Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Viikonloppuna sateita ropisee vielä monin paikoin – ensi viikolla muutosta…
Uutiset |

Viikonloppuna sateita ropisee vielä monin paikoin – ensi viikolla muutosta näkyvissä

Syksyisiä värejä lehtipuissa.
Loppukesä on ollut sateinen. Kuva: Maarit Siitonen, Kouvola, 31.8.2023

Viikonloppuna sateita tulee edelleen monin paikoin. Tämän hetken ennusteen mukaan sää muuttuu ensi viikon edetessä poutaisempaan suuntaan, vaikka sateet eivät täysin katoa Suomen ennustekartoilta.

Perjantaina Lapissa on tullut paikoin runsaita sateita, muualla maassa liikkeellä on ollut monin paikoin sadekuuroja. Sää on muuttunut kuitenkin etelästä alkaen poutaisempaan suuntaan.

Lisää sateita on tulossa lauantaina.

– Varhain lauantaiaamuna kaakosta leviää maan itäosaan sateita. Etelään ja päivän edetessä myös maan keskiosaan leviää puolestaan etelän puolelta kuurosateita. Muualla maassa pilvisyys vaihtelee ja paikalliset sadekuurot ovat mahdollisia, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Päivälämpötila on lauantaina enimmäkseen 14–19 astetta.

Sunnuntaina nähdään laajalti aurinkoa, mutta iltapäivällä tulee monin paikoin sadekuuroja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Päivälämpötila on sunnuntaina enimmäkseen 15–19 astetta.

Katso videolta ennuste maanantaille asti!

Ensi viikon edetessä muutos säähän mahdollinen

Elokuun loppu oli hyvin sateinen, mutta nyt ennusteissa näkyy toivoa hieman vähäsateisemmasta säästä syyskuun alkupuolelle.

– Ensi viikon alkaessa tuuli kääntyy puhaltamaan lännen suunnalta. Viikon alussa Suomen yli liikkuu sateita, mutta pian Suomessa alkaa vahvistua korkeapaine. Sää muuttuu aurinkoisempaan ja poutaisempaan suuntaan. Ensi viikon loppupuolikaan ei ole täysin sateeton, mutta sateita tulee tämän hetken ennusteen mukaan selvästi vähemmän kuin edellisviikkojen aikana, Joanna Rinne ennustaa.

Lue myös: Elokuun ja kesän sää: Sylvia-myrsky riepotteli elokuussa, kuun korkein lämpötila peräti 33,6 astetta – kesä–elokuun jakso oli vähän tavanomaista lämpimämpi

– Lämpötilat pysyttelevät ensi viikolla maan etelä- ja keskiosassa pääosin 15 ja 20 asteen välillä ja Lapissa 10 ja 15 asteen välillä. Ajoittaista vaihtelua näistä lukemista kuitenkin on, Joanna Rinne jatkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Syyskuun kuukausiennuste: Vielä hetki kaatosateita, mutta toivoa käänteestä vähitellen – näin käy lämpötiloille

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat