Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Säässä edessä huomattava käänne
Uutiset |

Säässä edessä huomattava käänne

Kevätsade ropisee toukokuussa.
Kevätsateet saapuvat tiistaina. Kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki

Suomen säähän odotetaan pian huomattavaa käännettä. Korkeapaine vaihtuu matalapaineeseen, jonka mukana meille saapuu sateita. Samalla tuulet voimistuvat ja lämpötila laskee selvästi. Osassa maata viilenee alkuviikon jälkeen yli 10 asteella.

Suomen itäpuolella oleva korkeapaineen alue on pitänyt sään pääosin aurinkoisena ja 5–10 astetta normaalia lämpimämpänä. Kuluvan vuoden toistaiseksi korkein lukema mitattiin lauantaina Kankaanpään Niinisalossa, missä mitattiin 23,9 astetta. Sunnuntaina ja maanantaina voidaan paukutella jälleen uusia lämpöennätyksiä.

Kauniit kesäsäät jatkuvat vielä sunnuntain ja maanantain ajan, mutta tiistaina odotellaan etelästä rantautuvaa märkää käännettä.

Viikon edetessä sää muuttuu sateisemmaksi ja viileämmäksi. Erityisesti maan pohjoisosassa käänne voi tuntua suurelta, kun alkuviikon auringonpaiste ja kesäiset lukemat ovat vaihtumassa kalseaan vesi-, räntä- tai lumisateeseen.

Lue myös: Tämän vuoden lämpöennätys taas uusiksi – äitienpäivän säässä yksi muutos

Lehdet puskevät lämpimässä ja aurinkoisessa säässä nopeasti koivuihin.
Lehdet puskevat lämpimässä ja aurinkoisessa säässä nopeasti koivuihin. Kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki, 13.5.2023

Vielä alkuun jopa 24 astetta

Sekä sunnuntaina äitienpäivänä että maanantaina aurinko ja lämpö hellivät Suomi-neitoa. Maan itäpuoliskolla voi kumpanakin päivänä kehittyä paikallisia sade- ja ukkoskuuroja, aurinkoisinta on rannikkoalueilla ja maan länsiosassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Päivän ylin lämpötila kohoaa sekä sunnuntaina että maanantaina maan etelä- ja keskiosassa 20–24 asteeseen. Sunnuntaina maan pohjoisosassa jäädään vielä pääosin alle 20 asteen, mutta maanantaina kesäinen lämpö saavuttaa myös Lapin ja sielläkin rikotaan 20 asteen raja useammalla havaintoasemalla. Lämmin sää kiihdyttää lumien sulamista, ja maan pohjoisosassa odotellaankin tulvahuippuja.

Yötkin lämpenevät pikkuhiljaa, joskin vielä maanantaiyönä voi paikoitellen esiintyä hallaa eli pakkasta maanpinnassa.

Todennäköisesti viimeisetkin jäät ehtivät lähteä Oulujärveltä alkuviikon lämmön myötä. Loppuviikolla sää on viilenemässä.
Jää- ja lumipeite hupenevat nopeasti maan pohjoisosasta lämmön myötä. Kuva: Pekka Hatunen, Oulujärvi, 13.5.2023

Käänne tiistaina

Muutos säässä kärkkyy eteläsuomalaisia jo tiistaiaamuna. Baltian puolelta saapuu runsaampaa pilvisyyttä ja aamupäivän aikana etelä- ja lounaisrannikolla voi alkaa sadella vettä. Runsaammat sateet rantautunevat iltapäivän aikana.

Sadealueen pohjoispuolella Pohjanmaan maakunnissa voi kehittyä sade- ja ukkoskuuroja, ja vähitellen pilvisyys lisääntyy myös maan keskivaiheilla.

Sateet työntävät lämpimimmän ilman maan pohjoisosaan. Pohjanmaan maakunnissa, erityisesti Oulun ja Etelä-Lapin alueella, lämpötila voi kivuta vielä reilusti yli 20 asteeseen, mutta etelän pilvisillä alueilla on jo selvästi viileämpää. Esimerkiksi etelärannikolla lämpötila voi tiistaina iltapäivällä jäädä alle 15 asteeseen, kun sateet saapuvat ja kylmä tuuli puhaltaa Suomenlahden yli.

Sää on muuttumassa epävakaisemmaksi tiistaista alkaen. Lämpötilat laskevat viikon edetessä.
Sää on muuttumassa epävakaisemmaksi tiistaista alkaen. Lämpötilat laskevat viikon edetessä. Kuva: Foreca

Lämpötilat romahtavat pohjoisessa

Matalapaineet dominioivat Suomen säätä ainakin muutaman päivän ajan 15. toukokuuta alkavan viikon puolivälissä. Korkeapaine vetäytyy kauas itään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tämänhetkisen ennusteen mukaan keskiviikkona maan länsi- ja pohjoisosaan on leviämässä runsaita sateita, muualla Suomessa voi tulla sadekuuroja. Matalapaineen ja sadealueen reittiin liittyy kuitenkin vielä epävarmuutta, sillä se on saamassa alkunsa vasta keskiviikkoyönä Norjan eteläpuolella.

Sateen pohjoisreunassa ilmamassa on kylmempää ja niinpä osassa Lappia voi tulla keskiviikkoiltana tai helatorstaina lunta tai räntää. Pääosin sateet ovat kuitenkin vettä.

20 asteen kesälukemat tippuvat pois ennusteista keskiviikon ja helatorstain ajaksi. Lämpötila jää suuressa osassa maata 10 ja 15 asteen välille. Erityisesti Lapissa sää on viilenemässä rajusti alkuviikon lukemista. Päivän ylimmät laskevat paikoin yli 10 asteella alkuviikon lukemista. Osassa Lappia värjötellään helatorstaina alle viidessä lämpöasteessa.

Helatorstain jälkeen sää näyttäisi lämpenevän uudelleen, joten viileneminen ja sateet ovat näillä näkymin jäämässä tilapäiseksi ilmiöksi.

Lue seuravaaksi: Nyt julki koko kesän pitkä ennuste: ”Näyttää sellaiselta kesäsäältä, jota moni kaipaa, mutta osa taas ei” – katso kesä–elokuun ennuste!

Markus Mäntykannas
meteorologi

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat