Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Sääviikko: Jokeri-matalapaineesta kauniiseen syyssäähän
    Uutiset |

    Sääviikko: Jokeri-matalapaineesta kauniiseen syyssäähän

    Tuulinen sää jatkuu lähipäivinä.
    Tuulinen sää jatkuu lähipäivinä. Kuva: Keijo Väänänen, Pyhäranta, 18.9.2022

    Laaja matalapaine on pitänyt Suomen sään sateisena. Säähän on kuitenkin tulossa muutos tulevan viikon aikana.

    Sääviikko on meillä nyt maanantaista sunnuntaihin vaihteleva. Laaja matalapaine vaikuttaa Suomen säähän alkuviikolla. Viikon puolivälissä meillä vahvistuu korkeapaineen selänne, ja sateiden määrä vähenee.

    Alkuviikon jokeri-sadealue tuo jännitystä sääkartoille

    Maanantai on Suomessa maan etelä- ja keskiosassa sekä Kainuussa pilvisyydeltään vaihteleva, ja sadekuuroja tulee etenkin iltapäivällä monin paikoin. Lapissa on pilvisempää ja sateita tulee vähemmän.

    Lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 10–13 asteessa, Lapissa on enimmäkseen 5–10 astetta. Pohjoisenpuoleinen tuuli tuntuu puuskaiselta koko maassa.

    Maanantain aikana kaakonkulmaa ja maan itäosan itärajaa lähestyy kaakosta matalapaineeseen liittyvä sadealue. Sadealue liikkuu varsin arvaamattomasti, ja sen ennustettavuus on huono. On siis mahdollista niin se, että matalapaineen runsaat sateet jäävät kokonaan Suomen ulkopuolelle, kuin se, että ne etenevät maan itäosaan huomattavasti ennustettua syvemmälle.

    Sääennuste 19.–20.9.2022.
    Sääennuste 19.–20.9.2022. Kuva: Foreca

    Maan itäosassa kannattaa siis varautua runsaan sateen mahdollisuuteen, mutta varmaa sade ei ole. Mahdolliset sateet ovat maan itäosan tuntumassa liikkeellä maanantaipäivästä tiistaiaamuun. Mikäli sateet leviävät Suomeen ennustettua syvemmälle, itärajan tuntumassa voi sataa jopa rankasti eli yli 20 millimetriä vuorokaudessa.

    Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

    Artikkeli jatkuu

    Tiistaina koko maassa vallitsee yhä pohjoisvirtaus ja tuuli on puuskaista. Pilvisyys on varsin runsasta, vaikka pilvipeite rakoileekin paikoin. Kuurosateita tulee etenkin maan keskiosassa sekä Kainuussa iltapäivällä, mutta muuallakin paikalliset vähäiset sateet ovat mahdollisia. Lämpötiloissa ei tapahdu suuria muutoksia maanantain jälkeen.

    Keskiviikosta perjantaihin korkeapaineen selänne pitää sateet vähäisinä

    Keskiviikosta perjantaihin Suomessa vaikuttava korkeapaineen selänne pitää sään aiempaa aurinkoisempana ja sateet poissa Suomen kartoilta. Pilvisyys ennustuu syksyisin korkeapainetilanteissa melko huonosti, joten sumupilvikerros voi jäädä sitkeämmäksi Suomen yllä kuin ennusteissa. 

    Sääennuste 21.–22.9.2022
    Sääennuste 21.–23.9.2022. Kuva: Foreca

    Päivälämpötiloissa ei maan etelä- ja keskiosassa tapahdu suuria muutoksia, mutta pohjoisessa ne nousevat – Lapissa on torstaina ja perjantaina odotettavissa 10 asteen lämpötiloja Pohjois-Lappia myöten. 

    Kaunista syyssäätä on odotettavissa siis ainakin muutaman päivän ajan.

    Viikonloppuna matalapaine näyttäisi vahvistuvan jälleen Suomessa, mutta sateet saattavat runsastua enemmän vasta viikonvaihteen jälkeen.

    Joanna Rinne
    meteorologi

    Katso yli 100 paikkakunnan ennusteet!

    Päivitetty 19.9.2022 klo 17.07

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa

    Viimeksi katsomasi paikat