmintä, läntisessä Euroopassa paikoin jopa viitisen astetta tavanomaista lämpimämpää. Esimerkiksi Ranskassa päivän ylimmät lämpötilat ovat enimmäkseen 20–25 astetta. Tämän viikon loppupuolella ja ensi viikolla kylmää ilmaa yltää Suomen itä- ja eteläpuolelle. Yleisesti ottaen sää jatkuu kuitenkin Keski-Euroopassa lämpimänä huhtikuun aikana. Eteläisessä Euroopassa on ajoittain tavallista viileämpää.

    Huhtikuu tavanomaista kuivempi

    Huhtikuussa Suomessa tulee kuukausiennusteen mukaan tavanomaista vähemmän sateita, vaikka sää onkin vaihtelevaa.

    Kuluvalla viikolla sateita tulee päivittäin jossain päin maata eri olomuodoissa. Sateet ovat etelässä tällä viikolla enimmäkseen vettä, mutta ne voivat olla ajoittain etelässäkin räntää tai lunta. Loppuviikolla sateet ovat enimmäkseen kuurosateita.

    Keskisessä ja itäisessä Euroopassa huhtikuu näyttää laajalti tavanomaista kuivemmalta. Espanjassa ja Portugalissa sekä myöhemmin myös Italiassa ja Ranskassa sateita tulee ennusteen mukaan ajoittain tavanomaista enemmän. Myös osassa Norjaa ja Islantia osa huhtikuun viikoista on ennusteen mukaan sateisia.

    Päivitetty 7.4. 16.01

    Suomi-Trivia

    Sateisin paikka 8.4.
    1,0 mm
     
    Lämpimin paikka 8.4.
    +13,8 °C
     
    Kylmin paikka 8.4.
    -9,1 °C
     
     
    Viime viikon lämpimin paikka
    +9,0 °C
    2.4.
    Viime viikon sateisin paikka
    23,6 mm
     
    Viime viikon kylmin paikka
    -27,2 °C
    5.4.
     
    Viime kuun sateisin paikka
    107,4 mm
     
    Viime kuun lämpimin paikka
    +9,0 °C
    17.2.
    Viime kuun kylmin paikka
    -32,3 °C
    26.2.

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa