Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Viikonloppuna laaja sadealue pyyhkäisee Suomen yli: ”Etenkin maan keski-…
Uutiset |

Viikonloppuna laaja sadealue pyyhkäisee Suomen yli: ”Etenkin maan keski- ja pohjoisosassa tulee myös vähän lunta” – katso lisäksi ensi viikon ennuste

Kostea ja pilvinen aamu Aurajoen varrella.
Sää on marraskuun alkupuoliskolla melko pilvistä. Matalapaineet tuovat myös sateita. Kuva: Juhani Peltonen, Turku, 2.11.2022

Viikonlopun säässä on niin poutasäätä kuin sateitakin. Lauantai alkaa laajalti poutaisena ja pilvisenä, mutta illan ja sunnuntain vastaisen yön kuluessa sadealue kulkee Suomen yllä kohti itää. Paikoin sateita tulee vielä sunnuntaina iltapäivälläkin. Osa sateesta on lunta ja räntää etenkin maan pohjois- ja keskiosassa. Ensi viikolla useita matalapaineita kulkee Suomen yli.

Sää jatkuu marraskuun alkupuoliskolla ajankohtaan nähden melko lauhana ja vaihtelevana.

– Sateet jäävät vielä perjantaina melko heikoiksi ja paikallisiksi, mutta viikonloppuna tilanne muuttuu: lännestä saapuu laaja sadealue, joka pyyhkäisee Suomen yli itäkoilliseen. Ensimmäiset sateet tulevat maan länsiosaan jo lauantaina. Etenkin maan pohjois- ja itäosassa tulee viikonlopun aikana myös vähän lunta, mutta paikallisesti lännessäkin osa sateesta voi tulla lumena tai räntänä. Lumikertymät eivät kuitenkaan ole kovin suuria. Päivittäin lunta satelee paikoin 1–5 senttimetriä, osa siitäkin on vetistä. Viikonlopun aikana myös tuuli voimistuu, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Ensi viikolla matalapaine toisensa jälkeen tuo Suomeen sateita.

– Tämänhetkisen ennusteen mukaan lumisadetta tulee ensi viikolla osassa Pohjois-Suomea. Hyvin syksyistä säätä on edessä, mutta kuitenkin enimmäkseen vuodenaikaan nähden lauhaa. Jos viimeaikaisissa ennusteissa näkynyt Keski-Eurooppaan vahvistuva korkeapaine toteutuu, se voi sysätä Suomeen ensi viikon lopulla vielä entistäkin lämpimämpää ilmaa.

Perjantaina vesisateita etenkin Lapissa

Perjantaina aamulla vähäisiä vesi- ja lumisateita on jo tullut maan itä- ja pohjoisosassa, päivällä vesisateet painottuvat Lappiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Pilvipeite rakoilee maan etelä- ja keskiosassa enemmän kuin torstaina. Lämpötila voi edelleen nousta lounaassa lähelle 10 asteen lukemia, ainakin jos aurinko pääsee paistamaan pilven raosta. Muuten lämpötilat ovat perjantaina lännessä 5–9 astetta, idässä ja pohjoisessa 0–6 astetta. Maan eteläosan lämpötilat jakautuvat samoin itä–länsi-suunnassa, Anna Latvala sanoo.

Marraskuun alussa syksy on edennyt jo pitkälle eteläisessäkin Suomessa.
Marraskuun alussa syksy on edennyt jo pitkälle eteläisessäkin Suomessa. Kuva: Markku Kuisma, Helsinki, 1.11.2022

Perjantaina Suomeen alkaa levitä viileämpää ilmaa, ensin itään. Lauantain vastaisen yön lämpötilat vaihtelevat maan itäosassa vähän nollan molemmin puolin, lännessä ja pohjoisessa ollaan vielä 0–6 plusasteessa.

Viikonloppuna sateita kulkee Suomen yli – osa sateista lunta ja räntää

Pyhäinpäivänä lauantaina tuuli voimistuu. Pilvisyys on runsasta.

– Etelänpuoleinen tuuli voimistuu kohtalaiseksi, Pohjois-Lapissa jopa navakaksi. Rannikoilla voi olla kovia puuskia. Hiljalleen lännestä alkaa levitä vesisateita maan länsiosaan. Varsinainen sadealue tulee vasta lauantaina illalla, sitä ennen voi tulla paikoin heikkoa sadetta. Lumi- tai räntäsade alkaa vasta illalla tai yöllä, Anna Latvala ennustaa.

Päivälämpötila on lauantaina maan etelä- ja länsiosassa 2–7 astetta, korkeimmat lämpötilat ovat lounaisrannikolla. Idässä ja pohjoisessa on 0–5 astetta.

Sunnuntain vastaisena yönä sadealue etenee kohti itää.

– Osa sateesta tulee siis lumena ja räntänä maan pohjois- ja itäosassa, mutta tämän hetken ennusteen mukaan myös Päijänteen ympäristössä, Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Pirkanmaan pohjoisosassa on pieni räntäsateen mahdollisuus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lunta Sodankylässä 3. marraskuuta 2022.
Osassa Lappia on jo lunta maassa. Myös vesistöt ovat alkaneet paikoin jäätyä. Kuva: Fintraffic, Tie 4, Sodankylä, Porttipahta, 3.11.2022

Sunnuntain vastaisena yönä Pohjois-Karjalasta Itä-Lappiin yltävällä alueella on ennusteen mukaan 0–2 pakkasastetta, muualla pohjoisessa ja idässä 0–3 plusastetta. Etelässä ja lännessä on puolestaan 1–6 plusastetta.

– Sunnuntaina yön ja aamun sateet väistyvät maan etelä- ja keskiosasta hiljalleen itään, mutta maan pohjoisosassa satelee vielä illallakin. Sade tulee sunnuntaina idässä ja pohjoisessa edelleen paikoin räntänä tai lumena.

Etelälounainen tuuli on sunnuntaina kohtalaista.

Lauantaina päivällä sateet jäävät vielä vähiin, mutta illalla lounaasta leviää sateita. Sunnuntaina iltapäivällä vettä ja lunta satelee etenkin pohjoisessa.
Viikonloppuna sateet jäävät vielä lauantaina iltapäivällä vähiin, sunnuntaina on sateisempaa. Kuva: Foreca

Päivälämpötila palaa maan etelä- ja länsiosassa 5–10 asteeseen, lämpimintä on jälleen lounaisrannikon tuntumassa, idässä ja pohjoisessa on 0–6 astetta.

– Seuraavat sateet voivat tulla lännestä jo sunnuntain puolella, sillä matalapaine kulkee Suomen yli tämänhetkisen ennusteen mukaan maanantaina ja tiistaina, Anna Latvala kertoo.

Miltä näyttää ensi viikon sää?

Matalapaineita kulkee ensi viikolla Suomen yli tasaiseen tahtiin.

Alkuviikolla Lapissa lämpötila laskee, etelässä on melko leutoa syyssäätä.
Ensi viikon alkupäivinä Lapissa lämpötila laskee, mutta etelässä on melko leutoa syyssäätä. Kuva: Foreca

– Uusia sateita tulee lännestä päivän tai kahden välein. Niiden yhteydessä myös tuuli vähän voimistuu. Päivälämpötilojen osalta ensi viikon alku pysyy enimmäkseen samantyyppisenä kuin tämäkin viikko. Ainoa merkittävä ero on, että osassa Pohjois-Suomea on päivälläkin pikkupakkasta, Anna Latvala ennustaa.

Sumupilven reuna voi olla niin matalalla, että savupiiput tai muut rakennelmat jäävät sen peittoon.
Sumupilven reuna voi olla niin matalalla, että savupiiput tai muut rakennelmat jäävät sen peittoon. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, 2.11.2022

– Suurin osa sateesta tulee ensi viikolla vetenä, mutta pohjoisessa tulee tämänhetkisen ennusteen mukaan myös lunta tai räntää.

Lue seuraavaksi: Kuukausiennuste näyttää: Alkuun isohko ero tavanomaiseen marraskuuhun

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

4.11.2022: Päivitetty ennustetta sateen ja ensi viikon lämpötilojen osalta.

Päivitetty 4.11.2022 klo 17.10

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat