Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Osassa maata on jopa poikkeuksellisen paljon lunta – lumipyryn jäljiltä…
Blogi |

Osassa maata on jopa poikkeuksellisen paljon lunta – lumipyryn jäljiltä Pirkanmaalla tehtiin uusi asemakohtainen lumensyvyysennätys

Lumipyry täytti Tampereen kadut lumella ja loskalla.
Lumipyry täytti Tampereen kadut lumella ja loskalla. Kuva: Markku Kuisma, Tampere, 6.4.2022

Lunta on tällä hetkellä maan etelä- ja keskiosassa ajankohtaan nähden tavanomaista enemmän, paikoin jopa poikkeuksellisen paljon. Juupajoella Ylä-Pirkanmaalla tehtiin uusi havaintoasemakohtainen lumensyvyysennätys.

Helmikuussa lunta kertyi varsinkin maan etelä- ja keskiosaan tavallista enemmän, ja sitä seuranneen lauhan mutta kuivan maaliskuun aikana lumi suli hitaasti. Suuressa osassa maata oli siis jo ennestään lumista, ennen kuin talvi kiristi uudestaan otettaan. Maaliskuun lopussa sää kylmeni, ja huhtikuun alussa syvä matalapaine lumipyryineen iski Suomeen.

Lue myös: Mikä on, kun kevät ei etene? Tässä kaksi syytä, miksi huhtikuusta ei kannata odottaa järin lämmintä

Lunta satoi 4.–5. huhtikuuta vuodenaikaan nähden paljon, ja suurin osa siitä tuli lumena. Sade jatkui heikompana vielä keskiviikkona 6. huhtikuuta. Vedeksi muutettuna sadetta kertyi maanantaiaamun ja torstaiaamun välillä eniten Juupajoella, 49,2 millimetriä.

Seuraavassa taulukossa on alustavien tietojen mukaan sademäärä maanantaiaamusta 4.4. torstaiaamuun 7.4.

Sademäärä [mm]Havaintoasema
49,2Juupajoki Hyytiälä
45,2Äänekoski
41Jyväskylä Muuratjärvi
38,9Viitasaari Haapaniemi
36,4Tampere Härmälä
35Jämsä Halli
34,1Espoo Nuuksio
34Multia Pirttiperä
33Pielavesi Venetmäki
32,5

Vesanto Sonkari,

Jyväskylä lentoasema

Huhtikuun keskimääräinen sademäärä on 20–40 millimetriä. Vaihtelua on kuitenkin ollut pelkästään viime vuosinakin, ja huhtikuun sade-ennätys on vuonna 1996 Enontekiön Kilpisjärvellä satanut 151,5 mm.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lumensyvyys paikallisesti tämän talven korkein

Lumihanki on maan etelä- ja keskiosassa tavallisesti korkeimmillaan maaliskuun alkupuolella tai puolivälissä. Vuosien välinen vaihtelu on kuitenkin Suomen keväässä suurta: välillä sää on lämmin ja kuiva, välillä kylmä ja luminen.

Keskiviikkoaamuna, alkuviikon pahimman pyryn jälkeen, lumensyvyydet olivat maan keskiosassa vuodenaikaan nähden jopa poikkeuksellisen suuria. Sateisimmalla paikkakunnalla eli Juupajoella tehtiin uusi havaintoasemakohtainen lumensyvyysennätys, 108 senttimetriä. Havaintoasema on ollut toiminnassa vuodesta 1956 alkaen, ja Suomen säätilastoja ylläpitävän Ilmatieteen laitoksen mukaan aiempi Juupajoen lumensyvyysennätys oli vuonna 1974 mitattu 102 senttimetriä.

Lue myös: Harvinainen, poikkeuksellinen ja ennätyksellinen – mitä tarkoittavat nämä meteorologiasta tutut termit?

Lumipyry toi Tampereelle parissa päivässä paksulti uutta lunta.
Lumipyry toi Pirkanmaalle parissa päivässä paksulti uutta lunta. Kuva: Tuomas Latvala, Tampere, 6.4.2022

Jyväskylässä lumipeite oli ehtinyt madaltua alle puoleen metriin hyvin lumisen helmi–maaliskuun vaihteen jälkeen, mutta keskiviikkoaamuun mennessä lumensyvyys nousi 80 senttimetriin. Hangen korkeus on nyt siis suurempi kuin kertaakaan aiemmin talvella 2021–2022.

Lumensyvyys Jyväskylän lentoasemalla talviaikaan aamulla klo 8, kesäaikaan klo 9.
Päivittäinen lumensyvyys Jyväskylän lentoasemalla talviaikaan aamulla klo 8, kesäaikaan klo 9. Kuva: Foreca

Tavallisesti tähän aikaan lumi sulaa maan etelä- ja keskiosassa nopeasti. Varsinais-Suomessa sekä eteläisessä Satakunnassa maa on tyypillisenä vuotena jo laajalti paljaana, paikoin myös Uudenmaan ja Pohjanmaan rannikolla. Yleisemmin maan etelä- ja länsiosassa lunta on tilastollisesti tähän aikaan 0–30 ja idässä, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa enimmäkseen 10–60 senttimetriä, Lapissa puolestaan Perämeren rannikkoseudun noin 40 senttimetristä Tunturi-Lapin yli 80 senttimetriin. 

Lumensyvyys 6.4. klo 9 [cm]Havaintoasema
120Kittilä Pokka
109Kittilä Kenttärova
108Juupajoki Hyytiälä
106Kilpisjärvi
103Inari Saariselkä
101Puolanka Paljakka
93Enontekiö Näkkälä
92Suomussalmi Pesiö
91Espoo Nuuksio
90

Inari Kirakkajärvi,

Salla Värriötunturi

Pohjois-Suomessa varsinkin Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa lunta on monin paikoin tavallista enemmän, mutta Lapissa tilanne ei paljon eroa tavanomaisesta. Suurimmat lumensyvyydet mitataankin Lapissa usein vasta huhtikuun puolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Suomeen tulossa lisää vesi- ja lumisateita

Matalapainesää jatkuu edelleen huhtikuun puolivälin lähestyessä. Matalapaineiden yhteydessä sataa lähiaikoina sekä lunta että vettä, mutta vesisateen suhteellinen osuus kasvaa verrattuna huhtikuun alkupäiviin.

Osassa maata lämpötila kohoaa vähitellen 5–10 plusasteen välille, eli ei todennäköisesti vielä yhtä korkealle kuin tämän vuoden maaliskuun lämpimimpänä aikana. Vesisateet yltävät kuitenkin paikoin Lappiin asti, joten lumi voi sulaa nopeammin kuin maaliskuun lauhassa mutta kuivassa säässä. Suomen ympäristökeskuksen mukaan etelä- ja lounaisrannikolla tulvahuippu voi olla jo tulevana viikonloppuna, laajemmin Etelä-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla huhtikuun puolivälin tienoilla tai vähän sen jälkeen.

Lue seuraavaksi: Loppukevään ja kesän ennuste: Tällaista pitkää ennustetta ei ole hetkeen nähty – katso, miltä näyttää touko–heinäkuun jakso!

Lumikasat kasvoivat talven aikana reippaasti korkeutta.
Lumikasat ovat tämän talven ja kevään aikana kasvaneet korkeutta. Kuva: Maija Savolainen, Saramo, Nurmes, 6.4.2022

Lumipyryn tilastotietojen lähde: Ilmatieteen laitos

Vesitilannekatsauksen lähde: Vesi.fi

Anna Latvala

Päivitetty 7.4.2022 klo 14.56

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat