Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Hyytävä kuukausiennuste: Näin mennään kohti vuotta 2022 – mitä ennakoidaan tammikuulle? Katso ennuste!
    Kuukausiennuste |

    Hyytävä kuukausiennuste: Näin mennään kohti vuotta 2022 – mitä ennakoidaan tammikuulle? Katso ennuste!

    Pakkanen jäädytti saippuakuplat.
    Joulua vietetään tänä vuonna pakkassäässä. Kuva: Maija Savolainen, Nurmes, 8.12.2021

    Tuoreen kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu Suomessa laajalti ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempänä ainakin tammikuun puolivälin tienoille asti. Viikkojen sisällä säässä voi kuitenkin olla vaihtelua.

    Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 20. joulukuuta julkaiseman kuukausiennusteen perusteella odotettavissa on tavanomaista joulu–tammikuun säätä kylmempää talvisäätä.

    – Perinteisen talvinen sää jatkuu tämän kuukausiennusteen mukaan ainakin vielä ensi vuoden puolelle asti. Tämä tarkoittaa pakkasta ja että sateet tulevat lumena. Paikoin lämpötilat käyvät kireänkin pakkasen puolella. Nyt joulukuussa 30 pakkasasteen nurkille voidaan mennä Pohjois-Suomessa, varsinkin Lapissa, mikäli tuuli on heikkoa ja sää on selkeää. Tähän joulunaikaan mahtuu siis sekä kunnon pakkasta että lumisadetta, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

    "Valkea joulu on todennäköinen koko Manner-Suomessa, vaikka lumisateen määrä voikin jäädä paikoin pieneksi etelässä ja lounaassa."

    Kylmässä säässä ja vielä osittain korkeapaineen vaikutuksessa sademäärät näyttävät jäävän melko pieniksi tulevina viikkoina.

    – Yksittäisten, välillä Suomeen pääsevien matalapaineiden yhteydessä voi tulla kuitenkin hetkellisesti reippaasti lunta, sillä tämä kuukausiennuste ei sulje pois ajoittaisia lumipyryjäkään. Kylmässä pakkassäässä satava lumi on myös ilmavampaa kuin nollan tienoilla, joten lunta voi kertyä sen vesimäärään nähden yllättävänkin paljon. Höttöinen lumi painuu ajan myötä kasaan, varsinkin jos jossain vaiheessa tulee hetkeksi suojasäätä, Anna Latvala sanoo.

    Kuukausiennuste (julkaisupäivä 20.12.2021)
    ViikkoEnnusteEnnustettavuus
    20.–26.12.Suomessa on selvästi keskimääräistä kylmempää ja kuivempaa.Hyvä
    27.12.–2.1.Viikko on keskimääräistä kylmempi, sademäärä on suuressa osassa maata lähellä tavanomaista ja Lapissa tavanomaista pienempi.Kohtalainen
    3.–9.1.Tavanomaista kylmempi sää jatkuu, sademäärä on lähellä keskimääräistä.Heikko
    10.–16.1.Ajankohtaan nähden kylmä sää mahdollisesti jatkuu, viikko on myös tavanomaista kuivempi.Heikko

    Joulukuun 20. päivä alkanut viikko: Jouluviikolla jopa 5–7 astetta keskimääräistä kylmempää

    Kuukausiennusteen mukaan jouluviikon keskilämpötila on Suomessa laajalti 5–7 astetta keskimääräistä kylmempi, Keski- ja Pohjois-Lapissa on 2–5 astetta keskimääräistä kylmempää. Sademäärä jää ajankohtaan nähden pieneksi.

    – Suomen kylmyys johtuu nyt suursäätilanteesta: Islannin tienoilla on korkeapaine ja Suomen itäpuolella matalapaine, joiden välistä pääsee virtaamaan pohjoisesta ja koillisesta kylmää ilmaa. Ajoittain Suomessa on jopa arktista ilmamassaa, mikä tarkoittaa käytännössä sopivissa oloissa kireää pakkasta. Joulun alla säätilanne muuttuu siten, että matalapainesää valtaa Suomen. Tässä yhteydessä voimistuva tuuli sekä lumisateet pitävät hetken pakkasia heikompina, Anna Latvala ennustaa.

    Kireän pakkasen raja on maan eteläosassa 15 pakkasastetta, keskisessä Suomessa 20 pakkasastetta ja maan pohjoisosassa 25 pakkasastetta.

    Jouluviikolla lämpötilat ovat laajalti 10–20 pakkasasteessa. Etenkin Lapissa lukemat saattavat kuitenkin paikoin olla jopa 30 pakkasasteen tienoilla.

    – Lumisateisilla alueilla ja tuulen voimistuessa lämpötila nousee monin paikoin vajaaseen 10 pakkasasteeseen, pohjoisessa voi olla sateessakin hieman kylmempää. Viima saa sään tuntumaan vielä kylmemmältä.

    Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

    Vaikka jouluviikon sademäärä ei ole Suomessa suuri, lunta kuitenkin satelee ajoittain pitkin maata.

    – Tämänhetkisen ennusteen mukaan torstai on viikon sateisin päivä. Valkea joulu on todennäköinen koko Manner-Suomessa, vaikka lumisateen määrä voikin jäädä paikoin pieneksi etelässä ja lounaassa. Nyt satava lumi ei tämän kuukausiennusteen mukaan ole sulamassa lähiviikkoina, vaikka tuuli tietysti voi kasata lunta epätasaisesti, Anna Latvala sanoo.

    Saitko hyvän sääkuvan? Lähetä kuva Forecan sääuutisiin!

    Pitkän ajan säätilastojen mukaan jouluaattona keskimääräinen vuorokauden ylin lämpötila on maan etelä- ja lounaisosassa sekä länsirannikolla laajalti 0–2 plusastetta, lounaissaaristossa vähän korkeampi. Maan keskiosassa on enimmäkseen 0–4 pakkasastetta ja maan pohjoisosassa 2–6 pakkasastetta. Öisin on joulun tienoilla keskimäärin pakkasta koko Manner-Suomessa.

    Katso videolta kuukausiennuste sateista!

    Tänä vuonna jouluviikolla lämpötilan poikkeama on kuukausiennusteen mukaan Skandinaviassa samaa suuruusluokkaa kuin Suomessa, laajalti 2–7 astetta keskimääräistä kylmempi. Baltiassa ja Euroopan keskiosassa on 1–5 astetta keskimääräistä kylmempää.

    Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa sen sijaan on jouluviikolla 0–5 astetta lämpimämpää kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta. Välimeren seudulla sademäärät vaihtelevat paikan mukaan hyvin sateisesta tavanomaista kuivempaan.

    Joulukuun 27. päivä alkava viikko: Miltä näyttää vuodenvaihteen viikko?

    Ennusteiden mukaan vuodenvaihteen viikolla Suomen säätilanteessa ei tapahdu suurta muutosta jouluviikkoon verrattuna. Viikon keskilämpötila on Suomessa viitisen astetta keskimääräistä kylmempi, Lapissa 5–7 astetta.

    – Atlantilla on siis edelleen hyvin pohjoisessa korkeapaine, jonka itäpuolitse virtaa kylmää ilmaa Pohjois-Eurooppaan. Matalapainesää leviää Keski- ja Etelä-Eurooppaan ja voi yltää välillä Suomeenkin. Hetkellisesti kylmä sää saattaa matalapaineen yhteydessä hellittää, mutta keskimäärin viikko jää hyytäväksi. Sateita tulee viikon aikana todennäköisesti edelleen ja vielä lumena, Anna Latvala ennustaa.

    Kipakka pakkanen ja selkeä sää usein tulevat talvella käsi kädessä.
    Myös vuodenvaihteen viikolle ennustetaan ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempää säätä. Kuva: Toni Ovaska, Ruokolahti, Salosaari, 9.12.2021

    Vuodenvaihteen viikon sademäärä on kuukausiennusteen perusteella Suomessa laajalti ajankohdalle tavanomainen.

    – Uudenvuodenaaton ja uudenvuodenpäivän säätä ei vielä pysty varmasti sanomaan, mutta todennäköisesti uuttavuotta vietetään siis pakkassäässä. Lumisateenkin mahdollisuus on olemassa, Anna Latvala toteaa.

    Euroopan keski- ja eteläosassa sää on 27. joulukuuta alkavalla viikolla laajalti edellistä viikkoa lauhempi: viikon keskilämpötila on 1–4 astetta keskimääräistä korkeampi. Samalla on myös tavanomaista sateisempaa.

    Tammikuun 3. ja 10. päivä alkavat viikot: Yhä laajalti tavanomaista kylmempää

    Näillä näkymin Atlantilla oleva korkeamman paineen alue alkaa liikkua idemmäksi kohti Suomea 3. tammikuuta alkavalla viikolla. Suomeen kuukausiennuste näyttää 1–3 astetta keskimääräistä kylmempää, sademäärä on lähellä tavanomaista.

    – Tämän kuukausiennusteen mukaan kylmä sää jatkuu Fennoskandiassa. Euroopan länsiosassa voi vielä olla vähän tavallista lämpimämpää, etelämpänä Euroopassa sateet vähenevät. Ennusteen epävarmuus kuitenkin kasvaa jo, Anna Latvala sanoo.

    Kuukausiennusteen mukaan korkeapaine alkaa vahvistua Suomeen 10. tammikuuta alkavalla viikolla. Viikko olisi yhä laajalti hieman keskimääräistä kylmempi. Viikon sademäärä jäänee tuolloin vähäiseksi. Myös muualla Euroopassa sademäärä on joko tavanomainen tai sitä pienempi.

    – Suomessa siis kylmä sää jatkunee vielä tammikuun alkupuoliskon ajan, mutta toisaalta tässä vaiheessa ennuste on jo selvästi epävarmempi kuin vielä joulukuun puolella, Anna Latvala muistuttaa.

    Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

    Pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella. Ne kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

    Lue seuraavaksi: Joulun sää Suomessa tilastojen valossa

    Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

    Karita Kontula-Sokka

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa

    Viimeksi katsomasi paikat