Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Koulunalkajaisviikon sää: Aurinko ja ukkoskuurot kamppailevat voitosta
Uutiset |

Koulunalkajaisviikon sää: Aurinko ja ukkoskuurot kamppailevat voitosta

Koulunalusviikolla luvassa on sekä sadetta että paistetta.
Koulunalusviikolla luvassa on sekä sadetta että paistetta. Kuva: Sirpa Jyske, Virrat, 8.8.2021

Koulunalkajaisviikon säässä on kaikkea: Aurinkoa ja pilviä, poutaa ja ukkoskuuroja. Lämpötilat pysyvät vielä kesäisissä lukemissa.

Suuri osa kouluista alkaa viikolla 32 eli tulevina arkipäivinä. Viikko alkaa pilvisenä, mutta muuttuu vähitellen koko Suomessa aurinkoisemmaksi. Ukkoskuurot värittävät kuitenkin taivasta iltapäivisin.

Maanantai on alkuviikon pilvisin päivä

Sääennuste maanantaille 9.8.2021.
Sääennuste maanantaille 9.8.2021. Kuva: Foreca

Maanantaina Suomi on vielä pääosin pilvikerroksen alla. Lähinnä maan etelä- ja keskiosassa pilvipeite voi paikoin rakoilla.

Kuurosateita, paikoin jatkuvampiakin sateita, tulee yleisesti. Poutaisinta maanantaina on Utsjoen ja Inarin Lapissa sekä paikoin Itä-Lapissa. Myös etelärannikon tuntumassa sää muuttuu päivän edetessä poutaisemmaksi. Sateissa voi paikallisesti esiintyä myös ukkosta.

Maanantaina päivälämpötilat nousevat maan etelä- ja keskiosassa 17–22 asteeseen, Lapissa pysytään 12–17 asteessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tiistaina kuurot vähenevät, mutta ukkoset lisääntyvät

Sääennuste tiistaille 10.8.2021.
Sääennuste tiistaille 10.8.2021. Kuva: Foreca

Tiistaina aurinko saa otetta jo hieman enemmän kuin maanantaina. Idässä aurinko paistaa päivällä jo yleisesti, lännessä kuuropilvien lomasta. Pohjoisessa on pilvisempää.

Tiistaiaamuna sateet painottuvat maan pohjoisosaan, iltapäivällä sade- ja ukkoskuuroja tulee myös maan etelä- ja länsiosassa. Idässä päivä on jo laajalla alueella aurinkoisen lisäksi poutainen, myös maan keskiosassa löytyy myös aurinkoisia ja poutaisia alueita.

Tiistain päivälämpötilat ovat koko maassa 16...22 asteessa, Lapin edellispäivän viileimmät alueet lämpenevät tiistaiksi usealla asteella.

Keskiviikkona aurinko pääsee paremmin esiin jo Lapissakin

Sääennuste keskiviikolle 11.8.2021.
Sääennuste keskiviikolle 11.8.2021. Kuva: Foreca

Keskiviikkona sää on suuressa osassa maata ainakin osin aurinkoinen. Sade- ja ukkoskuurot eivät kuitenkaan täysin pysy poissa, kuuroja tulee yleisesti maan etelä-, keski- ja länsiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Poutaisinta on maan itäosassa, Kainuussa ja Koillismaan tietämillä.

Päivälämpötila on koko maassa 16...22 astetta.

Aurinkoinen, mutta kuuroherkkä sää jatkuu viikon edetessä

Torstaina ja perjantaina päivät alkavat laajalti aurinkoisessa säässä, mutta iltapäiväksi kasvaa kumpupilviä sade- ja ukkoskuuroineen. Tämänhetkisissä ennusteissa kuuroja tulee eniten maan keskivaiheilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Viikonloppuna ennusteiden mukaan sateet yleistyvät, kun Suomeen liikkuu matalapaineen keskus lännestä.  Väleihin mahtuu silti myös aurinkoa.

Foreca toivottaa kaikille koulunsa aloittaville hyviä säitä koulutielle!

Katso yli 100 paikkakunnan sääennusteet koulunalusviikolle:

Lue seuraavaksi: Tuore loppukesän kuukausiennuste: Sama signaali jatkuu koko elokuun ajan

Joanna Rinne

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat