Klo

Ilma

Tie

Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Joulukuun kuukausiennuste: Lunta, vettä ja harmautta
Kuukausiennuste |

Joulukuun kuukausiennuste: Lunta, vettä ja harmautta

Lauha sää tuo talvella mukanaan usein sumua.
Lauha sää tuo talvella mukanaan usein sumua. Kuva: Keijo Väänänen, Uusikaupunki, 27.12.2024

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF julkaisi 1. joulukuuta ennusteen, jonka mukaan lähiviikot kuluvat Suomessa pääasiassa lauhassa säässä. 

Sää on keikkunut etelässä ja maan keskiosassa syksyn ja talven rajalla jo pitkään, eikä tämän kuukausiennusteen perusteella tilanne muutu lähiaikoina. Lumiraja vaeltaa päivittäissään vaihtelun mukaan välillä kohti etelää ja välillä taas pohjoiseen.

Lapissa on sen sijaan talvista, vaikka ajoittain lauha tuulahdus tuokin tullessaan vesisateita ja suojasäätä. 

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisupäivä 1.12.2025)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus
1.-7.12. (Viikko 49)Sää on lähes koko maassa lauhaa, mutta Pohjois-Lapissa on vähän tavallista kylmempää. Sademäärä on maan etelä- ja keskiosassa tavanomainen ja pohjoisessa monin paikoin sitä suurempi.Hyvä
8.-14.12. (Viikko 50)Lauha sää todennäköisesti jatkuu. Sademäärä on tavanomainen tai sitä vähän suurempi.Kohtalainen
15.-21.12. (Viikko 51)Viikon keskilämpötila saattaa olla edelleen keskimääräistä lauhempi. Sademäärä on tavanomainen.Kohtalainen/Heikko
22.-28.12. (Viikko 52)Sää mahdollisesti jatkuu lauhana. Sademäärässä ei ole poikkeamaa suuntaan tai toiseen. Heikko

Lue myös: Suomen sää joulukuussa tilastojen mukaan

1. joulukuuta alkanut viikko: Päivittäin sateita

Joulukuun alkupäivinä Suomen kaakkoispuolella on korkeapaine ja länsipuolella laaja matalapaineen alue. Näiden välistä virtaa lämmintä ilmaa kohti pohjoista, ja välillä matalapaineita kulkee myös Suomen yli.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Viikon keskilämpötila on 3–5 astetta keskimääräistä korkeampi lähes koko maassa, Pohjois-Lapissa on 0–2 astetta kylmempää. Sademäärä on maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Lapissa enimmäkseen tavanomainen ja muualla pohjoisessa sitä suurempi.

Sää on koko viikon ajan suurimmaksi osaksi pilvisen harmaata, ja myös sumua voi kehittyä varsinkin maan etelä- ja keskiosassa. Eniten selkeää taivasta nähdään Lapissa, mutta sielläkin vain ajoittain. Joka päivä aina jossakin päin maata on sateista.

Maan etelä- ja länsiosassa suurin osa sateesta tulee vetenä, vaikka paikoin sataa räntääkin. Idässä ja pohjoisessa sateet ovat vettä, räntää ja lunta; sään lauhtuessa vettä tulee hetken verran ainakin Etelä-Lappia myöten. 

Tiistaiaamuna Lapin selkeässä ja heikkotuulisessa säässä lämpötila laski Enontekiöllä yli 29 pakkasasteeseen, mutta lisääntyvä pilvisyys, tuuli ja jopa runsaat lumisateet pitävät huolen siitä, että lämpötila nousee nopeasti. Keskiviikkona lämpötila nollaraja käväisee mahdollisesti Keski-Lapissa asti. Viikon loppupuolella pakkanen pysyy heikkona ainakin lumisateisilla alueilla.

Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on viikon aikana enimmäkseen 0–6 astetta. 

Katso videolta lämpötilan kuukausiennuste!

Etelä-Norjassa on paikoin jopa yli 6 astetta lämpimämpää kuin keskimäärin tähän aikaan. Alue on kuitenkin vuoristoa ja lämpötila pysyy siellä viikon aikana paljolti nollassa tai pakkasen puolella. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Muualla Euroopassa on yleisesti 0–4 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Käytännössä päivän ylimmät lämpötilat ovat Keski-Euroopassa viikon aikana laajalti alle kymmenen, paikoin jopa alle viisi astetta. Välimeren maissa varsinkin sisämaan vuoristo- ja ylänköalueilla voi myös jäädä paikoin alle 10 asteeseen.

Sademäärissä on paljon alueellista vaihtelua. Keski-Euroopassa alkuviikon korkeapaine pitää sään laajalti vähäsateisena, mutta sekä Välimeren että Atlantin lähettyvillä on paikoitellen hyvin sateisia kohtia. 

8. joulukuuta alkava viikko: Sateinen sää voi jatkua

Tämän kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu joulukuun toisella viikolla lauhana ja sademääräkin voi olla vähän tavanomaista suurempi. 

Näillä näkymin säätilanteessa ei siis tapahdu mitään merkittävää muutosta, vaan samanlainen melko pilvinen ja päivittäin sateinen sää jatkuu. Sateita tulee vetenä, räntänä ja lumena.

Jos jossakin pakkanen välillä kiristyy, niin todennäköisimmin Lapissa. Suurimman osan viikosta lämpötila voi edelleen olla maan etelä- ja keskiosassa nollan yläpuolella.

Katso videolta sateen kuukausiennuste!

Lauha sää ei vallitse vain Suomessa vaan myös muualla Euroopassa. Laaja matalapaineen alue pysyy Pohjois-Atlantilla, ja Eurooppa jakautuu tavanomaista sateisempaan länteen ja vähäsateiseen itään. Poikkeuksen tekevät Norja ja Saksan ympäristö, joissa sademäärä jää monin paikoin keskimääräistä pienemmäksi.

15. ja 22. joulukuuta alkavat viikot: Joulua kohti

Joulukuun puolivälin jälkeen terminen talvi on yleensä alkanut maan etelä- ja lounaisosassa asti. Tänä vuonna sää saattaa kuitenkin jatkua sekä Suomessa että muualla Euroopassa tavanomaista lauhempana.

Suomessa epävarmin tilanne on pohjoisessa. Korkeapaineen todennäköisyys on vähän koholla, eli jos tuuli hellittää ja pilvisyys vähenee, sää voi muuttua selvästi kylmemmäksi.

Valkean joulun esiintyvyys tilastojen mukaan 1991–2020.
Valkean joulun esiintyvyys tilastojen mukaan 1991–2020.

Sademäärä on molemmilla viikoilla lähellä keskimääräistä, mikä johtuu todennäköisesti ennustettavuuden heikkenemisestä. Ero ajankohdan tavanomaiseen sateisuuteen pienenee myös Etelä- ja Keski-Euroopassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Joulukuun puolivälissä päivän ylin lämpötila on pitkän ajan tilastoissa vielä lounaisrannikolla sekä paikoin etelärannikolla reilut kaksi astetta. Muuten maan etelä- ja länsiosassa on −2 ja +2 asteen välillä ja idässä, Kainuussa sekä laajalti myös Pohjois-Pohjanmaalla 0–4 pakkasastetta. Lapissa pakkasta on enimmäkseen 2–6 astetta. Vuorokauden alin lämpötila on enää paikoin lounaan saaristossa lämpötila nollan yläpuolella.

Lauhakaan sää ei siis tarkoita tähän aikaan vuodesta ympärivuorokautista suojasäätä tai pelkkää vesisadetta.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Päivien välinen vaihtelu on usein suurta, ja pilvipeitteen rakoilu heikkotuulisella alueella kylmentää säätä nopeasti. Viikkokeskiarvo voi siis toteutua monella eri tavalla. 

Lue seuraavaksi: Leuto syksy päättyi – marraskuussa pakkanen kiristyi, Virolahdella satoi poikkeuksellisen paljon

Anna Latvala
meteorologi

Päivitetty 2.12.2025 klo 16.00

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat