Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Neljän viikon tuore ennuste julki – näin meteorologi kommentoi loppukesää!
    Kuukausiennuste |

    Neljän viikon tuore ennuste julki – näin meteorologi kommentoi loppukesää!

    Hellettä ja ukkosta.
    Elokuun loppupuolella on tulossa lämpöä, mutta ajoittain myös ukkosia ja sateita. Arkistokuvat: Markku Kuisma, Taipalsaari ja Anneli Manninen, Lempäälä

    Uuden kuukausiennusteen mukaan elokuun loppupuolella sää on Suomessa keskimääräistä lämpimämpää. Edessä on alkuun etenkin maan etelä- ja keskiosassa helteisiä päiviä, paikoin lämpötilat voivat nousta jopa yli 30 asteeseen. Myös sateita ja ukkosia on tulossa 15. elokuuta alkavalla viikolla.

    Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 11. elokuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan kesäiset säät ovat jatkumassa Suomessa. Samaa näyttävät myös lähiaikojen päivittäissääennusteet.

    – Ennusteiden mukaan vielä on selvästi kesälämpöä jäljellä. Syyskuun lähestyessä on kuitenkin aika asennoitua siihen, että todennäköisesti hetkittäin tulee myös viileämpiä päiviä. Kuitenkin myös syyskuussa lämpöä voi tulla Suomeen ajoittain, toteaa Forecan meteorologi Jenna Salminen.

    Nyt edessä on lämpimän ja jopa helteisen sään jakso etenkin eteläiseen Suomeen ja osaan keskistä Suomea. Helteellä tarkoitetaan vähintään 25,1 asteen lämpötilaa.

    Hellelukemia on mitattu jo paikoin torstaina ja perjantaina 11.–12. elokuuta. Sää lämpenee edelleen viikonlopun aikana ja 15. elokuuta alkavan viikon alussa, kun etelänpuoleinen virtaus on voimistumassa.

    – Lauantaina helteen mahdollisuus kasvaa etelän lisäksi läntisessä Suomessa. Pohjoisessakin aletaan mittailla 20 asteen lukemia. Sää on viikonloppuna laajalti poutaista ja aurinkoista, mutta etenkin pohjoisen yli kulkee paikoin sateita, joiden yhteydessä pilvisyys on runsaampaa. Aamuisin on paikoin sumuista, Jenna Salminen kertoo.

    Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

    Artikkeli jatkuu

    Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 11.8.2022)
    ViikkoEnnusteEnnustettavuus
    15.–21.8.Viikko on keskilämpötilaltaan laajalti 3–6 astetta tavanomaista lämpimämpi, Lapissa poikkeama on 1–3 astetta keskimääräistä lämpimämpään suuntaan. Satakunnassa, Pohjanmaan maakunnissa ja Lapissa sateita tulee keskimääräistä enemmän, muualla sademäärät ovat ajankohdalle tyypillisiä.Hyvä
    22.–28.8.Viikon sää on 1–3 astetta ajankohdan keskiarvoa lämpimämpää. Pohjois-Lappiin voi ulottua tyypillistä enemmän sateita, muuten sademäärät ovat lähellä tavanomaisia tai paikoin tavanomaista vähäisempiä.Kohtalainen
    29.8.–4.9.Viikko on kokonaisuutena hieman keskimääräistä lämpimämpi tai keskilämpötiloiltaan lähes tavanomainen. Sademäärien ennusteessa ei ole selvää poikkeamaa, mutta paikoin sateet voivat jäädä keskimääräistä vähäisemmiksi.Heikko
    5.–11.9.Etenkin idässä sää on jonkin verran keskimääräistä lämpimämpää, muuten viikon keskilämpötilat ovat ajankohdalle tyypillisiä. Sää muuttuu mahdollisesti hieman keskimääräistä sateisempaan suuntaan.Heikko

    Elokuun 15. päivä alkava viikko: Hellejaksolla jopa yli 30 asteen lukemat mahdollisia – myös ukkosta ilmassa

    Elokuun 15. päivä alkava viikko on kuukausiennusteen mukaan Suomessa selvästi keskimääräistä lämpimämpi. Ero tavanomaiseen on maan etelä- ja keskiosassa jopa 3–6 astetta, Lapissa laajalti 1–3 astetta. Alkuviikon mittaan on tulossa helteistä ilmaa etenkin etelään ja myös maan keskiosaan.

    Etelänpuoleinen ilmavirtaus tuo lämpöä, mutta myös kosteutta ja epävakaata säätä. Ukkoset ovat yleistymässä viikon aikana.

    – Lämpötilat ovat alkuviikolla laajalti helteisiä etelässä ja maan keskiosassa, paikoin Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissakin. Etelässä 30 asteen mahdollisuus kasvaa koko ajan alkuviikon aikana. Tämän hetken ennusteen mukaan korkeimmillaan saatetaan mennä 31 asteeseen tai 32 asteen tuntumaankin. Suomen itäpuolella vaikuttaa korkeapaine, mutta ajoittain Suomeen asti vaikuttavat myös Atlantin matalapaineet, joten sää on vaihtelevaa, Jenna Salminen sanoo.

    Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

    Viikko on kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä sateisempi pohjoisessa ja lännessä.

    Maanantaina tulee jokunen sadekuuro todennäköisesti pohjoisessa. Ukkonen voi jyrähtää paikallisesti. Maan länsipuolelle kehittyy alkuviikon aikana sade- ja ukkoskuurojen alue.

    – Sade- ja ukkoskuuroja yltää mahdollisesti jo ennen viikon puoliväliä osaan maata lännestä, kunnes viimeistään viikon puolivälin tienoilla sade- ja ukkoskuurojen alue alkaa levittäytyä laajemmin Suomen ylle, Jenna Salminen kertoo.

    Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

    Artikkeli jatkuu

    Sade- ja ukkoskuurojen ajoitukset ja paikat ovat kuitenkin vielä vaihdelleet ennusteissa.

    Sateiden yhteydessä ja niiden jälkeen sää viilenee hieman.

    – Viikon puolivälissä viileämpää ilmaa virtaa Suomeen pohjoisesta ja lännestä alkaen, jolloin helteiden alue kutistuu. Viikonlopun alla hellejaksoon voi tulla katko tai helle voi jäädä hyvin paikalliseksi riippuen siitä, kuinka laajan alueen viileämpi ilma pääsee lopulta kattamaan. Loppuviikolla hellettä voi olla paikoin vähintäänkin ohimenevästi, Jenna Salminen sanoo.

    Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa elokuun puolivälin tienoilla maan eteläosassa 20–22 astetta, maan keskiosassa 18–22 astetta ja pohjoisessa laajalti 16–20 astetta, pohjoisessa Lapissa 12–18 astetta.

    Suomen mittaushistorian korkein elokuun lukema on Heinolassa 7. elokuuta 2010 ja Lahdessa 8. elokuuta 2010 mitattu 33,8 astetta.

    Viimeksi 30 astetta on ylittynyt elokuussa vuonna 2018, silloin peräti viitenä päivänä. Näistä myöhäisin oli 10. elokuuta 2018, jolloin Heinolassa oli 31,1 astetta. Elokuun 2018 korkein lämpötila puolestaan oli 2. elokuuta 2018 Lappeenrannassa mitattu 32,9 astetta.

    Viime vuonna elokuussa oli vain yksi hellepäivä, 13. elokuuta 2021. Silloin päivän korkein lämpötila oli Virolahdella ja Kouvolassa mitattu 25,7 astetta.

    Hellepäivien keskimääräinen määrä elokuun aikana vertailukaudella 1991–2020. Helteellä tarkoitetaan vähintään 25,1 asteen lämpötilaa.
    Hellepäivien keskimääräinen määrä elokuun aikana vertailukaudella 1991–2020. Helteellä tarkoitetaan vähintään 25,1 asteen lämpötilaa. Kuva: Foreca

    Keskisessä ja itäisessä Euroopassa on kuukausiennusteen perusteella 15. elokuuta alkavalla viikolla ajankohdan keskimääräisiä lukemia lämpimämpää. Espanjassa ja Portugalissa viikon keskilämpötila on puolestaan laajalti ajankohdalle tyypillinen tai hieman keskimääräistä viileämpi.

    Elokuun 22. päivä alkava viikko: Suomessa ja laajalti muualla Euroopassa 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpää

    Elokuun 22. päivä alkavan viikon keskilämpötilat ovat kuukausiennusteen mukaan Suomessa ja laajalti muuallakin Euroopassa 1–3 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Sademäärät ovat Suomessa lähellä ajankohdan tavanomaisia sademääriä.

    Suomessa on edelleen korkeapaineen ja ajoittaisten lämpimien aaltojen mahdollisuus.

    – Näyttää siltä, että helteinen ilma pääsee ainakin lähestymään Suomea, joten hellettä voi olla etenkin etelässä. Vähintään 20 asteen lämpötiloja saattaa olla pohjoisessa asti, Jenna Salminen toteaa.

    Katso videolta kuukausiennuste sateista!

    Yleisesti ottaen sumuja esiintyy jo enemmän elokuun loppupuolella. Myös hallanriski kasvaa etenkin pohjoisessa elokuun loppua kohti.

    Elokuun 29. päivä ja syyskuun 5. päivä alkavat viikot: Miltä näyttää kuunvaihteen tienoo?

    Elokuun 29. päivä alkavalle viikolle kuukausiennuste näyttää Suomeen hieman keskimääräistä lämpimämpää tai keskimääräisiä lämpötiloja. Sademäärät ovat Suomessa lähellä ajankohdan tavanomaisia sademääriä.

    – Korkeapaineen todennäköisyys kasvaa Suomen länsipuolella. Viikon mittaan on mahdollisesti tulossa pohjoisenpuoleista virtausta, joka voi viilentää säätä selvästi. Ajoittain etelästä saattaa päästä kuitenkin myös lämpimämpää ilmaa Suomeen, joten viikon sää on todennäköisesti vaihtelevaa. Hetken helteetkin ovat mahdollisia vielä tässä vaiheessa vähintäänkin osassa maata, jos etelämpää Euroopasta pääsee kunnolla lämmintä ilmaa liikkeelle ja meille asti, Jenna Salminen sanoo.

    Muualla Euroopassa on kuukausiennusteen perusteella laajalti tavanomaista lämpimämpää, itäisessä Euroopassa viikon keskilämpötilat ovat paikoin ajankohdalle tyypillisissä lukemissa.

    Kesäsäiden paluu termisen syksyn alettua syyskuussa.
    Viime vuonna elokuun korkein lämpötila oli 25,7 astetta. Syyskuun korkein lämpötila vuonna 2021 oli puolestaan 22,8 astetta. Kuva: Foreca

    Syyskuun 5. päivä alkavalla viikolla viikon keskilämpötilat ovat ennusteen mukaan Suomessa lähellä ajankohdan keskimääräisiä lukemia. Ennustettavuus kuitenkin heikkenee edelleen mitä pitemmälle ennusteessa mennään.

    Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

    Artikkeli jatkuu

    – Sademäärät ovat kuukausiennusteen perusteella lähellä tavanomaisia, mutta mahdollisesti tulossa on pieni muutos kuivemman sään suunnalta sateisempaan suuntaan. Matalapaineet vaikuttavat todennäköisesti jo enemmän säähän. Mahdollisesti viileämmän ilman sysäyksiä pääsee Suomeen pohjoisesta ajoittain, Jenna Salminen kertoo.

    Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

    Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

    Lue seuraavaksi: Syksyn pitkä ennuste on täällä – katso, mitä ennakoidaan syys–marraskuulle!

    Karita Kontula-Sokka
    toimittaja

    Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

    Päivitetty 12.8.2022 klo 20.31

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa

    Viimeksi katsomasi paikat