Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tiistaina sadetta tulee paikoin 10–20 millimetriä, Lapissa viikon sateet…
Uutiset |

Tiistaina sadetta tulee paikoin 10–20 millimetriä, Lapissa viikon sateet voivat olla osittain lunta tai räntää – katso viikon ennuste

Sateinen syyspäivä ja ruskaa Virroilla.
Sateita kulkee ajoittain Suomen yli viikon mittaan. Kuva: Sirpa Jyske, Virrat, 8.10.2022

Tällä viikolla edessä on vaihtelevaa syyssäätä, kun Pohjois-Atlantilla liikkuvien matalapaineiden sadealueet ulottuvat ajoittain Suomeen. Laajempia sateita odotellaan tiistaina, perjantaina sekä viikonloppuna. Keskiviikkona ja torstaina Lapissa tulevat sateet voivat olla osittain lunta tai räntää öisin ja aamuisin. Lumikertymät jäävät kuitenkin vähäisiksi. Viikon mittaan nähdään myös aurinkoa. Sää jatkuu melko tuulisena.

Viikon sää on Suomessa vaihtelevaa.

– Maanantain jälkeen sää vähän kylmenee, viikon puolivälin jälkeen taas vähän lämpenee. Sateita tulee ja menee. Sää on melko tuulista, mutta myrskyjä ei tämän hetken ennusteissa näy, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.

Maanantai on tuulinen päivä suuressa osassa maata.

– Puuskat ovat lännessä ajoittain kovia. Päivä on laajalti ajankohtaan nähden lämmin ja pilvisyys vaihtelee.

Tiistain vastaisena yönä lämpötila pysyy yleisesti viiden asteen yläpuolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tiistaina sateita kulkee maan yli lännestä itään – sademäärät paikoin 10–20 millimetriä

Tiistaiksi odotetaan sateita suureen osaan maata.

– Tiistaina länteen saapuu aamun aikana sadealue ja tuuli heikkenee hetkellisesti. Puuskainen etelätuuli jatkuu kuitenkin päivällä varsinkin idässä ja pohjoisessa. Sateet liikkuvat päivän aikana maan yli itään. Eniten sataa Lounais-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalla vyöhykkeellä, missä vettä tulee ennusteen mukaan 10–20 millimetriä, Joonas Koskela kertoo.

Katso videolta vesi-, räntä- ja lumisateiden sekä tuulten ennusteet torstaille asti!

Päivälämpötila laskee tiistaiksi maanantain lukemista ja jää laajalti 10 asteen alapuolelle. Tiistai-iltaa kohti sää poutaantuu lännestä alkaen. Länsituuli alkaa jälleen voimistua.

Keskiviikon vastaisena yönä lämpötila on enimmäkseen 2–5 plusastetta, mutta Lapissa voidaan mennä paikoin pakkasen puolelle.

Viikon keskivaiheilla nähdään aurinkoa – Lapissa sateet voivat olla osittain lunta tai räntää

Keskiviikkona päivällä sää on laajalti aurinkoista ja tuulista, lähinnä Pohjois-Lapissa voi ajoittain tulla vähän sadetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Keskiviikon ja torstain sateet voivat olla Lapissa osittain räntää tai lunta öisin ja aamuisin, mutta kertymät jäävät vähäisiksi, Joonas Koskela toteaa.

Päivälämpötila on keskiviikkona lähes koko maassa 5 ja 10 asteen välillä.

Ennuste iltapäiville 11.–12.10.2022.
Ennuste iltapäiville 11.–12.10.2022.

Tämän hetken ennusteen mukaan torstain vastainen yö on viikon kylmin.

– Pohjoisessa on yöllä yleisesti vähän pakkasta, etelässäkin lämpötila painuu paikoin nollan alapuolelle. Torstaina päivällä sää on suurelta osin poutaista, mutta Lapin yli liikkuu torstaina sateita, jotka voivat ainakin yöllä ja aamulla olla osittain räntää tai lunta. Päivän kuluessa pilvisyys lisääntyy ja sateita saapuu myös länsirannikolle.

Torstaina illalla sateet yleistyvät lännessä. Lännessä myös tuuli on puuskaisinta.

Perjantai on monin paikoin sateinen päivä, viikonloppuna lisää sateita saapuu Suomeen

Perjantain vastaisena yönä sateita leviää suureen osaan maata.

– Perjantaipäivä on monin paikoin sateinen, poutaisinta on kaakossa. Lauantaina päivällä on väliaikaisesti poutaisempaa, mutta seuraava sadealue saapuu illaksi maan länsiosaan. Etelänpuoleinen tuuli voimistuu ja on puuskaista, Joonas Koskela ennustaa.

Ennuste iltapäiville 13.–14.10.2022.
Ennuste iltapäiville 13.–14.10.2022.

Sunnuntaina sää jatkuu tuulisena. Monin paikoin tulee myös sateita.

– Loppuviikolla yöt ovat pilvisiä ja tuulisia, joten lämpötila pysyy öisin enimmäkseen plussan puolella, vain Pohjois-Lapissa voi paikoin olla pakkasta, Joonas Koskela kertoo.

Päivälämpötila on tämän hetken ennusteen mukaan viikonloppuna enimmäkseen 5 ja 10 asteen välillä. Etelässä voi olla vähän yli 10 astetta, Pohjois-Lapissa puolestaan alle viisi astetta.

Lue seuraavaksi: Odotettu marras–tammikuun pitkä sääennuste julki – näin meteorologi kommentoi talven tilannetta

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat