Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tiistaina mitattiin lähes 17 astetta – varaudu isoon muutokseen
Uutiset |

Tiistaina mitattiin lähes 17 astetta – varaudu isoon muutokseen

Kevään kukkasia huhtikuussa 2020.
Tämän viikon alkupuoli on osassa maata keväisen lämmin, loppuviikoksi sää viilenee. Kuva: Matti Hietala, Mustasaari 17.4.2020

Tiistaina lähestyttiin kevään tähän asti korkeinta lämpötilaa. Nyt sää alkaa vähitellen viiletä.

Tiistain korkein lämpötila oli Kaarinassa mitattu 16,9 astetta. Salossa ja Kankaanpään Niinisalossa oli 16,8 astetta. Myös esimerkiksi Turussa ja Helsingissä ylitettiin 16 astetta. Koko maan kevään tähän asti korkeimmasta lämpötilasta jäätiin hiukan, sillä toistaiseksi korkein lämpötila on Hattulassa 7. huhtikuuta mitattu 17,5 astetta.

Tiistai oli näillä näkymin viikon lämpimin päivä. Nyt lämpötilat alkavat hiljalleen pudota. Keskiviikkona lämpimintä on ennusteen mukaan lounaassa, 12–14 astetta. Muualla maan etelä- ja keskiosassa ollaan 8–12 asteessa, pohjoisessa 3–8 asteessa.

– Torstaina etelässä ja lounaassa on vielä 10–13 astetta, mutta sää on melko pilvistä. Aurinkoisina hetkinä lounaassa voi olla vielä mahdollisuus 14–15 asteeseen. Pohjoisessa on enää 0–5 astetta, sanoo Forecan meteorologi Anna Latvala.

Viikonlopuksi alle kymmenen astetta

Perjantaina sää alkaa viiletä selvemmin myös etelässä. Maan etelä- ja keskiosassa on yleisesti 4–10 astetta, lounaassa vielä kymmenisen astetta. Lapissa lämpötila on lähellä nollaa, paikoin pikkupakkasella päivälläkin.

Viikonloppuna lämpötilat jäävät lähes koko maassa kymmenen asteen alapuolelle, lounaassa voi vielä lauantaina olla kymmenisen astetta. Pohjoisessa lämpöä on enää 0–4 astetta päivisin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Sunnuntaina maan eteläosassakin on enää 5–9 astetta ja maan keskiosassa 3–8 astetta, toteaa Anna Latvala.

Sateet yleistyvät loppuviikolla. Sateita tulee vetenä, räntänä ja lumena. Etelässäkin voi paikoin tulla heikkoja lumi- tai räntäsateita yöaikaan.

21.4.2020 kello 19.10: Päivitetty korkein lämpötila ja paikkakunta

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 21.4.2020 klo 19.11

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat