Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Pakkanen kiristämässä nyt otettaan koko maassa – ainakin toistaiseksi: Viikonvaihteessa sää voi kääntyä lauhtumaan päin lumisateen saattelemana osassa maata
    Uutiset |

    Pakkanen kiristämässä nyt otettaan koko maassa – ainakin toistaiseksi: Viikonvaihteessa sää voi kääntyä lauhtumaan päin lumisateen saattelemana osassa maata

    Auringonnousu ja tuulen tuiverrusta Ylläksellä.
    Viikonloppuna pilvipeitteessä on odotettavissa rakoilua ja pakkanen kiristyy. Sunnuntaiksi kaakkoistuuli voimistuu, mikä purevoittaa pakkasta entisestään. Kuva: Sirpa Jyske, Ylläs, 16.3.2020

    Sää on loppuviikon mittaan kylmenemässä koko maan pituudelta, kun kylmää ilmaa levittäytyy ylle idästä. Sunnuntaiksi ylle alkaa levittäytyä myös lumisateita ja etenkin lounaisosassa maata sää pääsee lauhtumaan.

    Torstaina sää on ollut vielä monin paikoin pilvinen ja liikkeellä on ollut lumisateita. Lapissa taivas on ollut osin selkeä ja näillä alueilla on päivällä esiintynyt paikoin 20 asteen pakkasia.

    Pilvipeitteen repeilyä on perjantaiksi odotettavissa jo muuallakin maassa ja selkeää taivasta alkaa näkyä vähitellen siellä täällä. Kylmempää ilmaa virtaa ylle idästä ja lämpötila laskettelee alaspäin lähipäivien mittaan. Vähenevän pilvisyyden alueilla pakkanen pääsee kiristymään eniten.

    Selkeämmän sään alueilla Lapissa lämpötila voi päivällä tipahtaa jälleen alle -20 asteen, mutta muuten lämpötila on pohjoisessa -10…-20 astetta. Etelässä on -5…-10 astetta, rannikolla paikoin lauhempaa, maan keskivaiheilla ollaan -10 asteen puolin ja toisin, mutta selkeillä alueilla on lähemmäs -15 astetta.

    Lapissa itäpuolella sijaitseva korkeapaine ja muualla maassa pääosin idän puolelta käyvä tuuli työntävät enimmät lumisateet Suomen yltä perjantaiksi. Silti joitakin lumikuuroja on mahdollisesti liikkeellä Lapissa ja rannikkoalueiden tuntumassa. 

    Lauantain vastaisena yönä lämpötila jatkaa laskemistaan. Pohjoisessa lämpötila on yleisesti -15 ja -25 asteen välillä, selkeillä alueilla käydään todennäköisimmin -25...-30 asteessa. Maan keskivaiheilla lämpötila laskee pääosin -10...-15 asteeseen, mutta paikoin selkeillä alueilla voidaan hätyytellä myös -20 asteen lukemia. Etelässä ollaan lähempänä -10 astetta, mutta vastaavasti selkeillä alueilla pakkanen voi päästä kireämmäksikin.

    Lue myös: Inversio tuo kovat pakkaset ja huonon ilmanlaadun

    Pakkanen kiristyy idässä ja pohjoisessa, mutta lauha ilma pistää vastaan lounaassa

    Lauantaina korkeapaineen alue vaikuttaa maan itäpuolella. Koillisen ja kaakon välillä vaihteleva tuuli, Lapissa kaakkoistuuli, on laajalti heikkoa. Sää on osin selkeä ja enimmäkseen poutainen.

    Selkeillä alueilla idässä ja pohjoisessa on mahdollista lauantaipäivällä esiintyä 20...30 asteen pakkasta, muuten pakkasta on pohjoisessa laajalti 15…20, maan keskivaiheilla 10…15 astetta. Etelässä päivälämpötila vaihtelee lounaan -5…-10 asteesta kaakon -15 asteen vaiheille.

    Lauantain ja sunnuntain vaihteessa koetaan maan eteläosassakin kylmät hetket. Yöllä pakkanen voi kiristyä 15...20 asteeseen, paikoin jopa 20 asteen vaiheille, jos vain pilvisyys sen sallii. Muuten etenkin lounaan suunnalla lämpötila on lähempänä -10 astetta. Pohjoisessa ja idässä lähemmäs 30 asteen pakkasen mahdollisuus jatkuu.

    Sunnuntaina lännestä lumisateen alue alkaa levittäytyä maan länsiosan ylle ja pilvisyys palaamaan laajalti runsaammaksi. Kaakkoistuuli voimistuu purevoittaen pakkasta. Etelässä ja lännessä sää alkaa kuitenkin lauhtua – lounaassa ja osin länsirannikolla voidaan käydä jopa hieman plussan puolella ja paikoin sadetta voi tulla myös räntänä.

    Päivälämpötila on lännessä -5…-10, pidemmällä sisämaassa Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen suunnalla -10…-15 astetta. Etelässä lämpötila vaihtelee lounaan sisämaan -5...-10 asteesta pilvisyyden rakoillessa kaakon lähemmäs -20 asteeseen. Idässä ja pohjoisessa on isolta osin 15...25 astetta pakkasta, selkeillä alueilla kireämmän, lähemmäs 30 asteen pakkasen mahdollisuus jatkuu yhä.

    Lue myös: Kuukausiennuste hohkaa kylmyyttä: Polaaripyörre heikkeni, Suomessa jäätävä jakso – “Rivierallakin tulee räntää”! Katso ennuste

    Orava lumisilla oksilla.
    Lisää lunta on odotettavissa viikonvaihteessa ja ensi viikolla, mutta lähestyvän matalapaineen reitti määrittää vielä, kuinka paljon ja minne. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä, 3.1.2021

    Ensi viikolla lumi pöllyää?

    Viikonvaihteessa saapuneet lumisateet ovat ensi viikon alussa leviämässä pidemmälle itään maan länsiosasta. Paikoin, etenkin maan eteläosassa tuulen käydessä Suomenlahdelta, lumisade voi muuttua sankaksi. 

    Ensi viikon alun ja puolivälin aikoihin Atlantilta lähestyvä matalapaine uhkaa heittää Suomeen vieläkin runsaamman lumisateen alueen ja voimistaa kaakkoistuulta entisestään – eteläosassa maata tämä voisi tuoda lunta lisää jopa useamman kymmenen senttiä. Matalapaineen reitin ennusteissa on kuitenkin yhä paljon eroavaisuuksia ja epävarmuutta, mikä myös pitää yllä muutoksen mahdollisuutta lähestyvän lumisateen runsaudessa ja laajuudessa. Lumentuloon on silti hyvä varautua ja asennoitua.

    Matalapaineen vaikutuksesta sään on mahdollista olla ainakin etelässä jälleen lauha. Pohjoisempana vaikuttaa todennäköisemmin yhä kylmä ilma kovine pakkasineen. Matalapaineen väistyessä tai sen päätyessä kulkemaan ohi etelämpää kireämpää pakkasta on odotettavissa etelässäkin.
     

    Jenna Salminen

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa