Sääuutiset ja blogi> Viikonloppuna paikoin lumisateita – ”Ensi viikolla pohjoisesta voi…
Uutiset |

Viikonloppuna paikoin lumisateita – ”Ensi viikolla pohjoisesta voi purkautua kylmää ilmaa koko maahan”

Alkutalven lunta Nurmeksessa.
Lähiaikojen ennusteissa on pakkasia, osassa maata sataa ajoittain lunta. Kuva: Maija Savolainen, Nurmes, 24.11.2022

Viikonloppuna lumisateita tulee paikoin, eniten maan itä- ja pohjoisosassa. Lauantaina ja sunnuntaina päivälämpötilat ovat laajalti 5–10 pakkasasteessa, lännessä on hieman lauhempaa. Ensi viikon ennusteet ovat vielä vaihdelleet, mutta tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikon loppupuolella pohjoisesta voi virrata entistä kylmempää ilmaa koko maahan. Etelässäkin pakkasta saattaisi olla pilvisyydestä riippuen yli 15 astetta, pohjoisessa puolestaan yli 20 astetta.

Viikonlopulle on tulossa pilvistä pakkassäätä, paikoin satelee lunta.

Perjantain aikana hiljalleen heikkeneviä lumisateita tulee lähinnä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Pakkanen vaihtelee laajalti 1 ja 5 pakkasasteen välillä, Itä- ja Pohjois-Lapissa on hieman kylmempää.

Lauantaina Suomen ylle saapuu etelästä heikko matalapaine.

– Viikonlopun aikana säässä ei tapahdu suuria muutoksia. Heikkotuulinen ja pilvinen pakkassää jatkuu. Maan itäosan yllä kehittyy lauantaiaamusta alkaen lumisadealue, joka liikkuu hiljalleen pohjoiseen. Lauantain aikana eniten lunta kertyy Kainuun eteläosaan, missä lumipeite voi karttua viitisen senttimetriä, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.

Lauantaina on hieman perjantaita kylmempää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Jos pilvipeite rakoilee pohjoisessa, voi pakkasta olla yli 10 astetta. Etelässä ja idässä ollaan −5 ja −8 asteen välillä. Lännessä on vähän lauhempaa.

Katso videolta viikonlopun ja maanantain lumisateiden ennuste!

Sunnuntaina lumisateet ulottuvat heikompina myös Lappiin.

– Lunta kertyy muutamia senttimetrejä. Toinen lumisadealue liikkuu sunnuntain aikana maan kaakkoispuolelta koilliseen. Se menee sen verran läheltä Suomea, että pienikin muutos ennusteessa voi tuoda sateet Suomen puolelle, Joonas Koskela sanoo.

Sunnuntain pakkaslukemat ovat lauantain kaltaisia.

Viikonlopun yölämpötilat ovat samansuuntaisia kuin päivälämpötilat, mikäli pilvipeite ei rakoile.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Jos pilvipeite rakoilee, niin etelässäkin voi olla öisin herkästi lähemmäs 10 astetta pakkasta.

Itsenäisyyspäivän ennusteessa pakkasta ja lumisateita – tuleeko ensi viikon lopulla yhä kylmempää?

Kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu Suomessa ensi viikolla ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempänä.

– Ensi viikolla korkeapaine voi antaa periksi, ainakin väliaikaisesti. Maanantain aikana lännestä näyttäisi saapuvan lumisateita maan pohjoisosaan. Samalla lounaistuuli voimistuu maan keskivaiheilla. Lämpötilat ovat maanantaina enimmäkseen −1 ja −5 asteen välillä. Pohjoisessa sekä selkeillä alueilla maan eteläosassa pakkasta voi olla kymmenisen astetta, Joonas Koskela ennustaa.

Itsenäisyyspäivää vietetään ensi viikon tiistaina.

– Itsenäisyyspäivän ennusteessa on vielä epävarmuutta, mutta lumisateita voi olla tiedossa eri puolille maata. Tämän hetken ennusteen mukaan itsenäisyyspäivää vietettäisiin enimmäkseen pikkupakkasessa, Pohjois-Lapissa pakkasta voi olla yli 10 astetta.

Jääpalaset pyöristyvät törmäillessään toisiinsa, ja lopputuloksena voi olla ns. pannukakkujäätä.
Vesiin on jo paikoin alkanut muodostua jäitä. Kuva: Pertti Karjalainen, Oulujärvi, 24.11.2022

Ensi viikon loppupuolen ennusteet ovat vielä vaihdelleet.

– Itsenäisyyspäivän jälkeen ennusteen epävarmuus kasvaa reilusti. Matalapaineen alue näyttäisi siirtyvän maan itäpuolelle viikon edetessä ja pohjoisesta voi purkautua kylmää ilmaa koko maahan. Viikon loppupuolella pakkasta voi olla etelässäkin pilvisyydestä riippuen yli 15 astetta, pohjoisessa mahdollisesti selvästi yli 20 astetta. Ennuste on kuitenkin näin pitkälle jo hyvin epävarma. Paljon riippuu mahdollisen matalapaineen liikkeistä, miten kylmää ilmaa lopulta pääsee virtaamaan ja mihin päin, Joonas Koskela toteaa.

Kuukausiennusteen mukaan sademäärät olisivat ensi viikolla ajankohdalle tyypillisiä tai hieman keskimääräistä pienempiä.

– Sateet näyttäisivät ensi viikolla olevan enimmäkseen lunta. Etelärannikolla on viikon puolivälin tienoilla myös pieni vesisateen mahdollisuus, Joonas Koskela sanoo.

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 2.12.2022 klo 15.49

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat