Klo

Ilma

Tie

Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Uusin kuukausiennuste: Ensin lauhaa etelävirtausta, mutta käänne on…
Kuukausiennuste |

Uusin kuukausiennuste: Ensin lauhaa etelävirtausta, mutta käänne on tulossa 

Lokakuu etenee kuukausiennusteen mukaan vähitellen viilenevässä säässä.
Lokakuu etenee kuukausiennusteen mukaan vähitellen viilenevässä säässä. Kuva: Pekka Hatunen, Vaala, 5.10.2025.

Viimeisimmän kuukausiennusteen mukaan alkanut viikko kuluu pitkälti tavanomaista lämpimämmän syyssään vallitessa. Lokakuun edetessä ilmavirtauksen suunta kuitenkin on muuttumassa, ja Suomeen näyttäisi virtaavan pohjoisesta kylmempää ilmaa.

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen ECMWF:n 5. lokakuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan sää on tällä viikolla koko maassa tavanomaista lämpimämpää ja sateisempaa. Ilmavirtaus käy etelän puolelta ja sää on ison osan ajasta pilvisen harmaata. Myös sateita tulee päivittäin eri puolilla maata.

Alkuviikolla lämpötilan vuorokausivaihtelu on pilvisessä säässä melko maltillista ja etenkin pohjoisessa yöt ovat ajankohtaan nähden lämpimiä. Viikonloppua kohden pilvisyys muuttuu vaihtelevammaksi, jolloin etenkin selkeinä öinä on huomattavasti alkuviikkoa kylmempää. Loppuviikolla Suomeen virtaa myös kylmempää ilmamassaa, ja osa pohjoisen sateista tulee tämän hetken ennusteen mukaan viikonvaihteessa räntänä tai lumena.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 5.10.2025)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus
6.–12.10.
(Viikko 41)
Sää on lauhaa ja sateita tulee tavanomaista enemmän.Hyvä
13.–19.10.
(Viikko 42)
Lapissa on tavanomaista lämpimämpää, muualla viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista tai sen alapuolella. Sademäärät tavanomaisia.Kohtalainen
20.–26.10.
(Viikko 43)
Pohjoisvirtaus vallitsee ja sää on hieman tavanomaista kylmempää. Sademäärässä ei merkittäviä poikkeamia.Heikko
27.10.–2.11.
(Viikko 44)
Sää saattaa muuttua sateisemmaksi. Lämpötilassa ei merkittäviä poikkeamia tavanomaisesta.Heikko

Lokakuun 6. päivä alkanut viikko: Lauhaa ja sateista

Ennusteen ensimmäisellä viikolla sää on koko maassa tavanomaista lämpimämpää. Suuressa osassa maata viikon keskilämpötila on 1–3, Lapissa 3–6 astetta keskimääräistä korkeampi. Sää on myös tavanomaista sateisempaa. Alkuviikolla tulee hajanaisia sateita eri puolilla maata, mutta viikon edetessä lännestä saapuu kaksi tai kolmekin runsaamman sateen aluetta. Ajoittain on myös tuulista Atlantilla vallitsevan laajan matalapaineen ja siihen liittyvien osakeskusten vaikutuksesta.

Alkaneella viikolla tavanomaista lämpimämmän sään alue kattaa Suomen lisäksi myös muun Fennoskandian, Britteinsaaret, Baltian ja osan Saksasta. Myös Espanjassa ja Portugalissa on tavanomaista lämpimämpää. Muualla Euroopassa viikon keskilämpötila on tavanomainen tai tavanomaista alhaisempi. Suurin poikkeama keskimääräisestä kylmempään suuntaan löytyy Italian ympäristöstä ja Balkanin niemimaalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Viikon kuluessa Britteinsaarille vahvistuu voimakas korkeapaineen alue. Sen vaikutuksesta viikon sademäärä jää Länsi-Euroopassa laajoilla alueilla selvästi keskimääräistä pienemmäksi. Runsaampia sateita tulee puolestaan mantereen itä- ja pohjoisosissa, missä jyllää matalapaineita pitkin viikkoa.

Lokakuun 13. päivä alkava viikko: Ilmavirtauksen suunta kääntyy

Ennusteen toisella viikolla Suomi kuuluu Atlantilla olevan voimakkaan ja laajan korkeapaineen sekä Suomen itäpuolella olevan matalapaineen alueen välimaastoon. Vallitseva ilmavirtaus kääntyy puhaltamaan pohjoisesta, ja meille virtaa aiempaa kylmempää ilmaa. 

Pohjoisessa viikon keskilämpötila on ennusteen mukaan vielä paikoin hieman tavanomaista korkeampi, etelässä on puolestaan tavanomaista tai tavanomaista viileämpää. Viikon sademäärät ovat lähellä tavanomaisia, ja kylmemmän pohjoisen ilmavirtauksen vallitessa osa sateista on Lapissa todennäköisesti räntää tai lunta.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötilan poikkeamista Eurooppaan!

Britteinsaarten ympäristössä vallitseva laaja korkeapaine pitää sään tavanomaista kuivempana suuressa osassa Länsi-Eurooppaa sekä monin paikoin myös Skandinaviassa. Tavanomaista runsaampia sateita saattaa tulla vain paikoin Välimerellä sekä Itä-Euroopassa.

Viikon keskilämpötila jää suuressa osassa Eurooppaa keskimääräistä alhaisemmaksi, kun kylmempää ilmaa virtaa pohjoisesta pitkälle etelään. Keski- ja Itä-Euroopassa poikkeama kylmempään suuntaan on laajoilla alueilla 1–3 astetta. Tavanomaista lämpimämpää on Pohjois-Fennoskandian lisäksi lähinnä Espanjan seudulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lokakuun 20. päivä alkava viikko: Pohjoisvirtaus tuo kylmempää ilmaa

Ennusteen kolmannella viikolla vallitseva ilmavirtauksen suunta on ennusteen mukaan edelleen pohjoinen. Sää viilenee koko maassa, pohjoisessa lähelle ajankohdan tyypillisiä viikkokeskilämpötiloja, etelässä puolestaan mennään jo laajemmin tavanomaista kylmemmän sään puolelle, joskaan poikkeama ei ole kovin suuri. 

Suomi kuuluu edelleen Atlantin korkeapaineen alueen ja idän matalapaineen välimaastoon, mutta ehkä hieman enemmän matalapaineen vaikutuspiiriin. Viikon sademäärässä ei kuitenkaan näy merkittäviä poikkeamia tavanomaisesta.

Atlantin korkeapaine siirtyy ennusteen mukaan kolmannella viikolla vähän pohjoisemmaksi. Länsi- ja Pohjois-Euroopassa viikon sademäärissä ei näy merkittäviä poikkeamia, mutta paikoin voi olla keskimääräistä kuivempaa. Itä- ja Keski-Euroopassa voi puolestaan sataa vähän keskimääräistä enemmän.

Katso videolta kuukausiennuste sateiden poikkeamasta Eurooppaan!

Suuressa osassa mannerta viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista. Keski-Euroopassa ja Fennoskandian eteläosassa voi olla hieman keskimääräistä kylmempää, Välimerellä puolestaan lämpimämpää.

Lokakuun 27. päivä alkava viikko: Lisääntyykö sateisuus?

Ennusteen viimeisellä viikolla Suomen yllä ei näy lämpötilan osalta poikkeamia tavanomaisesta. Sademääräennusteen mukaan viikko on lähes koko maassa hieman tavanomaista sateisempi ja ilmanpaine-ennusteen mukaan Suomi kuuluu matalapaineiden reitille. Sateiden ja ilmanpaineen osalta ennusteessa on jopa yllättävän selvä signaali, vaikka kyseessä on jo ennusteen neljäs viikko. Näin pitkälle ulottuvien ennusteiden epävarmuus on kuitenkin jo huomattavan suuri. 

Ennusteen viimeisellä viikolla matalapaineiden reitti kulkee Atlantilta Keski-Euroopan yli Fennoskandiaan. Suuressa osassa mannerta voi olla hieman tavanomaista sateisempaa. Etelä-Euroopassa sademäärissä ei näy merkittäviä poikkeamia, lähinnä paikoin voi Välimerellä olla kuivempaa kuin keskimäärin lokakuun lopussa. Viikon keskilämpötilassa ei näy suuressa osassa mannerta merkittäviä poikkeamia, etelässä voi olla hieman keskimääräistä lämpimämpää.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Joonas Koskela
meteorologi

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat