Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Uusi kuukausiennuste: Alkuun vielä pieni pilkahdus kesää – katso,…
Kuukausiennuste |

Uusi kuukausiennuste: Alkuun vielä pieni pilkahdus kesää – katso, miltä näyttää syyskuun jatko

Syyskuisen sään kirjoa.
Syyskuun sää on vaihtelevaa. Kuvat: Maarit Siitonen, Jyväskylä, 6.9.2021 ja Sirpa Jyske, Virrat, 5.9.2021

Tällä viikolla häivähdykset kesäisistä lämpötiloista ovat mahdollisia osassa maata, mutta kuukausiennusteen mukaan syyskuu jatkuu keskimääräistä syyskuuta viileämpänä.

Korkeapaineeseen liittyvä erittäin lämpimän ilmamassan aalto liikkuu tällä viikolla Euroopassa vähitellen lännestä kohti itää. Esimerkiksi osassa Isoa-Britanniaa lämpötilat kipuavat alkuviikolla 25–30 asteeseen, Ranskassa paikoin jopa 30–35 asteeseen.

Suomeen asti kovin lämpö ei yllä, mutta osassa maata saatetaan vielä päästä noin 20 asteen lukemiin.

– Keskiviikkona ja torstaina lämpötila voi nousta 20 asteeseen etelässä lämpimän ilmamassan seurauksena. Lisäksi keskiviikkona Pohjanmaalla Norjan vuoriston yli puhaltava föhn-tuuli voi lämmittää ilmaa jopa lähes 20 asteeseen, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Suomen pohjoispuolella on selvästi viileämmän ilman alue.

– Suomi sijaitsee näiden ilmamassojen rajamailla olevan viileän läntisen ilmavirtauksen alueella. Sää on tällä viikolla meillä epävakaista. Se tarkoittaa, että aurinko, pilvet ja sateet vuorottelevat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ajoittaisista kesäisistä lämpötiloista huolimatta viikon keskilämpötila on meillä tällä viikolla Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n uuden kuukausiennusteen mukaan laajalti 0–3 astetta keskimääräistä kylmempi. Sateita tulee kuukausiennusteen perusteella vaihtelevasta säästä huolimatta vain vuodenajan keskiarvon verran tai jopa sitä vähemmän.

Katso kuukausiennuste lämpötiloista!

Euroopan lämpö näkyy kuukausiennusteessa niin, että etenkin läntisessä ja keskisessä Euroopassa viikon keskilämpötilat ovat tavanomaista korkeampia, Länsi-Euroopassa paikoin jopa 3–6 astetta keskimääräistä korkeampia. Kaakkoisessa ja osittain itäisessä Euroopassa on keskimääräistä viileämpää.

Korkeapaineen seurauksena sademäärät ovat tällä viikolla vuodenaikaan nähden vähäisiä laajalti Euroopassa. Keskimääräistä sateisemman sään alueet jäävät paikallisiksi.

Miten syyskuu etenee?

Kuukausiennusteen mukaan sää muuttuu ensi viikolla Suomessa korkeapainevoittoisemmaksi. Viikon keskilämpötila olisi 1–3 astetta keskimääräistä viileämpi. Sateita tulisi ajankohdan tavanomaisia sademääriä vähemmän.

– Sää jatkuu Suomessa kuitenkin vaihtelevana myös ensi viikolla. Viikko saattaa alkaa runsailla sateilla, mutta sen jälkeen sateet ovat meillä vähäisiä. Aurinko ja pilvet vuorottelevat, sateita tulee lähinnä pienimuotoisesti ajoittain, Joanna Rinne ennustaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa syyskuun puolivälissä maan eteläosassa ja osassa länttä 14–16 astetta, maan keskiosassa enimmäkseen 12–14 astetta ja pohjoisessa laajalti 10–14 astetta, pohjoisessa Lapissa 6–10 astetta.

Katso kuukausiennuste sateista!

Muualla Euroopassa lämpötilat tasaantuvat 13. syyskuuta alkavalla viikolla lähemmäksi vuodenajan keskiarvoja. Pohjois-Euroopassa sademäärä jää vuodenaikaan nähden vähäiseksi, kun taas Etelä-Euroopassa tulee sateita keskimääräistä enemmän.

Syyskuun lopun viikoilla kuukausiennuste muuttuu epävarmemmaksi.

– Näyttää kuitenkin siltä, että Suomessa sää pysyy vuodenaikaan nähden viileänä, Joanna Rinne toteaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella. Ne kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Syksyn ja loppuvuoden sää: Tällainen on pitkä ennuste joulukuulle asti – kylmää vai lauhaa?

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 7.9.2021 klo 15.03

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat