Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Viikonloppu on aurinkoinen ja tuulinen
Uutiset |

Viikonloppu on aurinkoinen ja tuulinen

Helsingin jääpeite maaliskuussa
Helsinki maaliskuussa. Kuva: Markus Mäntykannas​

Suomeen virtaa lauantaina kylmää ja kuivaa ilmaa pohjoisesta. Sää on laajalti aurinkoista ja poutaista, lähinnä itärajalle yltää vielä hieman pilvisyyttä Venäjältä.

Lauantaipäivän mittaan kumpupilvisyys voi hieman lisääntyä myös muualla maassa ja etenkin maan länsiosassa voi esiintyä keväisiä lumikuuroja, tosin lumikertymät jäävät vähäisiksi. Puuskainen luoteistuuli saa sään tuntumaan kylmältä, etenkin kun lähes koko maassa jäädään iltapäivälläkin pakkaselle. Itärajan tuntumassa tuuli voi puuskissa olla jopa myrskyisää.

Lauantain sää
Sääennuste lauantai-iltapäiväksi. Kuva: Foreca

Sunnuntaina lämpenevää

Sunnuntaiksi tuuli kääntyy lounaaseen ja sää lauhtuu koko maassa. Maan etelä- ja itäosassa on edelleen hyvin aurinkoista, lännessä ja pohjoisessa pilvisyys vähitellen lisääntyy. Lämpötila kohoaa etelässä jopa lähelle +5 astetta, itärajalla ja pohjoisessa on vielä heikkoa pakkasta. Lounaistuuli on etenkin länsirannikolla navakkaa. Illalla ja maanantaiyönä sää muuttuu sateiseksi.

Kristian Roine

Päivitetty 17.3.2020 klo 10.05

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat