Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Hurja helleviikko edessä – milloin kuumuus purkaantuu? ”Tulossa on rajua ukkosta”
    Uutiset |

    Hurja helleviikko edessä – milloin kuumuus purkaantuu? ”Tulossa on rajua ukkosta”

    Hellettä ja ukkosta.
    Tällä viikolla nähdään niin lämpöä kuin paikoin salamointiakin. Kuvat: Markku Kuisma, Taipalsaari, 25.6.2022 ja Anneli Manninen, Lempäälä, 8.6.2019

    Juhannuksen jälkeinen viikko on Suomessa erittäin kuuma. Lämpötilat ovat laajalti 25 asteesta yli 30 asteeseen, mahdollisesti joinain päivinä paikallisesti jopa 33–34 astetta. Viikon aikana tulee kuitenkin myös sade- ja ukkoskuuroja. Yötkin ovat lämpimiä, paikoin trooppisia öitä. Tämän hetken ennusteen mukaan kuumin helle olisi purkaantumassa rajuihin ukkosiin viikkojen vaihteen tienoilla ja ensi viikon alussa, mutta ukkosten ajoitus on vielä hieman vaihdellut ennusteissa. Juhannusaatto oli helteinen nyt neljättä kertaa peräkkäin, juhannuspäivä kolmatta kertaa peräkkäin.

    Juhannusaattona alkanut hellejakso jatkuu tällä viikolla. Korkeapaineet hallitsevat Suomen säätä.

    – Tällä viikolla on syytä varautua tukalaankin helteeseen. Sää on kuumaa, aurinkoistakin, mutta välillä kehittyy sade- ja ukkoskuuroja. Korkeimmat lämpötilat voivat olla viikon aikana paikoin jopa 33–34 astetta, toteaa Forecan meteorologi Jenna Salminen.

    Suomen mittaushistorian kesäkuun lämpöennätys on 24. kesäkuuta 1935 Ähtärissä mitattu 33,8 astetta. Heinäkuun lämpöennätys on puolestaan 37,2 astetta. Se on mitattu 29. heinäkuuta 2010 Liperissä Joensuun lentoasemalla.

    – Viikkojen vaihteen tienoilla on mahdollisesti tulossa muutosta ja rajuja ukkosia. Jo viikon mittaan yksittäiset ukkoskuurot voivat kehittyä rajuiksi, mutta viikon taitteen tienoilla näkyvät ukkoset voivat olla jo laajemmin rajuja, etenkin jos viileämpää ilmaa pääsee puskemaan kohti Suomea ja muodostamaan kunnon rintamavyöhykkeen, jolloin rajuilmojen mahdollisuus kasvaa, Jenna Salminen sanoo.

    Helle on tuonut mukanaan trooppisia öitä, jolloin lämpötila ei laske 20 asteen alapuolelle yölläkään. Jo sunnuntain vastaisena yönä näin kävi Rantasalmella Rukkasluodon havaintoasemalla.

    Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

    Artikkeli jatkuu

    Auringonlasku ja peilityyni järvi Rääkkylässä kesäkuussa 2022.
    Yölämpötilat jäävät tällä viikolla paikoin 20 asteen yläpuolelle. Kuva: Heidi Multanen, Rääkkylä, 26.6.2022

    Maanantain vastaisena yönä trooppinen yö oli Raaseporin Jussarön, Hangon Tulliniemen, Kökarin Bogskärin, Rantasalmen Rukkasluodon, Liperin Tuiskavanluodon, Helsingin majakan sekä Porvoon Kalbådagrundin havaintoasemilla.

    Lisää trooppisia öitä on odotettavissa viikon mittaan paikoin rannikoiden ja sisävesien läheisyydessä.

    Lue Forecan Sääpediasta: Mikä on trooppinen yö?

    Laajalti kuumaa – sade- ja ukkoskuurojen paikat vaihtelevat viikon mittaan

    Maanantaina on mitattu vuoden tähän asti korkein lämpötila. Kello 18 mennessä kuuminta on ollut Espoon Nuuksiossa, 32,4 astetta.

    Lue myös: Tämän kesän lämpöennätys pamahti jälleen rikki – jo yli 32 astetta!

    Etenkin pohjoisessa on tullut maanantaina sade- ja ukkoskuuroja.

    Tiistain vastaisena yönä Itä-Suomessa, Oulun seudulla ja Lapissa on odotettavissa sade- ja ukkoskuuroja.

    Tiistaina lämpötilat voivat olla korkeimmillaan paikoin jopa 30–32 asteessa maan länsipuoliskolla.

    Ennuste tiistai-iltapäivälle 28.6.2022.
    Ennuste tiistai-iltapäivälle 28.6.2022.

    Tiistaina iltapäivällä sade- ja ukkoskuurot yleistyvät lännessä ja läntisessä Lapissa.

    Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

    Artikkeli jatkuu

    – Sade- ja ukkoskuurot voivat olla paikallisesti hyvin voimakkaita: puuskia ja rakeita sekä nopeasti, mutta vain hetkellisesti putoavia lämpötiloja. Pienelläkin alueella voi olla 10 asteen ero lämpötiloissa, Jenna Salminen sanoo.

    Keskiviikkona lämpötilat ovat suuressa osassa maata 26–31 astetta, myös pohjoisessa on laajalti hyvin kuuma päivä. Itäisessä Suomessa on paikoin 20–25 astetta. Keskiviikkona sade- ja ukkoskuuroja tulee näillä näkymin länteen ja Länsi-Lappiin painottuen.

    Ennuste keskiviikkoiltapäivälle 29.6.2022.
    Ennuste keskiviikkoiltapäivälle 29.6.2022.

    Torstaina sade- ja ukkoskuurovyöhyke on Lapissa ja lännessä.

    Sadekuurojen pohjoispuolella Lapissa lämpötila on enimmäkseen 20–25 astetta, mutta sadekuurojen eteläpuolella on 25–31 astetta.

    Ennuste torstai-iltapäivälle 30.6.2022.
    Ennuste torstai-iltapäivälle 30.6.2022.

    Loppuviikolla jopa 33–34 astetta? Rajujen ukkosten mahdollisuus kasvaa viikkojen taitteen tienoilla

    Perjantaina sää on melko aurinkoista.

    – Kuuroherkkä vyöhyke on näillä näkymin ainakin pohjoisessa, missä voi tulla sade- ja ukkoskuuroja. Lämpötilat ovat edelleen valtaosassa maata 26–31 astetta, paikoin mahdollisesti jopa 32–33 astetta, Jenna Salminen ennustaa.

    Myös viikonloppu on tämän hetken ennusteen mukaan hyvin kuuma.

    – Vaikuttaa siltä, että viikonloppuna on edessä vielä helteen kulminoituminen. Lauantai näyttää vielä laajalti poutaiselta ja aurinkoiselta, sade- ja ukkoskuuroja tulee kuitenkin osassa maata, näillä näkymin pohjoisessa. Lämpötilat ovat tämän hetken ennusteen mukaan etelässä ja maan keskivaiheilla 29–33 asteessa. Sunnuntaina on suuressa osassa maata 27–33 astetta, mahdollisesti paikoin jopa 34 astetta, Jenna Salminen sanoo.

    Salamointia kesäillassa.
    Viikon mittaan odotettavissa on myös salamointia. Arkistokuva: Karita Kontula-Sokka, Pori, 29.7.2018

    Tämän hetken ennusteissa on viitteitä, että hellejakso purkaantuu jossain vaiheessa koviin ukkosiin.

    – Viikonloppuna korkeapaineen vaikutus voi vähitellen heiketä. Ennuste on vielä vaihdellut, missä vaiheessa kuumin helle purkaantuu, mutta näyttää siltä, että kun se purkautuu, niin tulossa on rajua ukkosta. Maanantaina 27. kesäkuuta aamupäivällä päivittyneessä ennusteessa tämä tapahtuisi viikon päästä maanantain vastaisena yönä ja ensi viikon maanantaina, jolloin Suomeen saapuisi laajempi sateiden alue. Iso osa sateista olisi varmaankin kuuroluonteisia. Mahdollisen rajun ukkostilanteen jälkeen ennuste on vielä hyvin epävarma, mutta sää näyttää kuitenkin melko lämpimältä edelleen, Jenna Salminen sanoo.

    Juhannusaatto oli helteinen neljättä kertaa peräkkäin, juhannuspäivä kolmatta kertaa peräkkäin

    Juhannusaaton lämpimin lukema oli tänä vuonna Kauhavan lentokentällä mitattu 28,9 astetta. Itse juhannuspäivän korkein lämpötila oli Kuopion Ritoniemen havaintoasemalla mitattu 30,5 astetta. Sunnuntaina lämpötila kipusi jo 31,2 asteeseen Espoon Nuuksiossa ja Helsingin Kumpulassa.

    Juhannusaatto oli helteinen nyt neljännen kerran peräkkäin, juhannuspäivä kolmannen kerran peräkkäin. Helteellä tarkoitetaan vähintään 25,1 asteen lämpötilaa.

    Suomen liput liehuivat juhannuspäivänä 2022 aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Uudessakaupungissa.
    Suomen liput liehuivat juhannuspäivänä aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Uudessakaupungissa. Kuva: Keijo Väänänen, Uusikaupunki, 25.6.2022

    Säätilastoja Suomessa pitävän Ilmatieteen laitoksen mukaan yli 30 asteen lämpötiloja on osunut juhannukseen vain harvoin. Yksi mittaushistorian lämpimimmistä juhannuksista koettiin vuonna 1999, jolloin lämpötila nousi sekä juhannusaattona että juhannuspäivänä yli 30 asteeseen. Helteinen juhannus päättyi tuolloin rajuihin ukkosiin.

    Yli 30 asteen lämpötiloja on mitattu juhannuksena myös vuosina 1973 ja 1935.

    Juhannusaaton korkeimmat lämpötilat vuosina 2018–2022
    PäivämääräPaikkakuntaLämpötila °C
    24.6.2022Kauhava, lentokenttä28,9
    25.6.2021Lappeenranta, lentoasema28,0
    19.6.2020Salo, Kärkkä28,7
    21.6.2019Siilinjärvi, Kuopio lentoasema28,5
    22.6.2018Ilomantsi, Mekrijärvi18,9

     

    Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

    Artikkeli jatkuu

    Juhannuspäivän korkeimmat lämpötilat vuosina 2018–2022
    PäivämääräPaikkakuntaLämpötila °C
    25.6.2022Kuopio, Ritoniemi30,5
    26.6.2021Kouvola, Anjala28,3
    20.6.2020Kokemäki, Tulkkila28,3
    22.6.2019Joensuu, Linnunlahti22,6
    23.6.2018Mikkeli, lentoasema19,5

    Tilastojen mukaan helteitä osuu joko juhannusaattoon tai juhannuspäivään maan etelä- ja keskiosan sisämaassa keskimäärin noin kerran neljässä vuodessa, rannikoilla kerran 5‒10 vuodessa. Lapin paikkakunnilla hellettä on juhannuksena keskimäärin kerran 10‒20 vuodessa.

    Juhannusta vietetään 20. ja 26. kesäkuuta väliin osuvana lauantaina. Koska juhannuksen päivämäärä vaihtelee vuosittain, 1991–2020 tilastoissa juhannuksen tyypillistä lämpötilaa tarkastellaan 20.–26. kesäkuuta lämpötilojen keskiarvon mukaan.
    Juhannusta vietetään 20. ja 26. kesäkuuta väliin osuvana lauantaina. Koska juhannuksen päivämäärä vaihtelee vuosittain, 1991–2020 tilastoissa juhannuksen tyypillistä lämpötilaa tarkastellaan 20.–26. kesäkuuta lämpötilojen keskiarvon mukaan. Kuva: Foreca

    Sekä juhannusaattona että juhannuspäivänä esiintyvä helle on historiassa melko harvinainen, mutta nyt siis hellettä on osunut molempiin päiviin kolmena vuotena peräkkäin.

    Lue seuraavaksi: Heinäkuulle helteinen alku – katso uusi kuukausiennuste!

    Karita Kontula-Sokka
    toimittaja

    Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

    Päivitetty 27.6.2022 klo 18.34

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa

    Viimeksi katsomasi paikat