Klo

Ilma

Tie

Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Ukkonen jyrisee pitkin Suomea – myös tulevien päivien ennusteissa ukkosia
Uutiset |

Ukkonen jyrisee pitkin Suomea – myös tulevien päivien ennusteissa ukkosia

Salamointia Rääkkylässä.
Loppuviikolla voi vielä ukkostaa paikoin. Kuva: Heidi Multanen, Rääkkylä, arkistokuva

Ukkoskuuroja on muodostunut pitkin Suomea torstai-iltapäivän aikana. Sääennusteiden mukaan salamointi ei rajoitu pelkästään torstaihin.

Kello 18 mennessä Suomessa on iskenyt torstaina 3.9. yhteensä noin kaksisataa salamaa, ja aktiivisia ukkossoluja on vielä liikkeellä useita maan keskiosassa ja keskivaiheilla.

Kuvassa salamaniskut sekä tutkan sadekertymät maan keskivaiheilla kello 17–18:

Maasalamaniskut läntisessä Suomessa torstaina 3.9. klo 17–18.
Maasalamaniskut läntisessä Suomessa torstaina 3.9. klo 17–18.
Maasalamaniskut maan keskivaiheilla torstaina 3.9. klo 17–18
Maasalamaniskut maan keskivaiheilla torstaina 3.9. klo 17–18

Vaikka torstain ukkosista suurin osa kuivahtaa iltaan mennessä, uusia vastaavia on odotettavissa myös perjantaina iltapäivällä. Perjantaina ukkostaa todennäköisimmin maan keskiosasta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella iltapäiväkuurojen yhteydessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Voit seurata ukkosten etenemistä Forecan sivuilla täällä: 
https://www.foreca.fi/sadetutka

Lauantainakin paikalliset ukkoset ovat vielä mahdollisia, mutta salamamäärät jäävät ennusteiden perusteella selvästi torstain ja perjantain tasoa pienemmäksi pohjoisen puolelle kääntyvän viileän ilmavirtauksen takia.

Videolla Forecan meteorologit kertovat lisää viikonlopun sateista ja tuulista, syksyn alusta sekä ensi viikon ja tulevien viikkojen ennusteista:

Lue seuraavaksi: Matalapainesää jämähtää Suomeen – viikonloppuna pohjoistuuli voimistuu

Lue myös: Syyskuun kuukausiennuste: Kartoille pelmahti kolea signaali – alkaako terminen syksy etuajassa?

Joanna Rinne
meteorologi

Päivitetty 3.9.2026 klo 18.57

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat