Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Nyt tulevat kevään toistaiseksi lämpimimmät päivät!
Uutiset |

Nyt tulevat kevään toistaiseksi lämpimimmät päivät!

Keväinen lämpö herättelee jo kukkia.
Keväinen lämpö herättelee jo kukkia. Kuva: Pirjo Räisänen, Nokia, 14.4.2022

Lähipäivinä mitataan kevään toistaiseksi korkeimmat lämpötilat, kun aurinko pääsee paistamaan lähes koko maassa.

Lämpötilan ennustetaan nousevan tiistaina, keskiviikkona ja torstaina jopa 15–17 asteeseen, ja alle 10 asteen päivälämpötiloja ei Suomessa tulevina päivinä mitata kuin hyvin paikallisesti.

Korkeapaine tuo lämmön ja auringon

Korkeapaine pitää tulevien päivien aikana Suomesta sateet kaukana ja taivaan selkeänä. Korkeapaine on vaikuttanut meillä jo useamman päivän, mutta maahamme on päässyt pienimuotoisia pilviä ja sateita.

Nyt tilanne muuttuu – tiistaista torstaihin on odotettavissa täysin selkeä taivas lähes koko maassa.

Pohjois-Lappi on Suomen ainoa laajemmin pilvinen alue tiistaina ja torstaina, sielläkin aurinko pääsee paistamaan keskiviikkona. Perämeren rannikolla kannattaa varautua siihen, että sumupilveä pääsee etenkin aamuisin paikoin kulkeutumaan mereltä rannikolle asti.

Sääennuste tiistaista torstaihin
Sääennuste tiistaista torstaihin. Kuva: Foreca

Edessä todennäköisesti vuoden 2022 toistaiseksi lämpimimmät päivät

Sekä tiistaina, keskiviikkona että torstaina lämpötilat nousevat ennusteiden mukaan lähes koko maassa 10 asteen yläpuolelle. Pohjois-Lapin pilvisillä alueilla lämpötila jää 5 ja 10 asteen välille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Maan etelä- ja keskiosan päivän ylimmät lämpötilat ovat laajalla alueella 10–15 asteessa, mutta paikallisesti yksittäisillä havaintoasemilla lämpötila voi nousta jopa 15–17 asteeseen.

Näin korkeille lämpötiloille on suurimmat mahdollisuudet maan länsipuoliskon tai maan eteläosan sisämaassa, mutta itäpuoliskollakaan lämpötilat eivät jää kauaksi. Aivan rannikon tuntumassa kylmä meri pitää ainakin paikoin lämpötilan hieman sisämaata viileämpänä.

Tämän vuoden toistaiseksi lämpimin lukema on ollut 20.3. Hyvinkäällä mitattu 15,6 asteen lukema.

Maanantaina 18.4. korkein mitattu lämpötila oli Vaalan Pelson havaintoasemalla mitattu lukema 15,4 astetta, joka oli vain kaksi asteen kymmenystä vuoden toistaiseksi korkeinta lämpötilaa matalampi.

Toiseksi tuli Virtojen Äijänneva, jossa lämpötila nousi 15,1 asteeseen. Helsingin Kumpulan 14,6 astetta pääsi maanantaina kolmannelle sijalle.

Lue myös: Suomen sää huhtikuussa tilastojen mukaan

Joanna Rinne

Päivitetty 18.4.2022 klo 22.27

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat