Kaatosadetta ja puuskia: Tuuli voi voimistua taas myrskyksi – viikonloppuna sää kylmenee
Torstaina vettä on tullut paikoin kaatamalla. Päivä on myös tuulinen – Perämerellä on mitattu myrskyä. Uusi matalapaine tuo lisää runsaita sateita ja voimakkaita tuulia jo perjantaiksi. Kovimmat sateet painottuvat perjantaina maan etelä- ja länsiosaan sekä Länsi-Lappiin, tuuli on laajalti puuskaista. Viikonlopuksi sää viilenee. Lauantaina sateita on vielä liikkeellä laajemmin, sunnuntaina sää on jo poutaisempaa ja aurinkoisempaa. Keski- ja Pohjois-Lapissa osa loppuviikon sateista on lunta.
Vettä on tullut torstaina maan eteläosassa paikoin kuin saavista kaataen. Torstain suurin sademäärä kello 20 mennessä on Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattu 36,9 millimetriä. Mäntsälässä vettä on satanut 34,3 millimetriä. Lapissakin sademäärät ovat olleet paikoin jo 10–20 millimetriä.
Tuuli voimistui Suomessa myrskyksi asti keskiviikkona. Myös torstaina on mitattu jo myrskyä Perämerellä Hailuodon Marjaniemen havaintoasemalla, missä keskituuli on ollut voimakkaimmillaan 21,8 m/s. Puuskissa tuuli on puhaltanut torstaina jopa 27 m/s Raahen Nahkiaisen havaintoasemalla.
– Torstaina lounaistuuli on varsinkin Pohjois-Suomessa monin paikoin puuskissa kovaa, 14–18 m/s. Illalla tuuli heikkenee. Hajanaiset sadealueet liikkuvat päivän mittaan kohti koillista. Aurinkokin näyttäytyy paikoin, mutta seuraava matalapaine on jo tulossa lounaasta, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.
Lämpötila on torstaina päivällä maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 12–18 astetta, pohjoisessa 8–14 astetta ja Käsivarren Lapissa alle 5 astetta.
Seuraa sateiden etenemistä Forecan sadetutkasta!
Sademäärät paikoin runsaita myös perjantaina – tuuli voi voimistua taas myrskyksi
Uusia sateita on tulossa jo torstai-illan, perjantain vastaisen yön ja perjantain mittaan.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Myöhään torstaina illalla lounaassa voi jo paikoin sadella. Yöllä sateita leviää vähitellen maan etelä- ja keskiosaan. Etenkin etelässä tuuli alkaa voimistua, Anna Latvala kertoo.
Perjantain vastaisena yönä Lapin selkeillä alueilla lämpötila laskee vähän pakkasen puolelle. Yleisesti pohjoisessa ja pohjalaismaakunnissa yölämpötilat ovat vähän 5 plusasteen molemmin puolin ja maan etelä- sekä keskiosassa 8–14 plusastetta.
Perjantai on jälleen tuulinen päivä.
– Matalapaine sateineen kulkee Suomen yllä kohti koillista. Tuuli on maan etelä- ja keskiosassa puuskaista, illalla puuskaista tuulta on Lapissa asti. Perjantain sademäärissä on isoa vaihtelua: monin paikoin vettä tulee 10–30 millimetriä, idässä ja Kainuussa 5–10 millimetriä. Pohjois-Lapissa on paikoin poutaista, Anna Latvala ennustaa.
Perjantaina Keski- ja Pohjois-Lapissa lunta voi sataa paikallisesti 1–5 senttimetriä.
Katso videolta loppuviikon ennuste!
Lämpötila on perjantaina päivällä maan etelä- ja keskiosassa laajalti 13–18 astetta, Pohjanmaalla ollaan 10 asteen vaiheilla. Pohjoisessa on monin paikoin 7–13 astetta, mutta Keski- ja Pohjois-Lapissa vain 3–8 astetta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Perjantaina illalla tuuli voimistuu entisestään eteläisillä merialueilla. Perjantai-illasta alkaen etelärannikolla voi olla myrskypuuskia. On mahdollista, että perjantai-illan ja lauantaiaamun välillä tuuli käväisee myrskyn puolella keskituulessa.
Lauantain vastaisen yön lämpötilat ovat idän 8–13 asteesta Käsivarren Lapin pikkupakkaseen.
Sää kylmenee viikonlopuksi – lauantaina sateita liikkeellä, sunnuntaina monin paikoin aurinkoista
Lauantaina Suomen sisällä on paljon vaihtelua säässä. Tuuli alkaa heiketä.
– Etelässä sataa paikoin pitkin päivää, maan keskivaiheilta sateet ja runsain pilvisyys väistyvät vähitellen itään ja Keski- sekä Pohjois-Lapissa tulee paikoin vesi- ja lumisateita. Lapin koillisosassa vettä voi tulla vielä paikoin noin 20 millimetriä. Vastaavia sademääriä on ennusteissa myös Suomenlahdella. Jää nähtäväksi, jäävätkö voimakkaimmat sateet merelle vai tuleeko etelärannikolle paikoin koviakin sateita, Anna Latvala sanoo.
Lauantaina Keski- ja Pohjois-Lapissa lunta voi sataa paikallisesti 1–5 senttimetriä ja Inarin ja Utsjoen itäosassa paikoin jopa 5–10 senttimetriä.
Sää viilenee viikonlopuksi. Päivälämpötila on lauantaina maan etelä- ja keskiosassa 9–14 astetta ja pohjoisessa laajalti 4–10 astetta, Lapin luoteisosassa on jälleen muuta maata viileämpää.
Sunnuntain vastaisena yönä pohjoisessa ja Pohjanmaalla lämpötila on monin paikoin lähellä nollaa tai jopa vähän pakkasen puolella. Maan etelä- ja keskiosassa on yleisesti 2–7 astetta. Halla eli pakkanen maanpinnalla on mahdollista.
Sunnuntain sää on jo poutaisempaa.
– Monin paikoin on aurinkoista, jokunen sadekuuro tulee paikoin. Länsituuli on kohtalaista, Anna Latvala kertoo.
Lämpötila on sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa vähän 10 asteen molemmin puolin ja pohjoisessa 3–9 astetta.
Miltä näyttää ensi viikon sää?
Sää jatkuu vaihtelevana myös ensi viikolla.
– Ensi viikon alussa Suomen kaakkoispuolella on korkeapaine. Aurinkoinen poutasää leviää suureen osaan maata, mutta viimeisimmissä ennusteissa sen jälkeen on taas epävakaisen matalapainesään vuoro, Anna Latvala sanoo.
Maanantaina lämpötiloissa ei tapahdu suurta muutosta sunnuntain lukemiin.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Jäämerellä on matalapaine ja Pohjois-Lapissa asti saattaa puhaltaa voimakas länsituuli. Pohjois-Suomessa sadekuurot ovat mahdollisia, mutta lähes koko maassa on tämän hetken ennusteiden mukaan maanantaina aurinkoista ja poutaista.
Tiistaina pilvisyys lisääntyy.
– Samalla Suomeen voi alkaa virrata lämpimämpää ilmaa. Korkeapaine väistyy koilliseen. Sen jälkeen viikon aikana Suomeen tulee parikin eri matalapainetta sateineen, Anna Latvala toteaa.
26.9.2024: Päivitetty torstain sademääriä.
Päivitetty 26.9.2024 klo 20.02