Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Matalapainesää leviää Suomeen: Alkuviikon myräkässä paikoin kovia…
Uutiset |

Matalapainesää leviää Suomeen: Alkuviikon myräkässä paikoin kovia puuskia, ukkosta ja jopa runsaita sateita

Sadepilvet voivat muodostaa taivaalle näyttäviä värejä ja muotoja.
Pilvet ja auringonpaiste vuorottelevat Suomessa 3. heinäkuuta alkavalla viikolla. Kuva: Heidi Multanen, Rääkkylä, 6.7.2022

Heinäkuun ensimmäisen kokonaisen viikon alussa sateet leviävät vähitellen Lappiin asti ja sadetutkalle on jälleen käyttöä. Tuuli voimistuu, ja varsinkin eteläisessä Suomessa puuskat ovat kovia. Lämpötila kohoaa hitaasti viikon edetessä.

Viikonloppuna Suomessa satoi paikoin rankasti, ja sadekuurot aiheuttivat hetkellisiä kaupunkitulvia ainakin Tampereella. 

Räväkät sadekuurot ovat mahdollisia vielä pitkin 3. heinäkuuta alkavaa viikkoa, eli sademäärien suuri paikallinen vaihtelu jatkuu. Paikoin päivässä voi tulla yli 15 millimetriä vettä, mutta jopa saman maakunnan alueella sade voi toisaalla jäädä vähiin.

Suurimmat sademäärät 1. heinäkuuta klo 9 – 2. heinäkuuta klo 9:

HavaintoasemaSademäärä
Jokioinen Ilmala59,6 mm
Tampere Härmälä38,6 mm
Hämeenlinna Lammi Pappila       35,7 mm             
Vihti Hiiskula33,8 mm
Heinola Asemantaus32,8 mm

Lue myös: Sateen voimakkuuden määrittäminen – mitä ovat rankkasade ja tihkusade?

Alkuviikolla kesämyräkkä: Varsinkin eteläisillä merialueilla kovaa tuulta, sisämaassa paikoin puuskaista

Laaja matalapaine liikkuu hitaasti Suomen yli lounaasta koilliseen alkuviikon kuluessa. Mukanaan se tuo sateita, ukkoskuuroja ja voimistuvaa tuulta. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Maanantaina kuurosateita ja ukkosia tulee maan etelä- ja keskiosassa, ja paikoin seassa on myös jatkuvampaa sadetta. Päivän kuluessa sateet leviävät vähitellen myös Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. 

Aurinkoisinta, poutaisinta ja heikkotuulisinta on Lapissa, mutta iltaa kohti pilvisyys lisääntyy.

Lounaistuuli voimistuu eteläisillä merialueilla kovaksi. Sisämaassa etelässä ja monin paikoin myös maan keskiosassa lounaistuuli on kohtalaista tai navakkaa, ja puuskat ovat kovia varsinkin etelässä ja kaakossa. Merellä ja paikoin myös sisävesillä kannattaa siis varautua kasvavaan aallokkoon ja äkillisiin tuulen suunnan ja nopeuden vaihteluihin.

Pohjanmaalta Kainuuseen ja Koillismaalle yltävällä alueella itäkoillinen tuuli on vähän heikompaa.

Lämpötila on päivällä suuressa osassa maata 14–19 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on paikoin 10–16 astetta.

Tiistain vastaisena yönä myös Lapissa sataa paikallisesti vettä. Yölämpötila on Suomessa enimmäkseen 7–13 astetta, mutta Pohjois-Lapin vielä selkeillä alueilla on vähän kylmempää.

Katso videolta lähipäivien sääennuste!

Tiistaina sade- ja ukkoskuuroja tulee suuressa osassa maata, tosin Pohjois-Lapissa ja etelärannikolla sateet jäävät paikallisiksi. Pilvisyys on runsasta. Aurinkoisinta iltapäivällä on etelärannikon tuntumassa.

Lounaistuuli on maan etelä- ja keskiosassa edelleen puuskissa kovaa. Pohjois-Suomessa tuuli on heikompaa ja suunta vaihtelee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tiistaina päivälämpötila on etelän ja kaakon aurinkoisilla alueilla 16–20 astetta, muualla maassa 13–18 astetta.

Keskiviikkona matalapaine väistyy jo hiljalleen koilliseen ja enimmät sateet sekä ukkoskuurot painottuvat maan pohjoisosaan. Etelässä ja maan keskiosassa tulee vielä sadekuuroja, mutta ne vähenevät päivän mittaan. Puuskainen tuuli alkaa myös heiketä.

Seuraava matalapaine lähestyy kuitenkin lounaasta, ja illalla maan etelä- ja länsiosaan saattaa jo yltää sateita.

Päivälämpötila on keskiviikkona maan etelä- ja keskiosassa 16–20 astetta, maan pohjoisosassa 13–18 astetta ja Pohjois-Lapissa 10–15 astetta.

Illan aaltoja Lohtajalla.
Eteläisillä merialueilla aallokko kasvaa maanantaina ja tiistaina. Arkistokuva: Matti Hietala, Lohtaja

Loppuviikolla lämpötila nousee hitaasti, sadekuuroja edelleen liikkeellä

Torstaina ja perjantaina uusi matalapaine tuo Suomeen lisää sadekuuroja. Paikoin myös ukkostaa. Viimeisimpien ennusteiden mukaan aurinkoisinta on maan eteläisessä osassa ja pilvisintä Lapissa. 

Torstaina päivällä lämpötila on 17–22 astetta, Pohjois-Lapissa sekä paikoin sateessa 10–16 astetta. Perjantaina lämpötila on samaa luokkaa tai hieman korkeampi.

Viikonloppuna sadekuuroja ja myös ukkosta on edelleen liikkeellä. Lämpötila jatkaa hidasta nousuaan, ja Lapissa asti on paikoin noin 20 astetta. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila nousee aurinkoisilla alueilla 20–25 asteeseen, mutta paikallisesti voi mennä helteenkin puolelle.

Lue seuraavaksi, miten saat kattavan kuvan oman alueesi sade-ennusteesta: Sateita sääkartoilla! Meteorologi kertoo, miten näet sade-ennusteet parhaiten

Anna Latvala
meteorologi

Katso yli sadan paikkakunnan lähipäivien sääennuste!

3.7.2023: Sääennustetta päivitetty.

Päivitetty 3.7.2023 klo 13.59

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat