Korkeapainesää ja yöpakkaset jatkuvat, viikonloppuna säähän tulee muutos

Yöpakkaset ovat tulleet eteläänkin, kun Suomessa vaikuttaa korkeapaine ja ilma on kylmää. Tiistaina aamuyöllä mitattiin Lappeenrannassa Suomen syyskauden toistaiseksi kylmin lämpötila, ja tulevinakin öinä kylmät lukemat ovat mahdollisia.
Tiistaina 30.9. mitattiin Lappeenrannan Konnunsuon havaintoasemalla lämpötilalukema -5,4 astetta, eli kylmin tähänastisen syyskauden lukema. Ilmamassa Suomen yllä on kylmää, ja korkeapaine pitää tuulet heikkoina ja sään yöllä osassa maata selkeänä. Heikko tuuli, pilvetön taivas ja kylmä ilmamassa antavat hyvät olosuhteet sään kylmenemiselle etenkin alavilla alueilla.
Vastaavia olosuhteita on odotettavissa myös tulevina öinä, vaikka hajanainen pilvisyys estää paikoin sään kylmenemisen. Öinen alueellinen lämpötilavaihtelu tuleekin olemaan melko suurta, yhdessä paikassa lämpötila voi olla selvästi plussalla, mutta parin kilometrin päässä pakkasen puolella. Myös tienpinnat ovat kylmiä, ja kuuraa voi esiintyä etenkin vesistöjen lähellä maan etelä- ja keskiosassa.
Perjantaihin asti pysytään korkeapainesäässä
Perjantaihin asti säässä ei tapahdu suuria muutoksia. Aurinko pääsee paistamaan monin paikoin, vaikka myös hajanaista pilvisyyttä liikkuu Suomen yllä joka päivä. Päiväkohtaisesti vaihtelee, missäpäin Suomea pilvisyys on runsainta.
Päivälämpötilat pysyvät koko maassa 7–12 asteen tuntumassa, ja 10 asteen yläpuolelle lämpötila jaksaa nousta vain paikoin. Öisin lämpötila vaihtelee -5…+5 asteen välillä, ja pakkasta esiintyy maan eteläosaa myöten. Kylmimmät lämpötilat mitataan selkeän sään ja lämpimimmät pilvisen sään alueilla.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu

Pohjoisessa lounaistuuli on ajoittain puuskaista, mutta muualla maassa tuulet ovat enimmäkseen heikkoja.
Viikonloppuna sää muuttuu
Viikonloppuna Suomen yllä oleva korkeapaine vetäytyy Venäjän ylle, ja ilmavirtaus Suomessa kääntyy etelän puolelle. Ilmavirtaus tuo meille toisaalta lauhempaa ilmaa, mutta toisaalta myös pilviä ja hajanaisia sateita. Viikonlopun sateet ovat vielä huonosti ennustettavissa, mutta tämänhetkisten ennusteiden mukaan ne näyttävät pikemmin paikallisilta ja hajanaisilta kuin laaja-alaisilta ja runsailta.
Päivälämpötilat eivät ennusteiden mukaan juuri nouse, mutta öisin lämpötilat pysyvät koko maassa enimmäkseen plussan puolella.
Ensi viikolla sää näyttäisi jatkuvan ainakin viikon alkupuolella viikonlopun kaltaisena, eli pilvisyys on runsaampaa kuin tämän viikon arkipäivinä, ja hajanaisia sateita liikkuu Suomen yllä päivittäin.
Katso video – Forecan meteorologit Joonas Koskela ja Joanna Rinne keskustelevat lähiviikkojen sääennusteesta:
Joanna Rinne
Meteorologi
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Lue seuraavaksi: Uusi kuukausiennuste: Tältä näyttää lokakuu
Katso yli 100 paikan ennusteet:
Päivitetty 30.9.2025 klo 17.51



