Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Jouluaattona ja joulupäivänä laajalti pakkasta ja paikoin aurinkoa –…
Uutiset |

Jouluaattona ja joulupäivänä laajalti pakkasta ja paikoin aurinkoa – katso menoliikenteen ja joulun ennuste

Joulukuun aurinkoa ja lunta Liedossa.
Jouluaattona ja joulupäivänä nähdään paikoin aurinkoa. Sateet muuttuvat lumisiksi aatonaattona etelässäkin. Kuva: Juhani Peltonen, Vanhalinna, Lieto, 17.12.2022

Joulun menoliikenteessä torstaina ja perjantaina tulee sateita niin vetenä, räntänä kuin lumenakin. Ajokeli on paikoin huono. Jouluaatoksi ja joulupäiväksi sää on laajalti pakastumassa ja poutaantumassa. Jouluviikonloppuna nähdään paikoin myös aurinkoa. Tapaninpäivänä osassa maata voi tulla jälleen lumisateita.

Joulun menoliikenteessä kannattaa varautua paikoin huonoon ajokeliin. Sateita on torstaina ja perjantaina liikkeellä vetenä, räntänä ja lumena.

Jouluaatoksi on kuitenkin tulossa muutosta säähän.

– Sää muuttuu joulua kohti poutaisempaan ja osin myös selkeämpään suuntaan. Samalla lämpötila laskee pakkasen puolelle. Seuraava suurempi muutos on edessä välipäivinä, jolloin tuoreiden ennusteiden mukaan Suomeen alkaa ensin levitä lumisateita ja vuoden lopulla myös lauhaa ilmaa vesisateineen, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Lähiaikoina saa olla varuillaan niin autolla kuin jalankin liikkuessaan, sillä tiet ja kadut ovat paikoin liukkaita.

– Ajokeli ja jalankulkusää ovat liukkaita sekä alkuun lauhassa säässä että myöhemmin sään pakastuessa: ensin sen vuoksi, että jään päällä on paikoin vettä, myöhemmin jäätyvien pintojen ja niiden päälle satavan lumen vuoksi, Anna Latvala sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Liukkauden lisäksi teillä on paikoin myös sohjoa.

Lue myös: Liukas keli on vaaraksi liikkujille – näissä säätilanteissa on erityisen liukasta

Tarkkana joulun menoliikenteessä – lumi-, räntä- ja vesisateita liikkeellä

Torstaina sää on pääasiassa pilvinen, sateita tulee pitkin maata. Etelässä sateet ovat enimmäkseen vettä, maan keskiosassa sateita tulee sekä vetenä että paikoin myös lumena tai räntänä. Pohjoisessa sateet ovat lunta.

– Lämpötilat ovat torstaina Vaasa–Ilomantsi-linjan eteläpuolella 0–4 astetta plussalla. Pohjoisessa lämpötila on enimmäkseen 0–10 pakkasastetta, Käsivarren Lapissa paikoin 15 pakkasasteen tienoilla, Anna Latvala sanoo.

Perjantain vastaisena yönä lämpötila laskee lännessä ja pohjoisessa.

– Paikoin Satakunnassa ja Pirkanmaalla asti mennään heikon pakkasen puolelle. Lapin luoteisosassa voidaan poutaisilla alueilla olla lähellä 20 pakkasasteen lukemia, muuten ollaan heikosta pakkasesta 15 pakkasasteen lähettyville.

Katso videolta ennuste torstaista sunnuntaihin!

Perjantaina Suomessa on liikkeellä kaksi sadealuetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Toinen tuo lumisateita pohjoiseen, varsinkin Lappiin, ja väistyy vähitellen koilliseen. Toinen sadealue taas liikkuu maan etelä- ja keskiosassa lounaasta kohti itää. Tämän sateen etureunalla tulee vielä vettä. Sää kuitenkin hiljalleen pakastuu perjantain aikana maan etelä- ja itäosaa myöten, jolloin sateet muuttuvat lumeksi etelässäkin, Anna Latvala ennustaa.

Päivälämpötila on perjantaina etelässä ja idässä −3 ja 3 plusasteen välillä. Lännessä ja pohjoisessa on 0–10 pakkasastetta, Länsi-Lapissa 10–20 pakkasastetta. Viima lisää vähän pakkasen purevuutta.

Lauantain vastaisena yönä lämpötila on enimmäkseen 5 ja 15 pakkasasteen välillä, länsi- ja lounaisrannikolla voi olla vähän lauhempaa. Lapissa on 10–25 pakkasastetta. 

Jouluaattona ja joulupäivänä laajalti pakkasia – aurinko pilkahtelee paikoin

Lauantaina eli jouluaattona sää on jo poutainen suuressa osassa maata. Lapissa voi kuitenkin sadella vielä paikoin vähän lunta.

– Pilvisyys vaihtelee sekä alueellisesti että ajallisesti. Maan etelä- ja keskiosassa voi monin paikoin näkyä ainakin hetken aikaa selkeää taivasta. Pohjoisessa pilvisyys on runsaampaa, mutta sielläkin pilvipeite rakoilee. Lännenpuoleinen tuuli voimistuu kohtalaiseksi, joten viima kannattaa ottaa huomioon, Anna Latvala ennustaa.

Lämpötila on jouluaattona päivällä etelässä ja lounaassa enimmäkseen 0–5 pakkasastetta, maan keskiosasta Oulun korkeudelle 3–10 pakkasastetta ja Lapissa 10–20 pakkasastetta. Sunnuntain vastaisena yönä lämpötila laskee etelässä hieman.

– Sunnuntaina eli joulupäivänä poutainen sää jatkuu lähes koko maassa. Pilvisyys alkaa vähitellen lisääntyä. Päivällä on hieman kylmempää kuin jouluaattona, Anna Latvala sanoo.

Miltä näyttää tapaninpäivän paluuliikenteen ja välipäivien sää?

Ensi viikon ennusteet ovat vielä vaihdelleet.

– Tämänhetkisessä ennusteessa Suomi on maanantaina eli tapaninpäivänä kaakon korkeapaineen ja lännen matalapaineen välissä. Etelänpuoleinen tuuli voimistuu ja lännestä lähestyy sateita. Enimmät lumisateet painottuvat Lappiin. Sateiden tarkka ajoitus ja sijainti voivat kuitenkin vielä muuttua, Anna Latvala toteaa.

Maanantain sää on melko pilvinen. Päivälämpötila on laajalti 0–10 pakkasastetta, Lapin pohjoisosassa voi olla vielä 10–20 pakkasastetta. Ahvenanmaalla saattaa olla suojasäätä.

– Tiistaina lumisateita leviää näillä näkymin maan etelä- ja keskiosaan, mutta tämä ennuste on vielä epävarma, Anna Latvala sanoo.

Lämpötila olisi tämän hetken ennusteen mukaan tiistaina iltapäivällä Ahvenanmaalla vähän suojan puolella, mantereen puolella olisi laajalti 0–10 pakkasastetta, selkeämmillä alueilla kylmempääkin.

– Ensi viikon kuluessa sää on uusien ennusteiden mukaan lauhtumassa uudestaan. Suomeen tulee lisää sekä vesi- että lumisateita. Lauhtumisen ja sateiden ajoituksessa on kuitenkin vielä epävarmuutta, Anna Latvala toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Joulun sää Suomessa tilastojen valossa

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 22.12.2022 klo 15.29

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat