Näille alueille jopa 20 senttimetriä lunta lähipäivinä – etelässä ja lännessä tulvavaara

Lumi- ja räntäsateet heikentävät ajokeliä tiistaina illalla vielä pohjoisessa, keskiviikkona ja torstaina maan keski- ja pohjoisosassa ja perjantaina pohjoisessa. Suurimpia lumikertymiä ennustetaan tiistaista torstaille Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen, missä lunta voi tulla paikoin jopa 20 senttimetriä. Ennen viikonloppua 20 senttimetrin lumikertymät ovat mahdollisia myös Pohjois-Lapissa. Etelässä lähipäivien sateet ovat enimmäkseen vettä. Lumien sulaminen ja vesisateet voivat aiheuttaa paikoin tulvia etelässä ja lännessä. Viikonloppuna sää kylmenee pakkasille laajalti myös etelässä asti.
Tämä viikko etenee alkuun ajankohtaan nähden lauhassa ja sateisessa säässä, mutta viikonlopuksi sää kylmenee. Lisää lunta on tulossa lähipäivinä etenkin pohjoiseen ja paikoin maan keskiosaan, mutta etelässä vesisade ja lämpöasteet ehtivät sulattaa lumia ennen viikonlopun pakastumista.
– Suomessa on tämän viikon arkipäivinä lauhaa matalapainesäätä. Välillä lämpötilan nollaraja hivuttautuu Koillismaalle tai Lappiin asti. Varsinkin maan etelä- ja lounaisosassa lumipeite hupenee yhä laajemmin sisämaassakin perjantaihin asti, joten lumettomat alueet lisääntyvät. Viikonloppuna sää muuttuu pikkuhiljaa vähän kylmemmäksi. Tähän aikaan vuodesta pilvisyys vaikuttaa paljon lämpötilaan, joten se määrää, miten paljon varsinkin Lapissa pakkanen lopulta kiristyy, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.
Lumi- ja räntäsateet huonontavat tällä viikolla laajalti ajokeliä.
– Tiistaista torstaille lumikertymät voivat mennä Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa paikoin 20 senttimetrin tienoille. Ennen viikonloppua myös Pohjois-Lapissa voi paikoin tulla lunta noin 20 senttimetriä.
Tiistaina iltapäivällä ja illalla ajokeli on huono pohjoisessa lumisateiden ja sään lauhtumisen takia.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Keskiviikkona lumikertymät ovat maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 1–10 senttimetriä, isoimmat kertymät tulevat paikallisesti Keski-Suomen maakunnasta Pohjois-Karjalaan yltävällä alueella. Torstaina Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa lunta sataa laajalti 5–15 senttimetriä, Kainuussa paikoin vähän enemmänkin. Maan keskiosassa lunta tulee torstaina yleisesti 1–5 senttimetriä, Anna Latvala ennustaa.
Seuraa sateiden etenemistä Forecan sadetutkasta!
Maan etelä- ja länsiosassa puolestaan varoitetaan tulvista. Varoituksia on annettu keskiviikosta torstaille Varsinais-Suomeen, Satakuntaan ja Kanta-Hämeeseen. Tulvakeskuksen mukaan sateet ja lumen sulaminen voivat aiheuttaa jokien ja purojen tulvimista alavimmille pelloille ja paikallisteille.
– Tässä parin päivän ajan maan etelä- ja keskiosassa sää pysyy lauhana vuorokauden ympäri, ilma on kosteaa ja osa sateesta tulee vetenä, joten lumipeite hupenee nopeasti. Sulamisvedet ja osittain myös uudet sateet nostavat jokien vedenkorkeutta maan etelä- sekä lounaisosassa, joten paikoin tulvatkin ovat mahdollisia, Forecan Anna Latvala sanoo.
Lumisade huonontaa ajokeliä maan keski- ja pohjoisosassa
Tiistaina melko kapea sadealue on liikkunut kohti koillista. Maan etelä- ja keskiosassa on paikoin sumua.
– Maan etelä- ja keskiosasta enimmät sateet ovat jo väistyneet, mutta pohjoisessa sateita tulee vielä illallakin. Suurin osa jäljellä olevista sateista on lunta, Anna Latvala kertoo.
Lämpötila on tiistaina illalla ja keskiviikon vastaisena yönä maan etelä- ja keskiosassa 0–5 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ollaan −3 ja 2 asteen välillä, Lapissa on enimmäkseen 0–10 pakkasastetta. Paikoin yöllä Länsi-Lapissa sään seljetessä lukemat ovat 10 ja 20 pakkasasteen välillä.
Keskiviikkona matalapaine lähestyy Suomea.
– Etelästä leviää sateita maan etelä- sekä keskiosaan, illalla ja torstain vastaisena yönä vähitellen jo Pohjois-Pohjanmaalle sekä Kainuuseenkin asti. Etelässä suurin osa sateesta on vettä. Maan keskiosassa tulee vettä, räntää ja lunta. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sade on enimmäkseen lunta, mutta torstain vastaisena yönä voi paikoin tulla myös räntä- tai vesisadetta, Anna Latvala ennustaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Katso videolta ennuste perjantaille asti!
Etelän ja idän välinen tuuli on keskiviikkona kohtalaista. Lapissa tuuli on heikompaa ja suunta vaihtelee.
Päivälämpötila on keskiviikkona maan etelä- ja keskiosassa 0–5 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lämpötilat vaihtelevat nollan molemmin puolin. Lapissa on laajalti 0–10 pakkasastetta, mutta paikoin Pohjois-Lapin ja Länsi-Lapin selkeillä alueilla on 10–20 pakkasastetta.
Torstain vastaisena yönä lämpötilat ovat samaa luokkaa kuin keskiviikkona päivällä. Pohjois-Lapissa asti sää kuitenkin pilvistyy yöllä.
Torstaina laajalti sateita Suomeen – Lapissa ja Koillismaalla lumisade paikoin jopa sakeaa
Torstain sää on pilvinen. Matalapaine tuo laajalti sateita Suomeen. Runsaampi ja yhtenäisempi sade osuu pohjoiseen.
– Lapissa ja Koillismaalla lunta sataa jopa sakeasti, joten ajokeli voi olla jopa erittäin huono. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa tulee vettä, lunta ja räntää. Maan etelä- ja keskiosassa sateet ovat hajanaisempia ja liikkuvat itään. Maan etelä- ja keskiosan sateet alkavat laajalti vetenä, mutta muuttuvat laajemmin rännäksi ja lumeksi. Etelässäkin ainakin sisämaassa sateiden lopuksi voi tulla hitusen lunta tai räntää, Anna Latvala toteaa.
Kohtalainen tuuli puhaltaa torstaina maan eteläosassa lounaasta ja Lapissa koillisesta.
Päivällä lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 0–4 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lämpötilat ovat −2 ja 2 asteen välillä. Lapissa on enimmäkseen 0–10 pakkasastetta.
Perjantain vastaisena yönä lämpötilat ovat 0 ja 10 pakkasasteen välillä, kylmintä on Lapissa.
Perjantaina pohjoisessa tulee paikoin lunta – etelärannikkoa viistää vesi- ja räntäsateen alue
Perjantaina matalapaine siirtyy Suomen itäpuolelle.
– Pohjoisessa satelee siellä täällä vähän lunta. Etelärannikkoa viistää vesi- ja räntäsadealue. Pilvisyys vaihtelee monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa, Anna Latvala kertoo.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Tuuli kääntyy vähitellen puhaltamaan kylmemmältä suunnalta luoteesta.
Perjantaina päivällä lämpötila on maan eteläosassa −2 ja 3 asteen välillä. Maan keskiosassa on 0–5 pakkasastetta ja pohjoisessa 2–8 pakkasastetta.
Lauantain vastaisena yönä lämpötilat ovat jälleen 0 ja 10 pakkasasteen välillä.
Sää kylmenee viikonloppuna – lumisateita tulee paikoin
Viikonloppuna sää on kylmenemässä.
– Tämän hetken ennusteen mukaan lämpötilat ovat viikonloppuna suurimmaksi osaksi vähän pakkasen puolella. Pohjoisviima purevoittaa pakkasta. Paikoitellen sataa lunta, Anna Latvala sanoo.
Heikon tuulen tilanteessa pakkaslukemat voivat kuitenkin kiristyä.
– Jos Lapissa sää sunnuntaina selkenee ja tuuli on siellä heikkoa, pakkasta on helposti 10–20 astetta. Yleisemmin Suomessa jäädään kuitenkin selvästi alle 10 pakkasasteeseen.
Ensi viikon alussa selkeillä alueilla voi olla paikoin jopa kireää pakkasta
Pakkaset jatkuvat tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikon alussa.
– Aiempaa kylmempi, mutta monin paikoin ajankohtaan nähden tavanomainen sää jatkuu todennäköisesti alkuviikolla. Ennusteissa on vielä vaihdellut, montako päivää tätä pakkassäätä on. Lapissa voi kuitenkin olla selkeillä alueilla 20–30 pakkasastetta tai jopa kylmempää. Muuten lämpötilat ovat tuoreimpien ennusteiden mukaan 0 ja 15 pakkasasteen välillä. Pilvisyys- ja sadetilanne sekä lämpötilaennusteet tarkentuvat kuitenkin vasta lähempänä, Anna Latvala toteaa.
Lue seuraavaksi: Millaisena talvi jatkuu? ”Tämän hetken ennusteen mukaan tulossa voi olla isokin käänne” – katso uusi kuukausiennuste!
Päivitetty 28.1.2025 klo 17.16