Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Huhtikuun koronaeristyksen pitkä sääennuste julki – tältä näyttää…
Uutiset |

Huhtikuun koronaeristyksen pitkä sääennuste julki – tältä näyttää alkukevät

Leskenlehtiä Jyväsjärven rannalla Jyväskylässä.
Leskenlehtiä Jyväsjärven rannalla Jyväskylässä. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä 23.4.2019

Viikonlopun aikana säässä nähdään käänne talvisempaan suuntaan. Ensi viikolla lumisateita voi tulla jälleen maan eteläosassa asti. Huhtikuun edetessä on kuitenkin odotettavissa tavanomaista lämpimämpää kevätsäätä.

Koronavirus on hiljentänyt Suomen viime viikkoina. Moni on ammentanut voimaa luonnosta ja keväästä. Tuoreen huhtikuun kuukausiennusteen mukaan koronaeristys jatkuu ensi viikolla kylmähkössä säässä tähän viikkoon verrattuna.

Lämpötilat laskevat jo viikonlopun mittaan etelässä asti noin kymmenellä asteella tämän viikon korkeimmista lämpötiloista. Ensi viikon alussa lumisateita voi tulla koko maassa.

Ensi viikko on kuukausiennusteen mukaan Lapissa paikoin kaksikin astetta keskimääräistä maalis-huhtikuun vaihdetta kylmempi, maan etelä- ja keskiosassa ollaan lähellä keskimääräisiä lukemia. Viikko on myös hieman tavanomaista sateisempi, etenkin etelässä.

Ensi viikon jälkeen huhtikuu jatkuu ennusteen mukaan tavanomaista lämpimämpänä.

– Kolme seuraavaa viikkoa ovat 1–2 astetta tavanomaista lämpimämpiä. Maan etelä- ja keskiosassa ero keskiarvoon on hieman suurempi kuin Lapissa, missä voi mahdollisesti tulla viileämpiä pätkiä viikkojen sisällä, kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tilastojen mukaan ajankohdan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat maalis-huhtikuun vaihteessa maan eteläosassa 4–6 asteessa, maan keskiosassa 2–4 asteessa, suuressa osassa Lappia ja Kainuussa 0–2 asteessa ja Pohjois-Lapissa enimmäkseen nollassa tai hieman pakkasella.

Euroopassa ensi viikko on ajankohtaan nähden kylmä

Tämä viikko on ollut laajalti kylmä Euroopassa, esimerkiksi Italiassa on ollut paikoin kylmempää kuin Suomessa. Kuukausiennusteen mukaan myös ensi viikko on lähes koko Euroopassa tavanomaista kylmempi. Esimerkiksi Espanjassa, Ranskassa, Saksassa, Itävallassa ja paikoin Italiassa lämpötilat ovat jopa nelisen astetta tavanomaista matalampia.

– Kylmyys johtuu Britteinsaarten yli keskiseen Eurooppaan tunkeutuvasta kylmästä, pohjoisesta ilmamassasta, joka tuo sinne kylmää ja kuivaa ilmaa. Välimerellä ensi viikko on tavallista sateisempi, sanoo Joanna Rinne.

Ensi viikon jälkeen keskisessä Euroopassa palataan ennusteen mukaan tavanomaisiin huhtikuun lämpötiloihin.

Karita Kontula-Sokka

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat