Sääsyöksy jatkuu: Lumikuuroja, lumirakeita ja jopa yli 15 pakkasastetta – katso myös ennuste vapun juhlintaan!

Lue tiivistelmä
- Lämpötilat putoavat edelleen lauantaiksi. Viikonloppuna nähdään aurinkoa, mutta paikoin tulee yhä vesi- ja lumikuuroja.
- Keski- ja Pohjois-Lapissa pakkasta voi olla öisin 10–15 astetta, paikoin yli 15 astettakin. Öisiä pakkasia on etelässä asti ainakin sunnuntain vastaiseen yöhön saakka.
- Viikkojen taitteessa on näkyvissä hienoista lämpenemistä.
- Vapun tienoon ennusteissa on nyt sekä aurinkoa että paikallisia sateita. Maan etelä- ja keskiosassa sateet ovat enimmäkseen vettä, mutta pohjoisessa on vapun aikaankin lumisateiden mahdollisuus. Päivälämpötilat ovat vapun tienoilla enimmäkseen 5 ja 15 asteen välillä.
Viime päivien sää on ollut viileää. Perjantaina lumikuuroja on tullut paikoin etelässä asti.
– Yleiskuva on, että vielä perjantaina ja lauantaina on pohjoistuulta ja aika koleaa säätä. Sunnuntaina tuuli kääntyy puhaltamaan lännen suunnalta. Ensi viikon alkupuolella sää on vaihtelevaa. Vappuviikko ei vaikuta tällä hetkellä järin lämpimältä, mutta välillä Suomeen saattaa pöllähtää lämpimämpää ilmaa, mahdollisesti kuitenkin vasta vapun jälkeisen matalapaineen yhteydessä, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.
Sään käänteet ovat nyt olleet nopeita, kun aurinkoisesta säästä on menty hetkessä vaikkapa lumikuuroihin tai lumirakeisiin.
– Yleisesti ottaen epävakaisessa säässä mennään eteenpäin. Sade voi tulla nyt lumena, vaikka on lämpöasteita, sillä ilma on kylmää ja kuivaa. Sademäärät eivät kuitenkaan mitenkään valtavilta näytä. Vaikka lunta tulisi maan etelä- ja keskiosassakin, niin se sulaa nopeasti ainakin teiltä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu

Vapun ennusteet ovat vielä vaihdelleet.
– Sateen mahdollisuus on sekä vappuaattona että vappupäivänä, mutta aurinkoakin nähdään paikoin. Sateet jäävät tämän hetken ennusteen mukaan paikallisiksi. Lämpötilat ovat vapun tienoilla enimmäkseen 5 ja 15 asteen välillä, pohjoisessa Lapissa voi olla kylmempääkin. Lämpötilat riippuvat siitä, miten paljon aurinko pääsee paistamaan. Muutokset ennusteeseen ovat kuitenkin edelleen mahdollisia, Anna Latvala muistuttaa.
Lauantaina koleaa pohjoistuulta – öisiä pakkasia etelässä asti
Perjantain vastaisena yönä kylmintä oli Sodankylässä, −14,2 astetta.
Perjantai on ollut kuurosateinen päivä. Lumikuuroja on siis tullut paikoin etelässä asti.
– Vesi- ja lumikuuroja on syntynyt kuin sieniä sateella siellä täällä, paikoin voi tulla myös lumirakeita. Etelässäkin osa kuuroista voi tulla edelleen lumena. Lapissa lumikuuroja tulee vähän yhtenäisemmin. Ne liikkuvat etelämmäs, mutta hiipuvat Koillismaan yllä, Anna Latvala kertoo.
Lauantain vastaisena yönä pakkasta on lähes koko maassa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Kylmäksi menee yöllä. Pohjois- ja Keski-Lapissa pakkasta on 10–15 astetta, ehkä jopa yli 15 astetta. Maan etelä- ja keskiosassa on 0–5 pakkasastetta.
Lauantaina pilvisyys vaihtelee, mutta sää on kuitenkin melko aurinkoista. Vesi- ja lumikuurot painottuvat etenkin etelään ja itään, lisäksi lumikuuroja tulee Inarin Lapissa.
Etelässä päivälämpötilat ovat lauantaina 4–8 astetta, maan keskiosassa enimmäkseen 2–6 astetta ja Pohjanmaan rannikolla 0–2 astetta. Pohjoisessa ollaan enimmäkseen 0 ja 4 plusasteen välillä, mutta Pohjois- ja Itä-Lapissa on 0–4 pakkasastetta.
– Aika kylmää säätä tähän aikaan vuodesta. Lisäksi kylmä ja puuskainen pohjoistuuli saa sään tuntumaan mittarilukemia kylmemmältä, Anna Latvala sanoo.
Sunnuntain vastaisena yönä etelässä pakkasta on edelleen 0–5 astetta, maan keskiosassa reilut 5 astettakin. Pohjoisessa pakkaslukemat ovat enimmäkseen 5–10 astetta, Keski- ja Pohjois-Lapissa on vähintään 10–15 pakkasastetta.
Katso videolta viikonlopun ennuste!
Sunnuntaina tuuli alkaa kääntyä puhaltamaan pohjoisen sijaan enemmän lännen ja lounaan suunnalta. Pilvisyys lisääntyy.
– Keski- ja Pohjois-Lapissa voi sadella lunta, mutta muuten on poutaa. Päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 4–9 astetta, pohjoisessa on 0–6 astetta. Lapissakin ollaan siis lämpöasteiden puolella. Maanantain vastaisena yönä lämpötilat voivat jäädä etelässä plusasteille, maan keskiosassa ollaan nollan tienoilla. Pakkaset jäävät enimmäkseen Pohjois-Suomen asiaksi. Lapin selkeillä alueilla voidaan edelleen mennä 10 pakkasasteen tuntumaan, Anna Latvala ennustaa.
Vappuviikon alussa vaihtelevaa säätä – yli 10 asteen lukemat mahdollisia, paikoin tulee edelleen lumisia sateita
Maanantaina lämpötilat lähtevät ylöspäin. Maan etelä- ja keskiosassa on päivällä 9–14 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 0–6 astetta, Pohjois-Lapissa voi olla heikkoa pakkasta.
– Pohjoisessa satelee maanantaina paikoin vähän lunta. Maan keskiosassa alkaa tulla kuuroja, jotka voivat olla tiistain vastaisena yönä paikoin lumisia. Etelässä sateet ovat todennäköisesti enimmäkseen vettä, mutta tiistaina aamulla kaakossa asti voi sataa lunta ja räntää. Tiistaina päivälläkin on liikkeellä joitain sateita, mutta todennäköisesti sateet jäävät aika paikallisiksi. Lapissa mahdolliset sateet ovat tiistaina enimmäkseen lunta, Anna Latvala toteaa.

Päivälämpötilat ovat tiistaina maan etelä- ja keskiosassa 5–10 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 0–6 astetta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Miltä näyttää vappuaaton ja vappupäivän ennuste?
Vappuaaton ja vappupäivän ennusteissa on vielä epävarmuutta.
– Lämpötilat ovat tämän hetken ennusteen mukaan Suomessa enimmäkseen 5 ja 15 asteen välillä, lämpimintä on etelässä ja lännessä aurinkoisina hetkinä. Aatto näyttää vähän vappupäivää viileämmältä. Paikallisia sateita on näillä näkymin liikkeellä sekä vappuaattona että vappupäivänä. Maan etelä- ja keskiosassa sateet ovat pääasiassa vettä, pohjoisessa on mahdollisuus myös lumisateisiin. Nyt näyttää, että sateet jäisivät kuitenkin vähäisiksi. Ennusteissa näkyy nyt vapun jälkeen matalapaine, joka voi tuoda laajempia sateita, mutta tämä tarkentuu lähempänä, Anna Latvala sanoo.
-q00m7342.jpg)
– Vappuaaton ja vappupäivän välinen yö saattaa olla aika kylmä, jos sää pääsee selkenemään. Pohjoisessa ja maan keskiosassa voi olla pakkasta, etelässä ollaan siinä rajamailla, Anna Latvala toteaa.
Lue seuraavaksi: Tältä näyttää toukokuun kuukausiennuste!
Karita Kontula-Sokka
toimittaja
Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!
Päivitetty 25.4.2025 klo 21.09