Klo

Ilma

Tie

Sääuutiset ja blogi> Viikonloppuna laajalti aurinkoa, etelään paikoin sateita – Lapissa…
Uutiset

Viikonloppuna laajalti aurinkoa, etelään paikoin sateita – Lapissa mitattiin jo yöpakkasia, ensi viikolla sadealueita kulkee Suomen yli

Elokuun aurinkoa ja sateita.
Ennusteissa on niin aurinkoa kuin sateitakin. Kuvat: Keijo Väänänen, Uusikaupunki, 14.8.2023 ja Taivassalo, 11.8.2023

Karita Kontula-Sokka
Julkaistu 18.8.2023 klo 15.29 | Päivitetty 19.8.2023 klo 13.53

Viikonloppu on laajalti poutainen ja aurinkoinenkin, mutta etelään yltää tämän hetken ennusteen mukaan paikoin sateita lauantaina, lisäksi pohjoiseen ennustetaan sadekuuroja. Lapissa on mitattu jo öisiä pakkasia, mutta maan etelä- ja keskiosassa on viikonloppuna vielä paikoin kesäisiä yli 20 asteen päivälämpötiloja. Ensi viikon sää on vaihtelevaa ja tätä viikkoa viileämpää.

Perjantain vastaisena yönä Lapissa mitattiin paikoin elokuun ensimmäisiä yöpakkasia. Kylmintä oli Kittilän Pokan havaintoasemalla, −1,0 astetta. Hallaa eli pakkasta maanpinnalla oli paikoin Pohjois-Pohjanmaalla saakka.

– Lauantain vastainen yö on Lapissa edellistä yötä pilvisempi. Pilvet todennäköisesti estävät lämpötilan laskun pakkaselle asti, mutta yöpakkasten mahdollisuutta ei voi kuitenkaan sulkea täysin pois. Hallan riskiä on Kainuun suunnalla. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Pohjois-Lapissa voi jälleen olla jopa yöpakkasia tai hallaa, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Lue myös: Mitä eroa on hallalla ja yöpakkasella?

Viikonlopun sää laajalti poutaista, mutta etelän ennusteissa sateita lauantaille

Suomen yllä on nyt laaja korkeapaineen alue, joka pitää sään meillä enimmäkseen poutaisena. Maan eteläosaan pääsee kuitenkin ajoittain etelän puolelta epävakaisempaa ja sateisempaa säätä. Perjantaina illalla etelärannikolle voi liikkua mereltä jokunen sadekuuro, lauantaiksi puolestaan ennustetaan lisää sateita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Suomen etelä- ja lounaispuolella kulkee helteisen ja viileämmän sään välinen rajapinta. Rajapinnalla liikkuu sadekuuroja ja jatkuvampiakin sateita, joiden reitti ennustuu huonosti. Suuressa osassa maata sää on tulevien päivien ajan enimmäkseen poutainen, mutta maan eteläosassa ennuste on sateiden huonon ennustettavuuden takia epävarmempi. Uusimpien ennusteiden mukaan lauantaina maan eteläosaan leviää lounaan puolelta sateita, Joanna Rinne sanoo.

Katso videolta viikonlopun ennuste!

Tämä video vaatii kolmannen osapuolen evästeiden hyväksynnän.

– Sadetta tulee tämän hetken ennusteen mukaan lauantaipäivän mittaan etelässä paikoin 5–15 millimetrin kertymä. Ukkosia ei Suomen ennusteissa näy, ne jäävät näillä näkymin Viron puolelle. Muualla maassa sää on lauantaina pääosin poutainen ja laajalti aurinkoinenkin, Etelä-Lapissa tulee kuitenkin jokunen sadekuuro iltapäivällä.

Lauantaina päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa ylimmillään 20–22 astetta, lännessä paikoin jopa 24 astetta, mutta sateisilla ja pilvisillä alueilla on viileämpää. Keski- ja Etelä-Lapissa on 15–19 astetta ja Pohjois-Lapissa 9–14 astetta.

Lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi sää poutaantuu ja selkenee. Sunnuntain vastaisena yönä Pohjois-Lapissa halla tai yöpakkanen on siis mahdollista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sunnuntaina sää on poutainen ja suuressa osassa maata myös aurinkoinen. Päivälämpötilat ovat samankaltaisia kuin lauantaina.

Ensi viikolla päivälämpötilat pääosin 10–20 asteessa, sateita liikkeellä

Ensi viikon ennusteissa on vaihtelevaa säätä.

– Ensi viikolla pilvisyys vaihtelee koko maassa. Etenkin maan etelä- ja länsiosan yli saattaa liikkua ajoittaisia sateita. Mahdolliset sateet liittyvät Suomen etelä- ja lounaispuolella olevaan huonosti ennustuvaan säärintamaan. Kannattaa varautua siihen, että ensi viikon sateiden ajoitukset ja paikat muuttuvat vielä viikonlopun aikana. Muualla maassa sää on poutavoittoista, vaikka paikallisia kuurosateita voikin esiintyä, Joanna Rinne toteaa.

Ennuste iltapäiville 21.–23.8.2023.
Ennuste iltapäiville 21.–23.8.2023.

Ensi viikolla päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa pääosin 15–20 asteen tienoilla, Lapissa enimmäkseen 10–15 asteessa.

Lue seuraavaksi: Kuukausiennuste loppukesälle: Olivatko kesän helteet tässä? Terminen syksy kolkuttelee jo osassa Suomea – Välimerelle jälleen kova lämpöaalto

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat