Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Säässä käännös: Pohjoiseen jopa 10–20 senttiä lunta – ensi viikon…
Uutiset |

Säässä käännös: Pohjoiseen jopa 10–20 senttiä lunta – ensi viikon alussa kylmenee edelleen

Lumipyry vappuaattona Helsingissä.
Huhtikuu etenee, mutta lumisateita voi edelleen tulla koko maassa. Arkistokuva: Markus Mäntykannas

Sää viilenee pääsiäiseksi. Sunnuntaiksi pohjoiseen ennustetaan runsaitakin lumisateita. Pääsiäisen tienoilla ja ensi viikon alussa lumisateita voi tulla paikoin etelässä asti. Ensi viikon alussa lämpötilat laskevat vielä hieman pääsiäisen lukemista.

Pohjoisesta virtaa pian Suomeen kylmää ilmaa. Lähipäivinä nähdään sekä aurinkoa että lumi-, räntä- ja vesikuurojakin.

– Päivisin noustaan plussalle etelässä ja maan keskivaiheilla, mutta lumikuuroja voi silti tulla monin paikoin. Öisin on laajalti pakkasta. Sunnuntaina meitä lähestyy matalapaine, joka muuttaa etelässä ja maan keskivaiheilla sateet vetisemmiksi, sanoo Forecan meteorologi Jenna Salminen

Aurinkoa ja lumikuuroja

Pitkäperjantain aikana pilvisyys vaihtelee, lumikuuroja tulee monin paikoin. Etelässä ja länsirannikolla sade voi olla myös vettä tai räntää.

– Lumikuuroista tulee yleisesti sentti tai pari lunta, mutta paikoin voi päästä syntymään runsaampiakin kuuroja, joista lunta voi tulla jossain viitisenkin senttiä, toteaa Jenna Salminen.

Pitkäperjantai – ennuste perjantaille 10.4.2020.
Pitkäperjantai – ennuste perjantaille 10.4.2020. Kuva: Foreca

Lauantain vastaisena yönä pieni lumisateen alue kulkee Pohjanmaalta maan yli kohti itää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lauantaina idässä liikkuu lumikuuroja, muualla maassa on enimmäkseen poutaa. Aurinkoa nähdään, mutta pilvisyys vaihtelee. Sunnuntain vastaisena yönä sateita tulee jo lännessä.

Ennuste lauantaille 11.4.2020.
Ennuste lauantaille 11.4.2020. Kuva: Foreca

Päivälämpötilat ovat pääsiäisviikonlopun aikana etelässä 4–7 asteessa, maan keskivaiheilla 1–5 asteessa ja pohjoisessa nollan vaiheilla, Käsivarressa muutaman asteen pakkasella.

Pääsiäispäivänä runsaita lumi- ja vesisateita

Pääsiäispäivä sunnuntai on suuressa osassa maata pilvinen ja sateinen.

– Pohjoisessa lunta tulee laajalti noin kymmenen senttimetriä, mutta tämän hetken ennusteen mukaan paikoin Pohjois-Pohjanmaalle ja Lounais-Lappiin mahdollisesti jopa 15–20 senttimetriä. Etelässä sade on pitkälti vettä ja ajoittain räntää. Maan keskivaiheilla sateen olomuoto vaihtelee, aamulla sataa vielä laajalti lunta, mutta lännestä alkaen sade muuttuu vetisemmäksi. Illalla sade on vettä idempänä, mutta lännessä sade muuttuu jälleen lumeksi, ennustaa Jenna Salminen.

Pääsiäispäivä – ennuste sunnuntaille 12.4.2020.
Pääsiäispäivä – ennuste sunnuntaille 12.4.2020. Kuva: Foreca

Sunnuntaina ja maanantaina Suomen yllä oleva matalapaine voimistaa tuulia merialueilla, kovat puuskat ovat mahdollisia laajalti koko maassa.

Ensi viikko alkaa sateisena ja viileänä

Ensi viikon alussa sää kylmenee edelleen viikonlopun lukemista. Tuuli kääntyy jälleen puhaltamaan pohjoisesta ja luoteesta ja saa lämpötilan tuntumaan mittarilukemia kylmemmältä. Sää on alkuviikolla myös sateista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Toisena pääsiäispäivänä maanantaina sade voi tulla vielä vetenä idässä, mutta muuten sateet ovat lumisia. Tiistaiksi olomuoto on muuttumassa jälleen lumiseksi koko maassa, toteaa Jenna Salminen.

Toinen pääsiäispäivä – ennuste maanantaille 13.4.2020.
Toinen pääsiäispäivä – ennuste maanantaille 13.4.2020. Kuva: Foreca

Etelässä lämpötilat ovat alkuviikolla päivisin pari astetta plussalla, etelärannikolla ja lounaassa lähempänä viittä astetta. Maan keskivaiheilla ollaan nollan vaiheilla, pohjoisessa on päivälläkin pikkupakkasta. Tiistaina lämpötila on laajalti nollan vaiheilla – etelässä ja lännessä on muutama aste plussaa, Käsivarressa muutama aste pakkasta.

Puuskainen tuuli on tämän hetken ennusteen mukaan maanantaina voimakasta Lapissa ja lännessä, myrskypuuskatkin ovat mahdollisia. Vielä tiistainakin tuuli voi olla monin paikoin voimakkaan puuskaista.

Ensi viikon lopussa viileää vai lämpenevää?

Ensi viikon loppupuolen ennuste on vielä epävarma: sää voi pysyä alkuviikon kaltaisena viileänä ja sateisena tai lämmetä.

– Näyttää siltä, että matalapaineita liikkuu yhä Pohjois-Euroopan suunnalla. Sää vaikuttaisi siis pysyvän epävakaana, sekä yli kulkevat matalapaineet sateineen että kuurosateet ovat mahdollisia. Tällaisina sateisina päivinä lämpötilat pysyisivät samankaltaisina kuin alkuviikolla. Jos kuitenkin suuremmat sateet pysyvät loitolla ja poutaantuu, sää voi lämmetä jälleen etelässä ja maan keskivaiheilla kymmeneen plusasteeseen, sanoo Jenna Salminen.


Lue myös huhtikuun kuukausiennuste.

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 9.4.2020 klo 15.58

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat