Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Melkoinen sääsignaali jouluviikolle ja ensi vuoden alkuun asti – “Hämmästyttävä ennuste”
    Uutiset |

    Melkoinen sääsignaali jouluviikolle ja ensi vuoden alkuun asti – “Hämmästyttävä ennuste”

    Jouluvaloja Vaasassa.
    Joulukuulle ennustetaan keskimääräistä lauhempaa säätä. Arkistokuva: Matti Hietala, Vaasa, joulukuu 2019

    Uuden ennusteen mukaan tavanomaista lämpimämmälle säälle ei näy loppua tämän vuoden aikana. Viikkojen sisällä on kuitenkin vaihtelua.

    Sää jatkuu Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoreen kuuden viikon ennusteen mukaan keskimääräistä lämpimämpänä.

    – Tämän ennusteen mukaan lauhalle säälle ei näy loppua koko joulukuun aikana – eikä mahdollisesti vielä tammikuun alkupuolellakaan. Viikkojen keskilämpötila pysyttelee koko ennusteen ajan keskimäärin 2–3 astetta keskiarvon yläpuolella, sanoo Forecan meteorologi Anna Latvala.

    Näin selvä lämmin signaali näin pitkän jakson ajan ei ole kuuden viikon ennusteessa aivan yleistä. Usein ennuste näyttää selvää poikkeamaa joko lämpimämpään tai kylmempään suuntaan ennusteen parin ensimmäisen viikon ajan, mutta ennusteen loppua kohden ennustettavuus usein heikkenee. Tällöin ennusteen lopun signaali on yleensä lähellä keskimääräisiä lämpötiloja.

    – Tämä on hämmästyttävän tasainen ennuste. Yleensä kuuden viikon ennusteen lopussa poikkeama laimenee, toteaa Anna Latvala.

    Miltä näyttää jouluviikko?

    Joulukuun kolmen ensimmäisen viikon ajan kuukausiennuste ennakoi siis Suomeen 2–3 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Ilmavirtaus käy ajoittain etelän suunnalta. Sademäärät ovat joulukuun ensimmäisellä viikolla tavanomaista pienempiä, muina viikkoina lähellä tavanomaisia.

    Jouluviikolla eli 21. joulukuuta alkavalla viikolla Suomessa on yhä ajankohtaan nähden lauhaa.

    – Suomessa on ennusteen mukaan edelleen 2–3 astetta tavanomaista lämpimämpää. Euroopassa keskimääräistä lämpimämpi sää painottuu Euroopan itä- ja pohjoisosaan. Itä-Euroopassa on mahdollisesti korkeapaine, mutta ennuste on jo selvästi epävarmempi. Jos korkeapainetta on edelleen, matalapaineet sateineen kulkevat ehkä Euroopan länsi- ja pohjoisosan kautta, jolloin Suomikin saisi osansa niistä, miettii Anna Latvala.

    Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

    Joulun jälkeisellä viikolla sekä tammikuun ensimmäisellä täydellä kalenteriviikolla Suomessa näyttää olevan edelleen 2–3 astetta tavanomaista lauhempaa.

    – Sää on kuitenkin mahdollisesti muuttumassa sateisempaan suuntaan joulukuun lopussa ja tammikuun alussa. Kuukausiennusteen mukaan Suomen itäpuolella voisi olla edelleen korkeapaine ja Suomen länsipuolella sekä Pohjois-Atlantilla matalapainetta, jolloin Suomessa olisi lauhaa ja ainakin ajoittain sateisempaa. Vuodenvaihde on kuitenkin vielä melko kaukana sään suhteen, joten muutokset ovat täysin mahdollisia, muistuttaa Anna Latvala.

    Pakkaset ja lumisateet mahdollisia koko maassa

    Vaikka sää näyttääkin jatkuvan tavanomaista lämpimämpänä, on viikkojen sisälle kuitenkin odotettavissa vaihtevaa säätä.

    – Keskiarvoista puhuttaessa pitää kuitenkin muistaa, että vaikka viikkokeskiarvo on lämpimän puolella, viikon sisälle voi mahtua hyvinkin erilaisia päiviä. Lyhyet kylmät jaksot ovat täysin mahdollisia, kuten tällä kuluvallakin viikolla. Tilastollisesti keskilämpötila laskee tähän aikaan vuodesta koko ajan, joten lämmöstä huolimatta pakkaspäiviä voi olla etelää myöten. Samalla myös sade tulee ajoittain lumena. Lauha sää on talvikuukausina usein pilvistä ja sateista, Anna Latvala toteaa.

    Säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat esimerkiksi joulukuun puolivälissä jo pakkasella lähes koko maassa. Maan eteläosassa keskimääräinen ylin lämpötila on laajalti 0–4 pakkasastetta, paikoin lounais- ja etelärannikolla sekä Ahvenanmaalla 0–2 plusastetta. Maan keskiosassa keskimääräinen ylin lämpötila on joulukuun puolivälissä 0–6 pakkasastetta ja pohjoisessa 4–10 pakkasastetta.

    Terminen talvi myöhässä

    Niin sanottua termistä talvea on saatu ja saadaan tänä vuonna odottaa tavanomaista pidempään.

    – Viime aikoina Lapissa on ollut sen verran kylmää ja lämpötila myös pysyy lähiaikoina alueella keskimäärin pakkasen puolella, joten terminen talvi on voinut alkaa Lapin pohjoisosan lisäksi jo laajemminkin. Maan etelä- ja keskiosassa sen sijaan termisestä talvesta ei ole vielä tietoakaan, Anna Latvala sanoo.

    Terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvämmin nollan asteen alapuolelle. Keskimäärin terminen talvi alkaa pohjoisessa Lapissa jo lokakuun puolivälin tienoilla, lounaassa ja etelärannikolla marraskuun lopussa.

    Miten käy polaaripyörteen?

    Suomen säähän vaikuttaa talvien mittaan myös pohjoisen napa-alueen yläpuolella oleva polaaripyörre.

    – Polaaripyörre-ennusteen mukaan joulukuun puolivälin tienoille asti polaaripyörre on keskimääräistä voimakkaampi, sitten ennusteen epävarmuus kasvaa huomattavasti ja pyörre saattaa heikentyä keskiarvon alapuolelle. Pienestä heikkenemisestä ei ole Suomen sään suhteen suurta merkitystä, mutta voimakas heikkeneminen lisää kylmän sään mahdollisuutta, toteaa Anna Latvala.

    Lue myös: Näin ahneesti ilmastonmuutos syö Suomen talvia ja lisää sademääriä: "Yksi vuodenaika voi kadota täysin"

    Karita Kontula-Sokka

    Päivitetty 27.11. klo 16.19

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa