Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Hyviä sääuutisia: Föhn-tuuli ja sulkukorkeapaine puskevat meille keväisiä…
Uutiset |

Hyviä sääuutisia: Föhn-tuuli ja sulkukorkeapaine puskevat meille keväisiä lukemia

Osa puista on jo silmuilla Etelä-Suomessa maaliskuussa 2020.
Osa puista on jo silmuilla Etelä-Suomessa maaliskuussa 2020. Kuva: Markus Mäntykannas

Lämpötilat nousevat tällä viikolla jo paikoin kymmeneen asteeseen, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Näin korkeat lämpötilat ovat noin viisi astetta ajankohdan keskimääräisiä lämpötiloja korkeampia lukemia. Viikon mittaan nähdään laajalti aurinkoa, mutta sää on myös tuulista.

Suomessa puhaltaa tällä viikolla lounainen ilmavirtaus. Suomen itäpuolelta puskee Itä-Eurooppaan hyvin kylmää ilmaa, joka työntää lämmintä ilmaa Espanjan seudulta Britteinsaarten yli kohti Fennoskandiaa. Lämpötilat nousevat Suomessa viikon mittaan. Auringonpaisteestakin saadaan nauttia suuressa osassa Suomea.

– Tällä viikolla on luvassa upeita ulkoilusäitä. Lämpötila nousee jopa kymmeneen asteeseen. Tosin sää on myös tuulista, erityisesti rannikoilla lounaistuuli on puuskaista koko viikon ajan, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Maanantaina ja tiistaina sää on poutaista ja laajalti aurinkoista, paikoin kuitenkin on runsaampaa pilvisyyttä. Keskiviikkokin on pääosin aurinkoinen ja poutainen, mutta Lapin yli liikkuu vähäisiä vesi- ja lumisateita.

Sää lämpenee viikon mittaan.
Sää lämpenee viikon mittaan. Ennuste keskiviikolle 25. maaliskuuta. Kuva: Foreca

Ennusteissa jo kymmenen asteen lukemia

Kymmenen astetta voi tämän hetken ennusteen mukaan mennä paikoin rikki etelässä tai maan keskiosassa viikon puolivälissä tai loppuviikolla. Britteinsaarten länsipuolelle on loppuviikolla muodostumassa sulkukorkeapaine.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Ilmavirtaus kääntyy puhaltamaan meille Norjan vuoriston yli. Odotettavissa on lämmittävää föhn-tuulta. Ennusteet vaihtelevat vielä, mutta todennäköisesti jossain vaiheessa keskiviikon ja lauantain välillä kymmenen astetta ylittyy paikallisesti, ennustaa Joanna Rinne.

Ennuste torstaille 26. maaliskuuta 2020.
Ennuste torstaille 26. maaliskuuta 2020. Kuva: Foreca

Lämpötilat voivat kohota tällä viikolla Lapissakin viiden plusasteen yläpuolelle. 

Lämpötilat jopa viisi astetta keskimääräistä korkeampia

Aurinkoa nähdään loppuviikollakin, mutta torstaista eteenpäin myös sateita saadaan päivittäin jossain päin maata. Torstain vähäiset sateet maan keskiosassa tulevat vetenä. Perjantaista sunnuntaihin sateita tulee lähinnä Pohjois-Suomessa. Sateet ovat Pohjois- ja Keski-Lapissa lunta ja etelämpänä lunta, räntää sekä vettä. Sään ennustetaan viilenevän sunnuntaina selvästi.

Ennuste perjantaille 27. maaliskuuta 2020.
Ennuste perjantaille 27. maaliskuuta 2020. Kuva: Foreca

Lämpötilat ovat tällä viikolla ylimmillään jopa viitisen astetta ajankohdan keskimääräisiä lämpötiloja korkeampia. Tilastojen mukaan ajankohdan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat tähän aikaan maan eteläosassa 4–6 asteessa, maan keskiosassa 2–4 asteessa, suuressa osassa Lappia ja Kainuussa 0–2 asteessa ja Pohjois-Lapissa enimmäkseen nollassa tai hieman pakkasella.

Vuoden korkein lämpötila tähän mennessä on 19. maaliskuuta Helsingissä mitattu 9,3 astetta.

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 23.3.2020 klo 13.21

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat