Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Alkuviikon rajuilmaennuste muuttui
Uutiset |

Alkuviikon rajuilmaennuste muuttui

Räiskettä ja välskyntää Oulujoella.
Voimakkaimmat ukonilmat saattavat jäädä alkavalla viikolla Baltian ja Ruotsin puolelle. Etelä- ja Keski-Suomessa on kuitenkin yhä rajuilmapotentiaalia, mutta todennäköisyys on pienentynyt ja ajoitus on siirtynyt tiistaiyöhön ja -aamuun. Arkistokuva: Pekka Hatunen, Oulujoki, Vaala

Alkuviikon rajuilmaennusteeseen on tullut muutoksia. Nyt näyttää siltä, että voimakkaimmat rajuilmat saattavat jäädä Suomen eteläpuolelle tai pohjoiselle Itämerelle, ja Suomi saisi rajuilmojen "jäänteet" maanantai-illan sijasta vasta tiistaiyönä tai -aamuna.

Alkavan viikon mahdolliset rajuilmat ovat kiinnostaneet paljon, sillä ennusteissa on ollut merkkejä siitä, että edessä voisi olla yksi 2000-luvun voimakkaimmista rajuilmaepisodeista.

Lauantai-illan ja sunnuntaiaamun aikana ennuste on kuitenkin muuttunut enemmän siihen suuntaan, että rajuimmat ukkosmyräkät jäisivätkin Baltian puolelle ja Suomi saisi rajuilman miedompana versiona vasta tiistaiyön tai -aamun aikana. Ukonilman ajoitus on siis siirtynyt askeleen eteenpäin ja sen voimakkuus on jonkin verran heikentynyt tuoreissa ennusteissa.

Ennusteeseen voi yhä tulla muutoksia, eikä myräkkää voi vielä julistaa peruutetuksi. Yhä kannattaa siis varautua ja asennoitua niin, että voimakas ukonilma voi tulla.

Seuraa lähipäivien sade- ja ukkostilannetta reaaliajassa Forecan täsmätutkasta!

Sunnuntaina sade- ja ukkoskuuroja lännessä ja etelässä

Baltiasta nouseva lämmin säärintama on sunnuntaina aamupäivällä aiheuttanut rankkasateita ja jyrinöitä Latviassa ja Viron lounaisosissa. Iltapäivän aikana sade- ja ukkoskuurojen todennäköisyys kasvaa myös maan etelä- ja lounaisosassa ja myöhemmin sunnuntaina myös läntisessä Suomessa, kun lämmin rintama jatkaa matkaansa kohti pohjoista.

Sade- ja ukkoskuurojen todennäköisyys on suurin pääkaupunkiseudun länsipuolella ja kauttaaltaan läntisessä Suomessa. Kuurosateet voivat paikallisesti äityä voimakkaiksi ja mukana on myös reilusti ukkosenergiaa, sillä kuuropilvet kehittyvät hyvin helteisen ja kostean ilmamassan etureunassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Vesi vihmoi vehmaalla.
Maan länsiosassa voi ukkostaa ja sataa rankasti jo sunnuntaina. Arkistokuva: Keijo Väänänen, Vehmaa

Maanantai on todennäköisesti helteinen ja aurinkoinen

Vielä aiemmissa ennusteissa näytti, että rajuilman todennäköisyys kasvaa maan eteläosassa jo myöhään maanantaina iltapäivällä tai viimeistään maanantai-illan aikana. Nyt ennusteet ovat muuttuneet aurinkoisempaan ja kuivempaan suuntaan ja mahdollisen rajuilman saapuminen on lykkääntynyt eteenpäin.

Pieni mahdollisuus kuitenkin on, että ensimmäinen osa ukkosrintamasta yltäisi lounaisrannikolle tai -saaristoon sekä Ahvenanmaalle jo maanantaina illalla, mutta ennusteessa on yhä epävarmuutta. Rajut ukkoset näyttävät yhä hyvin todennäköisiltä heti Suomenlahden eteläpuolella, mutta Suomen kohtalo on auki.

Maanantaita vietetäänkin laajalti Etelä- ja Keski-Suomessa kuumassa auringonpaisteessa: lämpötila kohoaa yleisesti hellelukemille eli yli 25 asteen ja paikallisesti voidaan länsirannikolla ja kaakossa rikkoa 30 asteen raja. Maan pohjoisosassa tulee lämpimään säärintamaan liittyviä sade- ja ukkoskuuroja ja sielläkin lämpötila kohoaa 20 asteen vaiheille tai sen yläpuolelle.

Komea auringonlasku Repovedellä Valkealassa.
Maanantain ja tiistain vastaiset yöt voivat olla trooppisia öitä maan etelä- ja keskiosassa, eli lämpötila ei laske yön aikana alle 20 asteen. Arkistokuva: Maarit Siitonen, Repovesi

Saapuuko rajuilma vasta tiistaiyönä tai -aamuna?

Kylmän säärintaman ja ukkosten saapuminen ennusteissa on viivästynyt tiistaiyöhön tai -aamuun. Kylmä säärintama rantautuu näillä näkymin eteläiseen Suomeen tiistaina aamuyön aikana ja aamulla se olisi jo keskisessä Suomessa.

Uusissa ennusteajoissa ukkosenergia on Suomen puolella hiipunut, mutta erittäin voimakkaat tuulenpuuskat ja syöksyvirtaukset ovat yhä mahdollisia yöaikanakin. Vettäkin voi hetken aikaa tulla rankasti.

Ennusteessa on yhä harmillisen paljon epävarmuutta ja niinpä tilanteen kehittymistä täytyy nyt seurata tiiviisti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Tältä näyttää tulevan syksyn sää: Erityisen voimakas signaali Suomen Lapissa – ulkoilijoille ilouutisia

Markus Mäntykannas
meteorologi

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat