Talvimyräkkä uhkaa Suomea ensi viikolla! Lunta voi pyryttää jopa 25 senttimetriä

Säässä on edessä iso käänne, kun tämän viikon jopa yli 10 lämpöasteen lukemien jälkeen ensi viikon ennustekartoilla näkyy sään kylmeneminen sekä paikoin runsaasti lunta tuova talvimyräkkä. Myräkän reitin ennusteet ovat vielä vaihdelleet, joten runsaimpien lumisateiden paikasta ei vielä ole varmuutta. Tämän hetken ennusteen mukaan kovimmat lumisateet osuisivat maan keskiosaan, missä lunta voisi sataa paikoin jopa 20–25 senttimetriä ensi viikon puolivälin tienoilla. Ennen ensi viikon kylmenemistä lämpötilat voivat kivuta eteläisessä Suomessa paikoin jopa 12–13 asteeseen tämän viikon torstaina.
Helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa osassa maata on jo ollut kevään tuntua. Ensi viikolla säähän on tulossa kuitenkin kunnon käänne talvisempaan suuntaan, kun pohjoisesta virtaa Suomeen kylmempää ilmaa.
– Alkuviikolla Lapissa on päivisinkin 5–10 pakkasastetta. Maan eteläosa ja keskiosa kuuluvat rintamavyöhykkeeseen, joka on pohjoisen kylmän ilmamassan ja Baltiassa olevan lauhemman ilman välissä. Tässä rintamavyöhykkeessä tulee alkuviikolla hajanaisia lumisateita, Etelä-Suomessa myös vesi- ja räntäsateita, toteaa Forecan päämeteorologi Kristian Roine.
Mielenkiintoinen seurattava on ennusteissa ensi viikon puolivälissä näkyvä matalapaine, joka voi tuoda osaan maata reippaasti lunta. Matalapaineen ennusteet ovat kuitenkin vaihdelleet ja muutokset matalapaineen reitissä ovat yhä mahdollisia.
– Tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikon puolivälissä Suomeen saapuu voimakas matalapaine lännestä. Tällä hetkellä näyttää, että keskiviikon kuluessa maan keskiosassa tulisi jopa 20–25 senttimetriä lunta. Etelässä sade tulee ennusteen mukaan osin vetenä, mutta todennäköisesti lunta tulee etelässäkin useita senttimetrejä. Matalapaineen ennustettuun reittiin liittyy siis kuitenkin vielä epävarmuuksia. Matalapaineen jälkipuolella sää pakastuu myös etelässä. Tämän hetken ennusteissa ensi viikon lopulla ei säässä näy merkkejä lauhtumisesta, Kristian Roine kertoo.
Ennen kylmenemistä jopa 10–13 plusastetta mahdollista torstaina
Ennen ensi viikon lumipyryä säässä ehtii kuitenkin tapahtua monenlaista.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Nyt keskiviikkona matalapaine liikkuu Suomen yli itään. Sateita on tullut vetenä, räntänä ja lumena.
– Itärajalla ja maan pohjoisosassa tulee vielä lumisateita. Lunta on satanut keskiviikkona toistaiseksi eniten Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa, noin 5 senttimetriä. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on kohonnut sateiden jälkeen jo selvästi plussalle, Lounais-Suomessa päivälämpötila on noussut paikoin yli 7 asteeseen ja Ahvenanmaalla yli 8 asteeseen, Kristian Roine sanoo.
Torstain vastainen yö on poutainen. Pilvipeite rakoilee. Yön lämpötila on maan etelä- ja länsiosassa plussalla, idässä nollassa ja pohjoisessa on heikkoa pakkasta. Käsivarren Lapissa pakkanen kiristyy paikoin 15 asteeseen.
Torstaina uusi matalapaine sateineen saapuu Suomeen.
– Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen tulee lännestä räntä- ja lumisateita, maan keskiosassa tulee jokunen tippa vettä tai räntää. Maan eteläosassa sää on poutaista ja aurinko paistaa pilviharson läpi. Myös Länsi-Suomessa sää poutaantuu ja muuttuu aurinkoisemmaksi.
Ennusteiden mukaan torstaina mitataan vuoden tähän asti korkeimpia lämpötiloja. Maanantaina Ahvenanmaalla yllettiin jo 10,1 asteeseen.
– Torstai on tämän viikon selvästi lämpimin päivä. Päivälämpötila kohoaa Etelä-Suomen sisämaassa yleisesti yli 10 asteeseen, jopa 12–13 asteen lukemat ovat mahdollisia. Myös maan länsiosassa lämpötila käväisee 10 asteessa. Idässä jäädään 0–5 asteeseen ja maan pohjoisosassa 0–8 pakkasasteeseen, Kristian Roine ennustaa.
Katso videolta ennuste lauantaille asti!
Miltä näyttää loppuviikko?
Perjantaina sää on koko maassa poutaista. Pilvisyys vaihtelee, iltapäivällä aurinkoisinta on maan länsiosassa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Lännen aurinkoisilla alueilla lämpötila kohoaa perjantaina 10 asteen tuntumaan. Muuten sää on torstaita viileämpää, etelän pilvisillä alueilla jäädään 5 asteen tuntumaan, itärajalla nollaan ja Lapissa on heikkoa pakkasta, Kristian Roine sanoo.
Lauantain vastaisena yönä Pohjois-Suomen yli itään liikkuu hieman lumisateita, jokunen tippa vettä tulee myös maan keskiosassa.
– Lauantaina päivällä Lapissa tulee edelleen hajanaisia lumisateita, muuten sää on poutaista ja muuttuu päivällä selkeämmäksi Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä maan keskiosassa. Päivälämpötila vaihtelee etelän vajaasta 10 asteesta Lapin nollan vaiheille.
Sunnuntaina sää poutaantuu myös pohjoisessa.
– Aurinko paistaa yleisesti maan keski- ja pohjoisosassa. Etelässä pilvisyys on runsaampaa ja Lounais-Suomeen saapuu iltapäivällä hajanaisia vesisateita. Päivälämpötila vaihtelee etelän noin 5 asteesta Lapin nollan vaiheille, Kristian Roine kertoo.
Espanjaan, Portugaliin ja Ranskaan runsaita sateita – Aurinkorannikolle yli 100 millimetrin sadekertymiä viikossa
Lounais-Euroopassa on odotettavissa erilainen myräkkä. Espanjaan, Portugaliin ja Etelä-Ranskaan on tulossa runsaita sateita.
– Atlantille kehittyy voimakas matalapaine lähipäivinä. Matalapaine voimistuu myrskyksi ja lähestyy vähitellen Portugalia ja Espanjaa. Merialueilla tuulen nopeuden ennustetaan voimistuvan lauantain vastaisena yönä jopa lähes 30 m/s lukemiin. Myrskymatalapaineen runsaat sateet saapuvat Portugaliin perjantaina, viikonlopun kuluessa vettä tulee reilusti myös Espanjassa ja Ranskassa, Kristian Roine sanoo.
Sateet jatkuvat alueella ensi viikon alkupuolelle.
– Ensi keskiviikkoon mennessä viikon sadekertymä on Portugalissa, Espanjassa sekä Etelä-Ranskassa monin paikoin yli 100 millimetriä, osassa Espanjaa jopa yli 200 millimetriä. Etelä-Espanjan Aurinkorannikollekin ennustetaan yli 100 millimetrin sadekertymiä. Kovimmat tuulet eivät kuitenkaan iske Aurinkorannikolle, Kristian Roine toteaa.
Lue seuraavaksi: Polaaripyörteen lopullinen hajoaminen voi tapahtua yli kuukauden etuajassa
Päivitetty 5.3.2025 klo 17.00



