Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Välipäiville on odotettavissa vaihtelevaa säätä – sateita tulee…
Uutiset |

Välipäiville on odotettavissa vaihtelevaa säätä – sateita tulee ja menee ja sää lauhtuu

Sohjo huononsi ajokeliä Tuusulassa joulukuussa 2022.
Sohjoa on taas odotettavissa ennen vuodenvaihdetta. Kuva: Karita Kontula-Sokka, Tuusula, 21.12.2022

Ennen vuodenvaihdetta Suomen yli on liikkumassa useampi sadealue. Viikon loppupuolelle sää lauhtuu huomattavasti koko maassa.

Välipäivinä sää on hyvin vaihtelevaa. Seuraava lumisadealue leviää jo tiistaiyön aikana maan länsi- ja lounaisosaan. Päivällä lumisade kattaa jo maan etelä- ja keskiosan. Etelärannikolla sade voi olla myös vetisempää, kun lämpötila kohoaa nollan vaiheille. Lapissa tiistaipäivä on vielä pilvipoutainen, mutta lumisade leviää myös pohjoiseen illan ja keskiviikkoyön aikana.

Lunta kertyy tiistain aikana maan etelä- ja keskiosaan monin paikoin muutamia senttejä, lännessä ja etelän sisämaassa paikoin viitisenkin senttimetriä. Lisäksi päivä on melko tuulinen.

Ennuste 27.-28.12.
Ennuste 27.-28.12. Kuva: Foreca

Keskiviikkona matalapaine sateineen on maan pohjoisosan yllä. Paikoin lunta sataa myös idässä. Etelässä ja lännessä on poutaista ja osin selkeää, myös tuuli heikkenee. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lunta kertyy paikoin noin viisi senttimetriä.

Tiistaina ja keskiviikkona lämpötila on suurimmassa osassa maata pakkasella. Kylmintä on Lapissa, missä pakkasta on enimmillään noin 15 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Viikon puolivälin jälkeen tuulista ja lauhempaa

Torstaipäivä on vielä laajalti poutainen. Iltaa kohti lounaasta on leviämässä lumisateita ja samalla sää alkaa lauhtua. Kaakkoistuuli voimistuu päivän edetessä lännestä alkaen. Päivällä lämpötila kohoaa lounaassa jo plussan puolelle ja vähitellen nollaraja siirtyy pidemmälle sisämaahan.

Sade alkaa maan lounaisosassakin lumena, mutta muuttuu yöllä vedeksi sään lauhtuessa. Perjantaina päivällä lumisateet ulottuvat Länsi-Lapista Itä-Suomeen. Lännessä sataa paikoin räntää, etelässä voi paikoin sadella vähän vettä. Lämpötilan nollaraja kulkee Perämereltä laatokalle, etelässä ja lännessä lämpötila kohoaa +2…+4 asteeseen. Idässä ja pohjoisessa on vielä pakkasta.

Ennuste 29.-31.12.
Ennuste 29.-31.12. Kuva: Foreca

Vuodenvaihteen säässä vielä epävarmuuksia

Uudenvuodenaatto näyttää maanantain ennusteiden valossa hyvin tuuliselta ja lauhalta. Lämpötila voi kohota nollaan aina Etelä-Lappia myöten. Lauantain aikana Suomen yli näyttäisi liikkuvan säärintama runsaine sateineen. 

Etelässä ja lännessä satanee pääosin vettä, idässä ja pohjoisessa enimmäkseen lunta. Illaksi sade on tämän hetken ennusteen mukaan väistymässä itään maan etelä- ja keskiosasta, Lapissa lumisade puolestaan jatkuu illan ja yön aikana.

Uudenvuodenpäivänä maan eteläosan yli saattaa liikkua myräkkämatalapaine itään, mutta sen osalta ennuste tarkentuu viikon aikana.

Joulua vietettiin osassa maata jopa selkeässä pakkassäässä. Vuodenvaihdetta kohti puolestaan sää on lauhtumassa.
Joulua vietettiin osassa maata jopa selkeässä pakkassäässä. Vuodenvaihdetta kohti puolestaan sää on lauhtumassa. Kuva: Sirpa Jyske, Virrat, 25.12.2022

Joonas Koskela
meteorologi

Päivitetty 26.12.2022 klo 18.31

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat