Lämpöpiikki vyöryy Suomeen: Vappupäivänä jopa yli 20 astetta – sunnuntaiksi uusi käänne

Alkuviikko on ollut vielä kolea, mutta sää lämpenee vappua kohden. Vappuaattona ylimmät päivälämpötilat ovat 6–15 asteessa. Vappupäivänä voidaan yltää paikoin jopa yli 20 asteeseen. Myös lauantai näyttää lämpimältä, mutta sunnuntaiksi sää viilenee uudelleen.
Osassa Suomea koetaan ennusteiden mukaan jopa kesäinen lämpöpiikki vappuaattona. Alkuviikolla sää on ollut kuitenkin vielä viileää.
– Suomen itäpuolella on vielä matalapaineen keskus, joka on aiheuttanut meille kylmän pohjoisen ilmavirtauksen. Norjan länsipuolella puolestaan vaikuttaa korkeapaine. Tulevien päivien aikana matalapaine heikkenee, korkeapaine vahvistuu meillä ja kylmän pohjoisen ilmavirtauksen tilalle tulee ajankohtaan nähden lämmin ja aurinkoinen sää, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Nyt näyttää, että kevään lämpöennätys menee rikki vappupäivänä eli perjantaina.
– Vappupäivänä on odotettavissa, että lämpötila pääsee maan etelä- ja keskiosassa nousemaan jopa yli 20 asteeseen ja Etelä-Lapissa asti reilusti yli 15 asteeseen. Vappupäivä tulee olemaan ennusteiden mukaan aurinkoinen ja siis kuluvan vuoden toistaiseksi lämpimin päivä. Sää suosii juhlijoita niin yöllä, aamulla kuin päivälläkin, Joanna Rinne sanoo.
Kevään tähän asti korkein lämpötila on 14. huhtikuuta Ylivieskassa mitattu 18,8 astetta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Tiistaina vielä puuskaista luoteistuulta, yöllä laajalti pakkasta – keskiviikoksi tuuli heikkenee
Viime päivät ovat olleet tuulisia.
– Luoteistuuli on tiistainakin koko maassa puuskaista, etenkin maan etelä- ja keskiosassa puuskat voivat olla voimakkaita ja jopa aiheuttaa vahinkoa, Joanna Rinne kertoo.
Päivälämpötila on ollut tiistaina maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 3–8 astetta ja pohjoisessa −1 ja 6 asteen välillä.
Keskiviikon vastaisena yönä tuuli heikkenee. Yölämpötila on suuressa osassa maata 1–10 astetta pakkasella.
– Keskiviikkona aurinkoinen vyöhyke kulkee koko maan yli itään, mutta päivän edetessä lännestä leviää jälleen koko maahan lauttapilveä. Iltaa kohden länsirannikolla voi paikoin sadella vähän vettä ja Käsivarren Lapissa myös räntää tai lunta.
Päivälämpötila on keskiviikkona maan etelä- ja keskiosassa 4–9 astetta ja pohjoisessa 1–9 astetta.
Vappuaaton sää: Pohjoisessa alkuun heikkoja sateita vetenä, räntänä ja lumena – päivälämpötilat 6–15 asteessa
Torstai eli vappuaatto alkaa suuressa osassa maata pilvisenä. Suomea ylittää alkupäivästä säärintama.
– Vappuaattoaamuna maan pohjoisosan yli liikkuu heikkoja sateita eri olomuodoissa. Länsi-Lapissa voi vielä päivälläkin sadella heikosti vettä. Lisäksi on mahdollista, että hyvin vähäisiä sateita tulee varsinkin aamulla muuallakin rintaman alueella kuin pohjoisessa. Sää kuitenkin poutaantuu päivän edetessä ja alkaa muuttua selkeäksi iltaa kohden tai illan aikana. Länsirannikolla sää selkenee jo aamulla, Joanna Rinne ennustaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Vappuaaton päivälämpötila on maan eteläosassa 7–15 astetta niin, että lämpimintä on etelän länsipuoliskolla ja viileintä itäpuoliskolla. Maan länsiosassa on 10–15 astetta, maan itäosassa 7–10 astetta ja pohjoisessa 6–12 astetta.

Luoteistuuli on vappuaattona iltapäivällä maan etelä- ja keskiosassa puuskaista, mutta illaksi tuuli heikkenee.
Vappuyönä sää selkenee koko maassa. Yölämpötila on 1–5 astetta plussan puolella.
Vappupäivänä paikoin jopa kesäiset 20 astetta
Vappupäivä on koko maassa aurinkoinen ja poutainen. Sää lämpenee näillä näkymin paikoin jopa kesäisiin 20 asteen lukemiin.
– Vappupäivän aamupäivänä lämpötila nousee nopeasti auringon lämmittäessä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla aamukuudelta lämpötila on viitisen astetta, mutta aamuyhdeksältä noin 10 astetta ja puolenpäivän lähestyessä jo jopa lähes 20 astetta. Helsingissä keskustan tuntumassa on päivän edetessä viileämpää kuin pohjoisempana merituulen viilentävän vaikutuksen takia, Joanna Rinne toteaa.
Lue myös: Vapun sää Suomessa tilastojen valossa
– Vappupäivän päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 15–20 astetta. Korkeimmat lukemat tulevat tämän hetken ennusteen perusteella pikemmin maan läntisellä kuin itäisellä puoliskolla. Tilanne saattaa kuitenkin vielä muuttua esimerkiksi vähäisen yläpilvisyyden alueiden tarkentuessa. Pohjoisessa on vappupäivänä enimmäkseen 10–15 astetta, mutta Pohjois-Lapin pohjoisosassa jäädään paikoin 5–10 asteeseen, Joanna Rinne ennustaa.
Lauantain vastaisena yönä sää on yhä suuressa osassa maata selkeää, mutta maan keskivaiheilla ja pohjoisessa on paikoin lauttapilveä. Yölämpötila on 2–8 astetta plussan puolella.
Vielä lauantaina 20 astetta mahdollista, sunnuntaiksi sää viilenee
Lauantaina hajanaista pilveä liikkuu Suomen yli, mutta suureksi osaksi sää on kuitenkin aurinkoinen.
– Jopa 20 asteen lukemat ovat yhä mahdollisia. Muutenkin lämpötilat ovat lähellä perjantain lukemia. Lapissa voi tulla paikallisia kuurosateita, Joanna Rinne sanoo.

Tiistaina tehdyn ennusteen mukaan sunnuntain vastaisena yönä maan etelä- ja keskiosaan leviää pilviä ja sateita.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Sunnuntain aikana sää kuitenkin poutaantuu ja selkenee lännestä alkaen. Sunnuntai on selvästi edeltäviä päiviä viileämpi. Suuressa osassa maata lämpötilat ovat 5 ja 10 asteen välillä ja korkeimmillaan noustaan 10–14 asteen tienoille. Sekä viikonloppuna että ensi viikolla voimakkaatkin tuulet voivat olla ajoittain mahdollisia, kun Suomen pohjoispuolelta kulkee matalapaineen keskuksia, Joanna Rinne kertoo.
Miltä näyttää ensi viikon tilanne?
Ensi viikon ennusteissa on niin aurinkoa kuin sateitakin.
– Ensi viikolla sää pysyy pilvisyydeltään ja sateisuudeltaan vaihtelevana. Aurinkoisilla alueilla maan eteläpuoliskolla lämpötila voi nousta enimmillään lähelle 20 asteen lukemia tai ainakin reilusti 15 asteen yläpuolelle. Pohjoisessa lämpötilat ovat korkeimmillaan jonkin verran 10 asteen yläpuolella, Joanna Rinne toteaa.
Sateita saattaa ensi viikollakin tulla vielä osassa maata lumena tai räntänä.
– Ensi viikolla sateet tulevat pääasiassa vetenä, mutta etenkin Lapissa pohjoista kohden ajoittaisen lumi- ja räntäsateen mahdollisuus on suurempi. Maan keskivaiheilla voi tulla lähinnä jokunen yksittäinen lumikuuro vesisateiden joukossa, Joanna Rinne sanoo.
Vapun säässä on suurta vaihtelua vuosien välillä
- Suomessa säätilastoja pitävän Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan päivälämpötila on vappuna maan etelä- ja keskiosassa keskimäärin 10–15 astetta ja maan pohjoisosassa 5–10 astetta.
- Öisin lämpötila laskee maan pohjoisosassa vielä vapun aikaan tyypillisesti pakkasen puolelle, mutta maan etelä- ja keskiosassa ollaan vappuyönä tavallisesti nollassa tai muutaman asteen plussalla.
- Vuodesta 1959 eteenpäin digitoidussa havaintohistoriassa lämpimintä vappua on vietetty vuonna 1998, jolloin Seinäjoella Pelmaan havaintoasemalla mitattiin vappuaattona 24,5 astetta ja Vantaalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla vappupäivänä 23,5 astetta.
- Kylmin vappu on ollut vuonna 1981, kun Sallassa Naruskajärvellä vappuaaton alin lämpötila oli −23,2 astetta ja vappupäivän alin −23,1 astetta.

Vappuaattoa juhlittiin lumisissa tunnelmissa Vaasassa vuonna 2017. Arkistokuva: Matti Hietala, Vaasa, 30.4.2017 - Vuosi sitten vappuaatto oli tavanomaista kylmempi. Suuressa osassa maata lämpötila kävi vappuaaton vastaisen yön aikana nollan alapuolella, Kilpisjärvellä lämpötila oli alimmillaan peräti −21,1 astetta. Maan etelä- ja keskiosassa vappuaaton ylin lämpötila oli 6–10 astetta ja maan pohjoisosassa 2–8 astetta. Vappupäivänä lämpötila nousi maan etelä- ja keskiosassa laajalti 10 ja 13 asteen välille, Pohjois-Lapissa jäätiin noin viiden asteen tuntumaan.
Lue seuraavaksi: Kuukausiennuste julki: Vappupäiväksi kesäinen yllätys – miltä näyttää toukokuun jatko?
Karita Kontula-Sokka
toimittaja
Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!
Päivitetty 28.4.2026 klo 17.22



