Kesälomakausi vilkastuu: Koulujen päättäjäispäivänä paistaa ja ropisee – järvivedet nyt ylimmillään 16 astetta

Vaihteleva sää jatkuu myös helatorstaina ja loppuviikolla. Koulujen päättäjäispäivänä lauantaina Suomessa liikkuu sateita, mutta päivällä aurinkoisinta on tämän hetken ennusteen mukaan etelässä. Epävakaisen säätilanteen takia muutokset sateiden ennusteissa ovat kuitenkin yhä mahdollisia. Myös ensi viikolle on luvassa vaihtelevaa säätä.
Loppuviikon ennusteissa on niin poutaa kuin sateitakin.
– Lounainen ilmavirtaus tuo meille vuoroin aurinkoa, vuoroin pilviä ja sateita. Tällä viikolla sateet jakaantuvat melko tasaisesti pitkin Suomea, mutta koska sadealueet ovat hajanaisia ja osa sateista kuuroluonteisia, paikallisissa sadekertymissä on silti odotettavissa vaihtelua, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Koulujen päättäjäispäiväksi lauantaiksi osaan maata on tulossa sateita. Sateiden paikat ja ajoitukset ovat kuitenkin vielä vaihdelleet ennusteissa.
– Lauantaina Suomen yli näyttää liikkuvan matalapaine ja siihen liittyvä laaja hajanainen sadealue. Keskiviikkona tehtyjen ennusteiden mukaan sää on lauantaina etelässä aurinkoinen ja poutainen tai poutaantuu aamulla, mutta maan keski- ja pohjoisosassa on pilvistä ja hajanaisia sateita tulee monin paikoin. Ennusteessa on kuitenkin yhä epävarmuutta, eli pilvien ja sateiden reitit tarkentuvat vielä lauantain lähestyessä, Joanna Rinne sanoo.
Meteorologi muistuttaa, että tämän viikon epävakaisessa säätilanteessa kannattaa seurata sadetutkaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Sateet ovat lauantaina luonteeltaan hajanaisia, osin kuuroluonteisia ja hyvin paikallisia, siksi niiden seuraamiseen toimivat parhaiten karttamuotoiset ennusteet. Juhlapäivänä kannattaakin tarkistaa sadetutkalta sateiden tilanne, sillä kaikki sadealueiden yksityiskohdat eivät ole etukäteen ennustettavissa, koska ne ovat huomattavasti pienikokoisempia kuin tarkimmatkaan sääennustemallit, Joanna Rinne kertoo.
Katso sadetutka ja sade-ennuste Forecan sivuilta!
Lämpötiloissa ei tämän ja ensi viikon aikana tapahdu suuria muutoksia.
– Paikallisesti aurinko ajoittain lämmittää ja välillä pilvet ja sateet viilentävät säätä. Valtaosana päivistä ja alueista päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 15–20 astetta ja pohjoisessa 10–17 astetta. Paikoin ja ajoittain voi olla kuitenkin näitä lukemia lämpimämpää tai viileämpää.

Helatorstainakin sateita liikkeellä – aurinkoisilla alueilla yli 20 astetta paikoin mahdollista
Keskiviikkona päivän korkein lämpötila oli Mikkelissä mitattu 22,7 astetta. Sateita tulee illallakin osassa maata.
– Keskiviikkona sateita liikkuu erityisesti maan länsiosan yli Kainuuseen ja Lappiin kulkevalla alueella. Uudeltamaalta maan itäosaan sää on poutainen ja osin aurinkoinenkin. Lounaistuuli on koko maassa puuskaista, mutta heikkenee illalla, Joanna Rinne kertoo.
Torstain vastaiseksi yöksi kaakosta leviää pilviä ja sateita myös maan etelä- ja itäosaan, samalla pohjoisessa sää monin paikoin selkenee. Yölämpötila on enimmäkseen 5–12 astetta.
Myös helatorstain sääkartoilla on sateita.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Sateita tulee torstaina hajanaisesti pitkin maan etelä- ja keskiosaa, runsaimmin idässä. Paikallisia sadekuuroja tulee myös Pohjois-Lapissa. Sää on suuressa osassa maata pilvinen, mutta pilvipeite rakoilee paikoin maan eteläosassa sekä Länsi- ja Pohjois-Lapissa, Joanna Rinne toteaa.
Katso videolta ennuste lauantaille asti!
Päivälämpötila on torstaina maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 15–20 astetta, mutta pilvipeitteen rakoillessa voi paikoin olla jopa 20–22 astetta. Pohjoisessa lämpötila vaihtelee 15 asteen molemmin puolin, Länsi-Lapissa lämpötila voi enimmillään nousta 20 asteen tuntumaan.
Torstai-iltaa kohden sateita alkaa levitä maan länsiosasta myös Pohjois-Pohjanmaalle ja Itä-Lappiin. Myös Käsivarren Lapissa tulee yleisesti sadekuuroja. Perjantain vastaisena yönä sää selkenee maan länsiosassa sekä Lapissa länteen painottuen.
Perjantaina päivällä sadekuuroja tulee paikoin maan itäosassa, lännessä sekä osassa Itä- ja Pohjois-Lappia.
– Suuressa osassa maata on kuitenkin perjantaina poutaista, osassa maata aurinkoistakin. Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 15–20 astetta, pohjoisessa 14–17 astetta. Illan edetessä lounaasta alkaa levitä maan etelä- ja keskiosaan laaja sadealue, Joanna Rinne kertoo.
Miltä näyttää lakkiaisten, valmistujaisten ja koulujen päättäjäisten sää lauantaina?
Lauantaina juhlitaan uusia ylioppilaita, valmistuneita ja koulujen päättäjäisiä. Koululaisten kesälomat alkavat vaihtelevassa säässä.
– Hajanainen sadealue liikkuu lauantaina Suomen yllä kohti pohjoista. Tämän hetken ennusteen mukaan lauantaina aamupäivällä sateita tulee hajanaisesti pitkin maan etelä- ja keskiosaa, Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta, mutta maan lounaisosassa ja Uudenmaan tienoilla aurinko alkaa kuitenkin sateiden jälkeen jo päästä näkyviin. Päivällä sää on näillä näkymin aurinkoinen ja poutainen monin paikoin maan eteläosassa, maan keski- ja pohjoisosassa puolestaan on pilvistä ja hajanaisia sateita tulee yleisesti. Illalla ja yöllä säässä ei tapahdu suuria muutoksia, Joanna Rinne sanoo.
Lauantain sade-ennusteissa on kuitenkin siis vielä epävarmuuksia.
Päivälämpötila on ennusteen mukaan lauantaina poutaisilla alueilla 14–20 astetta, sateisilla alueilla on enimmäkseen 10–15 astetta. Tuuli voi olla etelässä ja pohjoisessa Lapissa puuskaista.

Sunnuntaina sadealue väistyy hitaasti kohti koillista.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Sää selkenee päivän mittaan maan etelä- ja keskiosassa, mutta pohjoisessa on vielä laajalti pilvistä ja paikoin sateistakin. Päivälämpötila vaihtelee Lapin vain 5–10 asteesta etelän lähes 20 asteeseen. Tuuli voi olla paikoin puuskaista, Joanna Rinne ennustaa.
Kesäkuun alussakin sateet ja aurinkoinen sää vuorottelevat
Ennusteissa ei näy tällä hetkellä suuria muutoksia säähän ensi viikonkaan aikana.
– Ensi viikolla sateita liikkuu Suomen yli päivittäin, vaikka väleissä paistaa myös aurinko. Lämpötilat pysyttelevät pääosin maan etelä- ja keskiosassa 15–20 asteessa ja pohjoisessa 10–17 asteen tienoilla, Joanna Rinne toteaa.
Pintavesien lämpötila sisävesissä ylimmillään 16 astetta
Järvien pintavesien lämpötilat ovat olleet keskiviikkona maan eteläosan mittauspaikoilla 11–16 astetta, korkein 16 asteen lukema on mitattu Tuusulanjärvellä Tuusulassa ja Päijänteellä Sysmässä. Maan keskiosassa pintavedet sisävesissä ovat 10 ja 15 asteen välillä, 15 asteeseen on ylletty Kitusjärvellä Virroilla. Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla järvivedet ovat mittauspaikoilla 12–13 asteessa. Lapista mittaustuloksia ei vielä tässä vaiheessa ole.
Katso järvien lämpötilat Forecan sivuilta!
Osassa mittauspisteistä pintavesien lämpötilat ovat hieman tavanomaista lämpimämpiä ja osassa hieman tavanomaista viileämpiä.
Lue seuraavaksi: Kuukausiennuste juhannusviikolle asti: Tältä näyttää alkukesä Suomessa – Espanjassa jopa 40 astetta mahdollista
Päivitetty 28.5.2025 klo 18.32



