Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Lumipeite vahvistuu etelässä lähipäivinä
Uutiset |

Lumipeite vahvistuu etelässä lähipäivinä

Vuoden viimeisinä päivinä pilvisyys on runsasta, mutta paikoin aurinko voi pilkahdella pilvien lomasta.
Vuoden viimeisinä päivinä pilvisyys on runsasta, mutta paikoin aurinko voi pilkahdella pilvien lomasta. Kuva: Lea Nikkinen, Petjärvi, 26.12.2023.

Välipäivien aikana enimmät lumisateet painottuvat maan eteläisiin osiin. Vuodenvaihdetta kohti pakkanen kiristyy.

Matalapaine hajanaisine lumisateineen siirtyy keskiviikon kuluessa maan eteläosasta kaakkoon. Illan aikana sää selkenee maan länsiosassa ja yöllä pakkasta on selkeillä alueilla lännessä paikoin 15 astetta. Pääosin ollaan kuitenkin -5 ja -10 asteen välillä. Pohjoisessa pakkasta on pilvisyydestä riippuen 10–20 astetta.

Torstaina sää pilvistyy lännestä saapuvan matalapaineen lähestyessä. Samalla pakkanen heikkenee maan länsiosassa. Päivän kuluessa hajanaisia lumisateita leviää lännestä maan eteläosaan. Illalla on odotettavissa runsaampia lumisateita, jotka leviävät lännestä alkaen maan eteläosaan. Samalla itätuuli voimistuu.

Perjantaiaamuun mennessä maan eteläosassa lunta kertyy muutamia senttejä, rannikon tuntumassa enimmillään noin viisi senttiä.

Perjantaina lännestä saapuu lisää hajanaisia lumisateita maan eteläosaan ja sateita voi ulottua myös maan keskivaiheille. Etelä-Suomen sisämaassa lunta kertyy puuskaisen itätuulen kera lauantaiaamuun mennessä paikoin reilut viisi senttimetriä.

Pohjoisessa lumisateet jäävät hyvin vähäisiksi ja loppuviikkoa kohden Lapin ylle vahvistuu korkeapaine. Pakkasta on pohjoisessa pilvisyydestä riippuen 10–25 astetta. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso videolta tulevien päivien ennuste

Viikonlopun ennusteessa on odotettavissa vielä vaihtelua

Lauantaina Suomi on pohjoisen korkeapaineen ja etelässä liikkuvan matalapaineen välimaastossa. Pilvisyys on vaihtelevaa ja paikoin satelee hieman lunta. Suurin todennäköisyys lumisateelle on etelärannikon tuntumassa. Ennusteeseen liittyy jonkin verran epävarmuutta matalapaineen reitin ja ajoituksen suhteen.

Etelässä pakkasta on lauantaina muutamasta asteesta noin 10 asteeseen. Maan keskivaiheilla lukemat ovat -10 ja -15 asteen välillä. Varsinkin etelässä koillistuuli voi lisätä pakkasen purevuutta reilusti.

Pohjoisessa sää kylmenee viikonloppuna, kun entistä kylmempää ilmamassaa leviää idästä. Pilvisyysennuste on Lapin osalta epävarma, mutta mikäli sää on selkeää ovat 30 asteen pakkaset mahdollisia.

Uudenvuodenaatolle ennustettu matalapaine on tuoreimmissa ennusteissa ottanut hieman takapakkia ja näyttäisi saapuvan kunnolla vasta maanantaina. Ennuste todennäköisesti elää vielä lähipäivien aikana, joten sunnuntai-illan ja maanantaiyön ennustetta kannattaa seurailla tulevien päivien aikana. 

Joonas Koskela
meteorologi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat