Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Muoniossa jo −34,8 astetta – Suomen kylmä sää vaihtuu puuskaiseen…
Uutiset |

Muoniossa jo −34,8 astetta – Suomen kylmä sää vaihtuu puuskaiseen tuuleen ja lumisateeseen

Selkeällä säällä pakkanen voi talvella kiristyä hyvin voimakkaasti.
Pilvisyys vaikuttaa voimakkaasti lämpötilaan. Talvella kylmintä on selkeässä ja heikkotuulisessa säässä. Kuva: Markku Kuisma, Saariselkä, Inari, 25.12.2022

Viikonlopun kuluessa kireät pakkaset väistyvät maan itä- ja pohjoisosasta. Tuuli voimistuu, ja Suomeen alkaa vähitellen levitä lumisateita.

Tänään lauantaina Muonion kirkonkylässä on mitattu talven toistaiseksi kylmin lämpötila, −34,8 astetta. Aiempi kuluvan talven kylmin oli joulukuun 13. päivänä Utsjoen Kevojärvellä ollut −34,2 astetta.

Pilvipeite piti pakkaset monin paikoin maltillisina, mutta siitä huolimatta viime päivinä ollut koleaa paikoin etelässä asti. Maan keskiosassa tämän kylmän jakson alin lämpötila on ollut lauantaiaamuinen Nurmeksen Valtimon −28,7 astetta ja etelässä puolestaan torstaina Lappeenrannan Konnunsuolla mitattu −22,6 astetta. 

Säätyyppi on viikonlopun aikana muuttumassa. Pohjois-Atlantin laaja matalapaineen alue levittäytyy yhä lähemmäksi, tuuli voimistuu ja kylmin ilma työntyy Suomesta takaisin koilliseen. 

Lännestä lumisadetta

Laaja lumisadealue hivuttautuu lännestä hiljalleen Suomeen asti. Sateet leviävät lauantain puolella monin paikoin maan länsiosaan, ja puuskainen kaakkoistuuli alkaa voimistua. 

Pakkasta on lauantaina päivällä etelässä ja lännessä 5–10 astetta, idässä 10–20 astetta ja pohjoisessa laajalti 15–25 astetta. Pilvipeitteen rakoillessa Lapissa on vielä paikallisesti noin −30 astetta, mutta viimeistään sunnuntain vastaisena yönä kovimmat pakkaset väistyvät.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lunta on eteläisessäkin Suomessa muutamia senttimetrejä.
Viikonlopun aikana Suomeen leviää hitaasti lumisateita, ensin länteen. Kuva: Keijo Väänänen, Uusikaupunki, 3.1.2023

Sunnuntaina lumisateet etenevät maan eteläosaan, läntiselle Pohjois-Pohjanmaalle sekä Lappiin. Ahvenanmaalla on jo suojasäätä, ja siellä sade tulee pääasiassa vetenä ja räntänä.

Sää pysyy tuulisena, joten paikoin lunta tulee jopa pyryttämällä. Kovia puuskia eli vähintään 14 m/s on viimeisimmän ennusteen mukaan varsinkin rannikoilla, Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Lapissa.

Sunnuntaina mantereen puolella lounaassa lämpötila kohoaa 0–6 pakkasasteeseen. Laajemmin maan etelä- ja länsiosassa pakkasta on päivällä enää 3–10 astetta, idässä ja pohjoisessa 10–15 astetta.

Ensi viikolla myös vesisadetta

Niillä alueilla, missä lunta jo sataa, sitä tulee viikonlopun aikana enimmäkseen 1–10 senttimetriä vuorokaudessa. Lauantaina eniten lunta satelee Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnan pohjoisosassa. Sunnuntaina enimmät sateet painottuvat paikoin Uudellemaalle, pohjalaismaakuntiin ja Länsi-Lappiin. 

Voimakkaan tuulen vuoksi lumi kuitenkin kinostuu, joten maahan jäävän uuden lumen määrä vaihtelee pienelläkin alueella.

9. tammikuuta alkavalla viikolla lumisateet leviävät maan itäosaan asti. Lämpötila jatkaa myös hidasta nousuaan, ja alkuviikon aikana suojasää yltää vähitellen monin paikoin maan etelä- ja keskiosaan. Sään lauhtuessa osa sateesta tulee räntänä tai vetenä.

Anna Latvala
meteorologi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Tuore kuukausiennuste: Suomen säätila muuttuu rajusti, sama signaali jatkuu koko keskitalven

Katso yli 100 paikkakunnan sääennuste!

Päivitetty 7.1.2023 klo 13.12

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat