Viikonloppuna runsaita sateita ja jopa 20 astetta – ensi viikolla romahdus lämpötiloihin

Lue tiivistelmä
- Viikonloppuna etenkin etelässä voidaan yltää vielä paikoin jopa noin 20 asteen lukemiin, mutta runsaita sateita ja puuskaista tuultakin on luvassa Suomeen. Käsivarren Lapissa on pieni mahdollisuus räntäsateelle.
- Sää viilenee viikonlopun jälkeen myös maan etelä- ja keskiosassa. Päivälämpötilat putoavat viikonlopun ylimmistä lukemista jopa lähes 10 asteella ensi viikon puoliväliin mennessä, jolloin etelässä voidaan jäädä päivisin yleisemmin vain 10 asteen tienoille.
- Halla ja yöpakkaset ovat ensi viikon alkupuoliskolla mahdollisia eteläisessä Suomessa asti. Pohjoisessa Suomessa voi sataa paikoin vähän räntää tai lunta.
Viikonloppuna Suomen yli liikkuu matalapaineita sateineen, mutta paikoin voidaan vielä hätyytellä jopa 20 asteen lämpötiloja.
– Osaan Suomea virtaa viikonloppuna ohimennen lämpimämpää ilmaa. Lauantaina jopa 20 asteen tienoilla olevat lukemat voivat olla mahdollisia aivan maan eteläisimmässä osassa, todennäköisimmin Kaakkois-Suomessa. Sunnuntaina 20 asteen mahdollisuus on laajalti Etelä-Suomen alueella, jopa paikoin maan keskiosassa asti, jos pilvipeite pääsee rakoilemaan. Viikonvaihteen jälkeen luoteesta virtaa kylmempää ilmaa Suomeen, toteaa Forecan meteorologi Sara Salonen.
Vesisateet voivat olla lähiaikoina paikoin rankkoja.
– Sunnuntaina ja maanantaina runsaimpien sateiden alue painottuu todennäköisimmin maan länsiosasta Itä-Lappiin ulottuvalle alueelle, missä vettä voi sataa vuorokaudessa paikoin jopa 20–50 millimetriä. Muuten vuorokausikohtaisista sademääristä ennustetaan melko maltillisia ja voi olla, että sekaan mahtuu poutaisiakin alueita, Sara Salonen sanoo.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Ennustekartoilla on vilahdellut jo myös räntä- ja lumisateita paikoin pohjoiseen Suomeen.
– Nyt näyttää siltä, että viikonloppuna lähinnä Käsivarren Lapissa on pieni mahdollisuus räntäsateelle. Alkuviikolla voi tulla jokunen hiutale muuallakin Pohjois-Suomen alueella, erityisesti Itä- ja Pohjois-Lapissa sekä Koillismaalla, mutta räntä- ja lumisateet näyttävät tämän hetken ennusteissa melko vähäisiltä, Sara Salonen kertoo.
Katso videolta sateiden ja lämpötilojen ennuste maanantaille asti!
Ensi viikon maanantain jälkeen sää muuttuu astetta aurinkoisemmaksi ja poutaisemmaksi.
– Lämpötilat jatkavat laskuaan ensi viikon puoliväliin saakka. Etelässä asti voi paikoin olla hallaa tai yöpakkasta.
Näin viikonlopun sää etenee: Paikoin hätyytellään 20 asteen lukemia, sateita kulkee Suomen yli – Käsivarren Lapissa voi sadella räntää
Matalapaineet tuovat Suomeen sateita lauantaista maanantaihin.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Lauantain vastaisena yönä Pohjois-Suomen ja Pohjois-Karjalan selkeillä alueilla voi olla hallaa tai paikoin yöpakkasta. Jo varhain lauantaina aamulla sateet alkavat maan länsiosassa. Päivän mittaan matalapaine liikkuu Suomen yli itään, sateita tulee maan eteläosasta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella. Tuuli on maan etelä- ja keskiosassa kohtalaista ja puuskaista. Sateiden väistyttyä sää muuttuu jo aurinkoisemmaksi etenkin maan keskiosassa.
Päivälämpötilojen osalta Suomi jakautuu lauantaina kahtia.
– Matalapaineen eteläpuolella Suomeen virtaa lämpimämpää ilmaa, ja aurinkoisilla alueilla lämpötila kohoaa 15–20 asteeseen. Lämpimintä on aivan etelässä. Matalapaineen pohjoispuolella ja sateissa lämpötila jää 7–14 asteeseen, Sara Salonen toteaa.
Lauantai-illan aikana enimmät sateet väistyvät itään. Myös tuuli heikkenee. Hajanaisia sateita voi kuitenkin tulla vielä paikoin niin etelässä kuin pohjoisessakin.
Sunnuntain vastaisena yönä hallaa eli pakkasta maanpinnassa voi olla selkeillä alueilla paikoin maan keskiosassa asti, pohjoisessa voi olla myös yöpakkasta.

Sunnuntaina seuraava matalapaine tuo lännestä sateita ainakin osaan maata. Lähinnä Käsivarren Lapissa on viikonlopun mittaan pieni mahdollisuus räntäsateelle.
– Lounaistuuli voimistuu sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa kohtalaiseksi ja puuskaiseksi. Matalapaineen reittiin ja ajoitukseen liittyy jonkin verran epävarmuutta, samoin myös lämpötila- ja sademääräennusteeseen. Todennäköisesti runsaimman sateen alue liikkuu maan länsiosan yli kohti koillista. Sunnuntain aikana etenkin maanantain vastaista yötä kohti mahdollisuus räntä- ja lumisateelle kasvaa Käsivarren Lapissa, Sara Salonen sanoo.
Päivälämpötila jää sunnuntaina Lapissa yleisesti 5–10 asteeseen, Käsivarressa on paikoin viileämpääkin.
– Maan etelä- ja keskiosassa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla on sunnuntaina enimmäkseen 13–18 astetta, mutta paikoin pilvipeitteen rakoillessa lämpötila voi käväistä jopa 20 asteen vaiheilla Etelä-Suomen alueella, paikoin ehkä maan keskiosassakin.
Ensi viikon aluksi sää viilenee – yöpakkasia voi olla paikoin etelässä asti
Maanantaina sateet jatkuvat. Alkuviikolla osa sateista voi olla räntää tai lunta maan pohjoisosassa.
– Maanantaina sateita tulee eri puolilla maata, mutta maan etelä- ja keskiosassa sää voi muuttua päivän kuluessa lännestä alkaen aurinkoisemmaksi. Paikoin on vielä mahdollisuus runsaille sadekertymille. Luoteesta virtaa jo kylmempää ilmaa koko maahan. Tuuli voimistuu suuressa osassa maata kohtalaiseksi, maan etelä- ja keskiosassa puuskat voivat olla voimakkaita, Sara Salonen ennustaa.
Päivälämpötila on maanantaina maan etelä- ja keskiosassa 10–16 astetta ja pohjoisessa 3–10 astetta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Tiistain vastaisena yönä selkeillä alueilla maan keski- ja pohjoisosassa voi olla paikoin hallaa tai yöpakkasta.

Ensi viikon alkupuoliskolla Pohjois-Atlantilla oleva korkeapaine vahvistuu Länsi-Euroopan ja Skandinavian eteläosan ylle.
– Tiistaina ja keskiviikkona luoteistuuli on suuressa osassa Suomea kohtalaista ja puuskaista. Sää on laajalti aurinkoista ja poutaista. Tiistaina sadekuuroja voi olla kuitenkin vielä liikkeellä etenkin maan etelä- ja keskiosassa, lisäksi keskiviikon kuluessa Suomen pohjoispuolitse liikkuva matalapaine voi tuoda hajanaisia sateita Lappiin, Sara Salonen sanoo.
Lämpötilat jatkavat laskuaan.
– Tiistaina päivälämpötila on maan eteläosan 10–15 asteesta Pohjois-Suomen 3–10 asteeseen. Keskiviikkona lämpötila voi paikoin etelässäkin jäädä yleisemmin 10 asteen vaiheille. Yölämpötilat ovat suuressa osassa maata 0 ja 5 asteen välillä. Halla ja yöpakkaset ovat mahdollisia jopa etelässä asti, jos sää on riittävän selkeää ja heikkotuulista, Sara Salonen toteaa.
Hellittääkö kylmin ilma ensi viikon loppupuoliskolla?
Ensi viikon loppupuolella sää voi hieman lämmetä.
– Näyttää siltä, että Suomen pohjoispuolitse itään liikkuvan matalapaineen jälkipuolella kylmin ilmamassa väistyy Suomen yltä. Tuuli kääntyy puhaltamaan etelän ja lännen väliltä, ja lämpötilat lähtevät nousuun, Sara Salonen kertoo.
Euroopan yli itään liikkuva korkeapaine voisi pitää sään laajalti aurinkoisena ja poutaisena, joskin paikalliset sateet etenkin pohjoisessa Suomessa ovat mahdollisia.
– Sään lämmetessä räntä- ja lumisateiden mahdollisuus pohjoisessa pienenee. Melko suurella todennäköisyydellä korkeapaine voisi vielä vaikuttaa säähän ensi viikon viikonloppuun asti, mutta osassa ennusteita korkeapaine voisi väistyä itään, jolloin lännestä pääsisi jälleen lisää sateita Suomeen. Eurooppaa lähestyvät ensi viikon loppupuolella tänä viikonvaihteessa Atlantilla hurrikaaniksi voimistuvan Gabriellen jäänteet, joiden reitti määräytyy sen mukaan, väistyykö korkeapaine Euroopan yltä vai ei, Sara Salonen toteaa.
Karita Kontula-Sokka
toimittaja
Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!



