Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Yötön yö päättyi, kolea sää saapui: Jossain jopa hallaa? Käännös…
Uutiset |

Yötön yö päättyi, kolea sää saapui: Jossain jopa hallaa? Käännös koleudesta lämpimämpään siintää jo horisontissa 

Epävakaisena päivänä pilvet voivat ajoittain lauttautua peittämään jopa koko taivaan.
Aurinko laskee taas täst edes koko maassa Suomen pohjoisinta osaa myöten. Kuva: Markku Kuisma, Utsjoki, 6.7.2022

Aurinko laski yöttömän yön jälkeen, ja samoihin aikoihin laskivat päivälämpötilat laajalti koko maassa. Paikoin itäisimmässä ja eteläisimmässä osaa maata lämpötila on tänään noussut 20 asteen pintaan, mutta isossa osaa maata mittarissa lukema on enemmänkin 13–18 asteen luokkaa ja Luoteis-Lapissa lähempänä 10 astetta. Myös loppuviikolla lämpötilat jäävät monin paikoin mataliksi, mutta sunnuntaina kolein ilma lähtee väistymään.

Yötön yö on tullut päätökseensä, kun koko maassa Nuorgamia myöten aurinko on laskenut mailleen. Aurinko ehti olla Nuorgamissa horisontin yläpuolella jo lähes kaksi ja puoli kuukautta, ja laski 28. heinäkuuta Yliopiston almanakkatoimiston mukaan aamuyöllä kello 1.02 horisontin alapuolelle.

Laskusuuntaan alkaa vähitellen taittua myös tilastollinen vuorokauden keskilämpötila. Tilastollisesti tällä hetkellä vietetään vielä kesän lämpimintä aikaa, vaikka huippu alkaakin jäädä pikkuhiljaa taakse päin. Toiselta voi kuitenkin tuntua, kun katsotaan vallitsevaa säätä.

Pohjoisvirtaus ja keskimääräistä koleampi sää on ottanut Suomen haltuunsa. Viikonvaihteessa ovat käymässä uudet tuulet, ja kuunvaihteessa odottaa jo lähemmäs tavanomaisempi, lämpenevä sää.

Lue lisää: Suomen sää elokuussa tilastojen mukaan

Loppuviikolla sää on matalapaineista ja viileää – Lapissa hallaa?

Perjantain ja lauantain ajaksi matalapaine saapuu maan itäpuolelle, mistä se liikkuu vähitellen kohti pohjoista. Isossa osaa maata sää on päivisin runsaspilvistä tai pilvistä, sateitakin on liikkeellä. Pilvisyyden jonkin verran vaihdellessa aurinkoisinta säätä on odotettavissa Lounais-Suomessa ja perjantaina osin Pohjois-Lapissa.

Etenkin maan itäosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on ajoittain sateista sekä perjantaina että lauantaina. Idän perjantaisissa sateissa on yleisesti mukana myös ukkosen jyrinää. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Epävakaista on myös maan etelä- ja länsiosaan perjantain ja lauantain aikana, mutta sateita tulee maan itäosaa paikallisemmin. Lauantaiksi hajanaisia sateita leviää myös Lappiin etelän ja idän puolelta.

Sateinen päivä Helsingissä.
Sekä loppuviikolla että ensi viikolla on odotettavissa ajoittaista sadetta. Kuva: Markku Kuisma, Helsinki, 26.7.2022

Idän matalapaine pitää virtauksen pohjoisenpuoleisena lähipäivinä, ja kesäsää on vilakkaa. Perjantain vastaisena yönä Lapin yllä käy hieman kylmempää ilmamassaa, joten tuulen heiketessä ja pilvisyyden rakoillessa Pohjois-Lapissa on pieni mutta kohonnut mahdollisuus esiintyä paikallisesti hallaa.

Päiväsaikaan lämpötila nousee nippa nappa 20 asteeseen perjantaina todennäköisimmin paikoin aivan maan eteläisimmässä osassa, lauantaina läntisimmässä. Muuten päivälämpötila on lähes koko maassa perjantaina 13–18 astetta, ja myös lauantaina laajalti etelä- ja länsiosassa maata.

Muuten lauantaina päivälämpötila on 10–15 astetta ja mahdollisesti Pohjois-Suomen itäosassa paikoin hieman alle 10 astetta.

Idästä kohti pohjoista kulkevan matalapaineen vaikutukset heikkenevät viikonvaihdetta kohti, mutta Atlantin matalapaineen ja sen mahdollisen lännestä lähestyvän matalapaineen osakeskuksen vaikutukset alkavat jo kantautua Suomeen. Sateet siis jatkuvat, mutta Suomessa vallitseva virtaus muuttuu.

Lue myös: Sadetutka – miten se toimii ja mitä tietoa siitä saa?

Sunnuntaiksi tuuli kääntyy lännen ja etelän välille, ja lämpimämpää ilmaa virtaa jälleen Suomeen. Lämpötila nousee etelässä ja maan keskivaiheilla laajalti 17–22 asteeseen ja ehkä paikoin ylikin. Pohjoisessa päivälämpötila on enimmäkseen 15 asteen molemmin puolin: Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa on mahdollisesti jopa lähemmäs 20 astetta.

Hetkittäin viilentäviä sateita tulee silti paikka paikoin. Sunnuntaina hajanaisten sateiden alue ukkosineen kulkee maan pohjoisosan yllä kohti pohjoista. Maan etelä- ja keskiosan yli lännestä itään kulkee sade- ja ukkoskuurojen alue.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sunnuntaipäivällä pilvisyys on runsainta maan pohjoisosassa. Muualla maassa pilvisyys vaihtelee, että sadekuurojen yhteydessä on ohimenevästi pilvisempää ja muuten sää on lännestä alkaen aurinkoistuvaa. Pohjoisessakin pilvisyys vähenee illan mittaan etelästä alkaen.

Lue lisää: "Ei uskoisi katsovansa heinäkuun ennustetta": Viikonloppuna päivälämpötila voi jäädä alle 10 asteen osassa maata

Helle houkutteli ihmisiä uimarannalle.
Ajoittaisten sateiden ja hetkittäin pilvisemmän sään välissä päivät lämpenevät ja saattaa tämän hetken ennusteiden mukaan lämmetä paikoin helteiseksi ensi viikolla. Kuva: Matti Hietala, Lohtaja, 21.7.2022

Uusi lämpeneminen – uusi viileneminen?

Vaikka ensi viikon ennusteen kanssa ei olla vielä täysin selvillä vesillä, voidaan kuitenkin todeta, että sateita on seilaamassa Suomen poikki viikon mittaan. Ukkonenkin voi paikoin jyrähdellä.

Etenkin Atlantin aktiivinen matalapainetoiminta sysää sadealueita Pohjois-Eurooppaan, mutta alkuviikolla myös Itä-Euroopasta saattaa levitä osaan Suomea sadetta liikkeiltään hieman arvaamattomamman matalapaineen myötä. 

Lisäksi pilvisyys vaihtelee reippaasti aurinkoisesta pilviseen viikon mittaan ja mahdollisesti yksittäisten päivienkin aikana. 

Tuuli puolestaan vaihdellee isoilta osin etelän ja lännen välillä. Tämän hetken ennusteissa tuulten mukaan on mahdollisesti tempautumassa lämpimämpää ilmaa eteläpää Euroopasta viikon mittaan, ja sää olisi elokuun alussa lämpenemässä.

Elokuun aloittavan viikon alkupuoliskolla 20 asteen lämpötilat yleistyvät jo laajemmin koko maassa, vaikka sateet hetkittäin yhä viilentävätkin, ja lämpötila saattaa jossain päin maata kammeta helteelle asti. 

Viikon edetessä uuden viilenemisen mahdollisuus kasvaa. Jos ennusteet pysyvät nykyisen suuntaisina, lämpö saattaa pyyhkiytyä sivuun ja vaihtua viileään ilmaan nopeastikin.

Lue seuraavaksi: Tältä näyttää loppukesän sää: Elokuussa voi tapahtua täyskäänne

Jenna Salminen
meteorologi

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat