Loppuviikon ja itsenäisyyspäivän sää: Minkälaisessa säässä vietetään Linnan juhlia?

Tällä viikolla ei auringonpaistetta juuri Suomessa näy muualla kuin pienillä ja paikallisilla Lapin alueilla. Harmaa on viikon teemaväri, ja vaikka laajoja sadealueita ei loppuviikolla enää ole Suomeen leviämässä, sää on silti kosteaa ja paikoin sateistakin. Myös itsenäisyyspäivän sää näyttää harmaalta, osassa maata myös sateiselta.
Loppuviikon sää on Suomessa suurelta osin harmaata ja ajoittain sateista. Venäjällä oleva laaja korkeapaine voimistuu Suomen suuntaan hetkellisesti niin, että Suomeen ei pääse suurempia sadealueita, mutta hajanaisia ja paikallisempia sateita silti.
Lapin sateista suuri osa tulee lumena, vaikka Meri-Lapin suunnalla sateissa tulee mukana myös vettä. Maan keskiosan sateet tulevat aluksi silkkana vetenä, mutta viikonloppuna sateet voivat muuttua lumisemmiksi. Etelässä sateet pysyvät vesiolomuodossa, ja lunta ei ole myöskään tällä viikolla odotettavissa.
Tällä hetkellä lunta on maassa lähinnä maan pohjoisosassa, mutta maan etelä- ja keskiosassa on lähes täysin lumetonta. Lähipäivinä lumiraja voi vetäytyä jopa kohti pohjoista, sillä tänään keskiviikkona sekä huomenna torstaina lämpötilat nousevat osassa Etelä-Lappiakin plussan puolelle. Viikonloppuna lämpötilat putoavat pohjoisessa taas edes hieman pakkaselle.

Keskiviikosta perjantaihin säässä ei tapahdu suuria muutoksia
Tänään keskiviikkona sää on enimmäkseen pilvinen, vaikka Lapissa pilvisyys voi paikoin päästä rakoilemaan. Hajanaisia ja vähäisiä sateita tulee lähinnä paikoin maan etelä- ja keskiosassa, ja yötä kohden Pohjois-Lappiin leviää lännestä lumisateita. Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 3–6 astetta, ja Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja osassa Etelä-Lappiakin vielä 1–4 astetta. Muuten Lapissa pakkaslukemat vaihtelevat parista asteesta Pohjois-Lapin enimmillään 10–15 asteeseen.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Ensi yönä eli torstain vastaisena yönä Pohjois-Lapin yli liikkuu lumisadealue, muualla jatkuu enimmäkseen poutainen ja laajalti pilvinen sää. Länsi-Lapissa pilvipeite rakoilee paikoin, ja etelässä voi paikoin tihuttaa vettä. Yölämpötila on 1–4 astetta, Lapissakin pakkasta on enimmillään vain kymmenisen astetta.
Sekä huomenna torstaina että perjantaina sää on laajalti pilvinen, vaikka lähinnä pohjoisessa pilvipeite voi rakoilla paikallisesti. Torstaina maan etelä- ja keskiosassa liikkuu vähäisiä ja hajanaisia vesisateita, ja perjantaiksi Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Etelä-Lappiin leviää sadealue, jonka yhteydessä sateet tulevat osin vetenä ja räntänä, osin lumena. Lumisade heikentää ajokeliä etenkin Etelä-Lapissa. Lunta kertyy perjantaina lähinnä Etelä-Lappiin reilut 5 senttimetriä.
Torstai on hitusen perjantaita lauhempi, ja päivällä lämpötilan nollaraja kulkee Etelä-Lapin yli. Rajan eteläpuolella päivälämpötila on 1–4 astetta, ja pohjoispuolella pakkasta on parista asteesta Pohjois-Lapin paikoin yli 10 asteeseen. Perjantaina lukemat ovat muuten samankaltaisia, mutta Pohjois-Pohjanmaalla lämpötilat ovat nollan vaiheilla ja Etelä-Lapissa asteen tai pari pakkasella päivälläkin.
Linnan juhlia vietetään pilvisessä vesisadesäässä
Lauantaina eli itsenäisyyspäivänä sää jatkuu suuressa osassa Suomea harmaan pilvisenä, itäisessä Lapissa sää saattaa iltaa kohden muuttua selkeämmäksi. Etelästä leviää maan etelä- ja keskiosaan vesisateita, ja myös Linnan juhlien aikaan vettä satelee ainakin ajoittain. Muualla maassa on enimmäkseen poutaa, vaikka Lapissa voi sadella paikoin vähän lunta. Idän ja kaakon välinen tuuli voimistuu koko maassa kohtalaiseksi.
Lauantain päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 0–4 astetta, pohjoisessa on pakkasta 1–10 astetta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Keskimääräisenä vuonna vertailukautena 1991–2020 itsenäisyyspäivän päivälämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa -1…+2 astetta, muualla maassa oli pakkasta 1–6 astetta. Lunta oli keskimääräisenä itsenäisyyspäivänä muuten koko maassa, mutta maan etelä- ja länsiosassa oli vielä osin lumetonta.
Tämänvuotinen itsenäisyyspäivä näyttäisi olevan siis hieman keskimääräistä lauhempi ja lumettomampi. Tilanne on silti koko maan mittakaavassa kaukana ennätyksellisestä, sillä vuonna 2015 mitattiin itsenäisyyspäivänä Maarianhaminan lentoasemalla peräti +11,1 asteen lämpötila.
Sunnuntaiksi hajanaiset sateet levittäytyvät laajemmin maan etelä- ja keskiosaan, ja ne tulevat etelässä vetenä ja maan keskiosassa vetenä ja lumena. Pohjoisessa on enimmäkseen pilvipoutaa ja pakkasta.
Ensi viikolla sää voi kylmetä hieman, mutta suuria muutoksia säässä ei ennusteiden perusteella näy.
Joanna Rinne
Meteorologi
Lue seuraavaksi: Joulukuun kuukausiennuste: Lunta, vettä ja harmautta
Katso yli 100 paikan ennusteet:
[suomi100]



