Uusi kuukausiennuste: Mitä tapahtuu elokuun säässä? Näin meteorologi kommentoi kesän jatkoa

Uuden kuukausiennusteen mukaan elokuun viikkojen keskilämpötilat ovat Suomessa vähän tavanomaista lämpimämpiä tai osassa maata ajankohdalle tavanomaisissa lukemissa. Sää on tällä ja ensi viikolla epävakaista ja vaihtelevaa. Isossa-Britanniassa maanantaina 4. elokuuta jylläävän Floris-myrskyn matalapaineen vaikutukset ulottuvat sateina ja tuulina myös Suomeen tällä viikolla, mutta tuulet eivät näillä näkymin voimistu meillä myrskyksi asti.
Ennätyksellinen 30 asteen ylitysten putki tuli päätökseen viikonloppuna, kun sunnuntaina 3. elokuuta lämpötila ei enää kohonnut 30 asteeseen. Suomessa mitattiin yli 30 asteen lukemia 22 peräkkäistä päivää, 12.7.–2.8.2025. Aiempi ennätys oli vuodelta 1972, jolloin peräkkäisiä yli 30 asteen päiviä oli 13 kappaletta. Ilmatieteen laitoksen vertailukelpoiset helletilastot alkavat vuodesta 1961.
Nyt sää on viilenemässä.
– Tämän viikon alussa hellettä on vielä suuressa osassa maata, mutta keskiviikkona helleraja ei enää Suomessa ylity. Elokuun alkupuoli menee tuoreimpien ennusteiden mukaan epävakaisessa ja vaihtelevassa kesäsäässä. Kuun loppupuolella poutaisempi säätyyppi saattaa jälleen vallata alaa, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.
| Viikko | Ennuste | Sään ennustettavuus |
|---|---|---|
4.–10.8. (Viikko 32) | Sää on epävakaista ja tuulista. Helteet väistyvät viikon edetessä. Viikon keskilämpötila on maan pohjoisosassa ja paikoin idässä tavanomaista lämpimämpi. Maan etelä- ja keskiosassa viikon keskilämpötila on laajalti lähellä tavanomaista. Viikon sademäärä on lännessä ja pohjoisessa keskimääräistä suurempi, muualla maassa lähellä keskimääräistä. | Hyvä |
11.–17.8. (Viikko 33) | Sää jatkuu ainakin aluksi epävakaisena, mutta viikon sademäärät ovat melko lähellä tavanomaisia. Viikon keskilämpötilat ovat pohjoisessa ja paikoin maan keskiosassa hieman tavanomaista lämpimämpiä, etelässä lähellä tavanomaisia. | Kohtalainen |
18.–24.8. (Viikko 34) | Kuukauden puolivälin jälkeen sää saattaa muuttua vähäsateisempaan suuntaan. Koko maassa on hieman keskimääräistä lämpimämpää. | Heikko |
25.–31.8. (Viikko 35) | Suomen ylle saattaa vahvistua korkeapaine. Sademäärät ovat keskimääräistä pienempiä. Koko maassa on edelleen vähän keskimääräistä lämpimämpää. | Heikko |
Elokuun 4. päivä alkanut viikko: Sää viilenee, mutta voi lämmetä uudelleen viikonloppua kohden – sateita ja ukkosia liikkeellä
Maanantaina monilla paikkakunnilla yllettiin edelleen hellelukemiin eli vähintään 25,1 asteeseen.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötila on maan etelä- ja keskiosassa laajalti lähellä tavanomaista. Pohjoisessa ja paikoin idässä on 1–3 astetta keskimääräistä lämpimämpää, Pohjois-Lapissa paikoin jopa 3–6 astetta keskimääräistä lämpimämpää.
– Viikon sademäärä on kuukausiennusten perusteella maan länsi- ja pohjoisosassa tavanomaista suurempi. Etenkin Lapissa voi laajoilla alueilla sataa keskimääräistä enemmän. Muuten sademäärä on lähellä tavanomaista, Joonas Koskela sanoo.
Tämän viikon sää on vaihtelevaa.
– Britteinsaaria moukaroi maanantaina Floris-myrsky, jonka sateet ja tuulet vaikuttavat Suomen säähän tiistaista torstaille, ehkä osin vielä perjantainakin. Itse Floriksen matalapaine jää pyörimään Norjan rannikolle. Meillä Suomessa Florikseen liittyvät tuulet jäävät myrskyrajan alapuolelle, mutta tuuli voimistuu kuitenkin koko maassa kohtalaiseksi. Puuskat ovat paikoin kovia. Matalapaineen rintamavyöhyke liikkuu tiistain kuluessa Suomen yli koilliseen ja työntää helleilman keskiviikoksi Suomen rajojen ulkopuolelle, Joonas Koskela kertoo.
Tämän hetken ennusteen mukaan tuulinen ja sade- tai ukkoskuurojen sävyttämä sää jatkuu viikon edetessä. Lämpötilat ensin putoavat, mutta voivat nousta vähän uudelleen viikonloppua kohden.
– Keskiviikosta eteenpäin päivälämpötila vaihtelee enimmäkseen 15 ja 21 asteen välillä, viikonloppuna saattaa jälleen lämmetä ja yli 20 asteeseen voidaan päästä suurimmassa osassa maata, etelässä saatetaan paikoin hätyytellä jälleen 25 asteen lukemia. Viikonloppunakin sää on monin paikoin epävakaista, mutta tuuli heikkenee, Joonas Koskela ennustaa.
Katso videolta kuukausiennuste lämpötilojen poikkeamista Eurooppaan!
Muun Euroopan osalta tämä viikko on kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä lämpimämpi Euroopan länsipuoliskolla etenkin Espanjassa, Portugalissa ja Ranskassa. Euroopan itäpuoliskolla viikon keskilämpötila on monin paikoin lähellä ajankohdan tavanomaisia lämpötiloja tai jopa hieman keskimääräistä viileämmissä lukemissa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Tällä viikolla selvästi tavanomaista runsaampia sateita on odotettavissa Floris-myrskyn takia Britteinsaarten pohjoisosassa ja Norjan eteläisessä vuoristossa. Muualla Euroopassa tämän viikon säätä hallitsee laaja korkeapaineen alue. Sademäärä jää suuressa osassa mannerta tavanomaista pienemmäksi, Joonas Koskela kertoo.
Eteläisessä Euroopassa mitataan kuumia lämpötiloja.
– Espanjassa ja Portugalissa päivälämpötilat ovat tällä viikolla 30–40 astetta, Ranskan eteläosassakin torstaina ja perjantaina 30–35 astetta. Mustanmeren ympäristössä ollaan ylimmillään 30 ja 35 asteen välillä. Muualla Euroopassa päivälämpötilat ovat alkuviikolla enimmäkseen 20–27 astetta, loppuviikolla Keski-Euroopassa laajemmin 25–28 astetta, Joonas Koskela sanoo.
Elokuun 11. päivä alkava viikko: ”Sää jatkunee Suomessa epävakaisena”
Tuoreen kuukausiennusteen mukaan 11. elokuuta alkavan viikon keskilämpötila on Suomen eteläosassa lähellä tavanomaista, maan keskivaiheilla viikon keskilämpötila on ajankohdalle tavanomainen tai hieman tavanomaista lämpimämpi. Pohjoisessa on 1–3 astetta keskimääräistä lämpimämpää.
Viikon sademäärä on ennusteen perusteella melko lähellä keskimääräistä.
– Sää jatkunee Suomessa epävakaisena. Matalapaineen alue on kuukausiennusteen mukaan Suomen itäpuolella. Päivittäisennusteiden mukaan matalapaine on viikon alussa Suomen yllä, sade- tai ukkoskuuroja tulee yleisesti. Päivälämpötilat ovat 15 ja 22 asteen välillä. Viikon puolivälissä matalapaineen painopiste siirtynee Suomen itäpuolelle, jolloin sade- ja ukkoskuurot vähenevät, Joonas Koskela toteaa.
Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa elokuun puolivälin tienoilla maan eteläosassa 20–22 astetta, maan keskiosassa 18–22 astetta ja pohjoisessa laajalti 16–20 astetta, pohjoisessa Lapissa 12–18 astetta.
Katso videolta kuukausiennuste sateiden poikkeamista Eurooppaan!
Muualla Euroopassa vallitsee ennusteen mukaan 11. elokuuta alkavalla viikolla tavanomaista vähäsateisempi korkeapainesää.
– Suuressa osassa mannerta on keskimääräistä lämpimämpää, mutta Baltian seudulla ja paikoin Puolassa viikon keskilämpötila voi olla keskimääräistä alhaisempi, Joonas Koskela kertoo.
Elokuun 18. päivä alkava viikko: Sademäärät tavanomaista pienempiä Suomessa
Kuukausiennusteen mukaan 18. elokuuta alkavan viikon keskilämpötila on koko Suomessa hieman tavanomaista lämpimämpi. Suurin poikkeama tavanomaiseen nähden on edelleen pohjoisessa, missä voi olla 1–3 astetta keskimääräistä lämpimämpää.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Viikon sademäärä on kuukausiennusteen perusteella monin paikoin hieman tavanomaista pienempi tai lähellä tavanomaista. Ilmanpaine-ennusteessa ei näy Suomen kohdalla poikkeamia tavanomaisesta. Korkeapaineen alue siirtyy Britteinsaarten ympäristöön ja Suomen itäpuolella oleva matalapaineen alue kauemmas itään. Näin ollen sää saattaa muuttua kuun puolivälin jälkeen kuivempaan suuntaan, Joonas Koskela pohtii.
-0-jnderla7.jpg)
Muun Euroopan tilanteessa ei meteorologin mukaan tapahdu merkittäviä muutoksia edeltävään viikkoon verrattuna.
– Vaikka korkeapaineen paikka siirtyy mantereelta enemmän Britteinsaarille, jatkuu suurimmassa osassa Eurooppaa tavanomaista lämpimämpi ja vähäsateisempi sää.
Elokuun 25. päivä alkava viikko: ”Korkeapaineen alue siirtyy entistä pohjoisemmaksi ja nyt myös Suomen ylle”
Uuden kuukausiennusteen mukaan elokuun viimeinen viikko on koko Suomessa vähän tavanomaista lämpimämpi. Viikon sademäärä on suuressa osassa maata hieman keskimääräistä pienempi.
– Korkeapaineen alue siirtyy entistä pohjoisemmaksi ja nyt myös Suomen ylle. Euroopan yllä muutosta edelliseen viikkoon näkyy selvimmin Välimeren ympäristössä, missä on merkkejä tavanomaista matalammasta ilmanpaineesta laajalla alueella. Sää jatkuu kuitenkin Euroopassa enimmäkseen keskimääräistä lämpimämpänä. Vaikka matalamman ilmanpaineen takia sateisemman sään mahdollisuus kasvaa ainakin Välimerellä, ovat sademäärät silti tämän ennusteen mukaan enimmäkseen lähellä tavanomaisia, Joonas Koskela toteaa.
Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.
Päivitetty 4.8.2025 klo 17.25



