Vielä hetki kesälämpöä, kohta viilenee – sateiden vyöry Suomeen jo näkyvissä

Lue tiivistelmä
- Edessä on vielä hetki kesäistä lämpöä, mutta torstain jälkeen sää alkaa viiletä. Myös sateet yleistyvät loppuviikolla.
- Torstaina illalla ja perjantain vastaisena yönä lounaisilla merialueilla ja Selkämerellä tuuli voi voimistua myrskypuuskiksi. Kaakkoistuuli on perjantaina koko maassa puuskaista.
- Tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikolla Suomen yli liikkuu päivittäin sateita, jotka voivat olla rankkojakin.
Syyskuussa on ollut keskiviikkoon mennessä neljä hellepäivää eli päiviä, jolloin jossain päin maata on mitattu vähintään 25,1 astetta. Viime vuonna syyskuussa oli ennätykselliset kahdeksan hellepäivää.
Kesäinen lämpö alkaa kuitenkin nyt olla loppusuoralla.
– Lämmin korkeapainesää kestää Suomessa vielä torstaihin asti, mutta perjantain aikana korkeapaine alkaa vetäytyä idemmäksi. Loppuviikolla Suomeen alkaa levitä lännen puolelta pilviä, sateita ja viileämpää ilmaa, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Yli 25 asteen lukemaan on vielä pieni paikallinen mahdollisuus ennen viilenemistä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Vielä torstaina ylimmät lämpötilat voivat nousta lähelle hellelukemia, paikallisesti ehkä jopa helteisiksi. Viikonlopusta alkaen 20 asteenkin ylitykset jäävät Suomessa hyvin ajoittaisiksi ja paikallisiksi, Joanna Rinne sanoo.
Perjantaista alkaen ja myös ensi viikolla sää on vaihtelevaa.
– Kesäinen sää muuttuu syksyisemmän tuntuiseksi sään viilenemisen ja ajoittaisten sateiden myötä. Atlantilta tulevien matalapaineiden reitti kulkee Suomen yli – meillä sää on vuoroin pilvistä ja sateista, vuoroin aurinkoisempaa. Runsaimpien sateiden alueet sekä sademäärät vaihtelevat päivästä toiseen, mutta ajoittain ja paikoin sade voi olla jopa rankkaa eli vuorokausisadekertymät yli 20 millimetriä.
Näin viikon sää etenee päivä päivältä – hetki lämpöä, tuuli voimistumassa, sateitakin tulossa
Keskiviikon korkein lämpötila oli Lappeenrannassa mitattu 24,1 astetta.
Torstain vastaisena yönä lämpötila on enimmäkseen 10–15 astetta, maan keskivaiheilla paikoin 5–10 astetta.
– Torstaina sää on koko maassa aurinkoinen ja poutainen. Enimmäkseen kaakosta puhaltava tuuli voimistuu koko maassa, mutta eniten lännessä. Päivälämpötila on Lapin eteläpuolella enimmäkseen 20–24 astetta, mutta paikallinen hellerajan ylitys on yhä mahdollista. Lapissa on 15–20 astetta, Joanna Rinne kertoo.
Torstaina iltapäivällä puuskat ovat kovia sisämaassa maan länsi- ja lounaisosassa.
Katso videolta lähipäivien ennuste!
Perjantaiksi on tulossa tuulista säätä ja osaan maata sateita.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Torstaina illalla ja perjantain vastaisena yönä voimakkaan tuulen vyöhyke liikkuu lounaisten merialueiden yli Selkämerelle, kaakkoistuulessa voi siellä esiintyä jopa myrskypuuskia. Myöhään illalla ja alkuyöstä myrskypuuskat ovat mahdollisia lounaisrannikolla. Perjantaina lounaasta leviää maan etelä- ja länsiosaan lauttapilveä ja hajanaisia sateita. Iltaan mennessä sää on pilvinen suuressa osassa maan etelä- ja keskiosaa sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin länsiosassa. Muualla maassa perjantain sää on aurinkoinen ja poutainen. Kaakkoistuuli on koko maassa puuskaista, Joanna Rinne ennustaa.
Perjantain aikana kovia puuskia voi olla paikoin maan länsiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Länsi-Lapissa.
Sää alkaa jo viiletä osassa maata.
– Perjantain päivälämpötila on suuressa osassa maata 15–19 astetta, mutta aurinkoisessa maan itäosassa, Kainuussa ja Koillismaalla lämpötila voi nousta selvästi 20 asteen yläpuolelle. Lämpötilan nouseminen lähelle hellerajaa on jo epätodennäköisempää, mutta ei täysin poislaskettua, Joanna Rinne sanoo.
Viikonloppuna sateita ja aurinkoa
Lauantaina pilvisyys on runsasta, paikoin tulee myös sateita.
– Suomen yli liikkuu hajanaisia sateita ja sadekuuroja. Sadekuurojen yhteydessä voi paikoin myös ukkostaa. Etelänpuoleinen tuuli on jo heikompaa kuin perjantaina, Joanna Rinne kertoo.

Päivälämpötila on lauantaina Lapin eteläpuolella enimmäkseen 15–19 astetta ja Lapissa 13–17 astetta. Korkeimmillaan etelässä lämpötila voi paikoin nousta hieman 20 asteen yläpuolelle.
– Sunnuntaina maan etelä- ja keskiosaan leviää etelästä sateita, pohjoisessa on poutaisempaa ja osin aurinkoistakin. Päivälämpötilat ovat samankaltaisia kuin lauantaina.
”Ensi viikolla Suomen yli liikkuu päivittäin sateita, jotka voivat olla rankkojakin”
Ennustekartoilla näkyy ensi viikolle sadealueiden marssi Suomen yli. Kuukausiennusteenkin mukaan viikko on Suomessa tavanomaista syyskuun puolivälin tienoota sateisempi.
– Ensi viikolla Suomen yli liikkuu päivittäin sateita, jotka voivat olla rankkojakin. Sateiden ajoitukset ja reitit kuitenkin tarkentuvat vasta lähempänä ensi viikkoa. Päivälämpötilat ovat yleisesti 15–19 asteessa, sateiden yhteydessä usein alle 15 asteessa. Viikon lopulla poutaisemman sään mahdollisuus kasvaa, mutta sää ennustuu sinne asti jo hyvin huonosti, Joanna Rinne toteaa.
Lue seuraavaksi: Loppuvuoden pitkä ennuste julki: Alkaako talvi aikaisin vai myöhään? Tältä näyttää loka–joulukuun tilanne!
Karita Kontula-Sokka
toimittaja
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!
Päivitetty 11.9.2025 klo 11.22



