Yllätyskäänne: Intiaanikesä Eurooppaan

Marraskuu alkaa Euroopassa vuodenaikaan nähden hyvin lämpimissä merkeissä. Karibiaa riepotelleen Melissa-hurrikaanin jäänteet saapuvat alkuviikolla Pohjois-Atlantille ja työntävät Eurooppaan kosteanlämpimän tuulahduksen. Itämeren eteläpuolella ilmassa on intiaanikesän tuntua.
Marraskuu tuo jo tyypillisesti Keski- ja Pohjois-Eurooppaan talven ensimmäisiä merkkejä, mutta toisin on tänä vuonna. Pitkän ajan ennusteen mukaan marraskuu näyttää hyvin leudolta, ja erityisen lämmintä on 3. marraskuuta alkavalla viikolla.
Lämmin lounaisvirtaus nostaa t-paitakelit pohjoisimmillaan lähelle Itämeren etelärannikkoa. Suomalaista hellerajaa kolkutellaan vielä kertaalleen Ranskassa. Keskisessä ja läntisessä Euroopassa voidaankin puhua intiaanikesästä. Se tarkoittaa kesäistä jaksoa, kun syksy on jo päässyt hyvään vauhtiin.
Vielä on kesää jäljellä
Kuluvan viikonlopun aikana suuressa osassa Eurooppaa vallitsevat leudot lounaisvirtaukset. Välimeren maissa ja Balkanin niemimaalla on vielä monessa paikassa kesäistä. Suomalainen helleraja, 25 astetta, voi rikkoutua esimerkiksi Espanjassa, Italiassa, Kyproksella ja Turkissa. Välimeren eteläosassa 25 asteen lukemat eivät ole vielä marraskuussa poikkeuksellisia.
Pohjoisimmillaan 20 asteen lämpötiloja piisaa Unkariin saakka. Myös Skandinaviassa sää lämpenee viikonlopun kuluessa, ja esimerkiksi Ruotsissa lämpötila kipuaa ylimmillään lähelle 15 astetta.
Lounaisvirtauksen voimistumisen myötä Länsi-Eurooppaan ja Skandinaviaan leviää runsaita sateita. Etelä-Norjassa, Alppien ympäristössä ja Portugalissa voi viikonlopun aikana ropista liki 100 millimetriä vettä. Vuoristoissa osa sateista on lunta tai räntää.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu

Intiaanikesä valtaa alaa, ennätyksiä voi mennä rikki
Melissa-hurrikaanin jäänteet ehättävät maanantaiksi Islannin eteläpuolelle. Hurrikaani laantuu keskileveysasteiden myrskymatalapaineeksi, jonka ympärille syntyy myös muita matalapaineita. Pohjois-Atlantille syntyykin ensi viikolla varsinainen matalapaineperhe.
Matalapaineiden itäpuolitse Eurooppaan pääsee vyörymään hyvin lämmintä ilmamassaa aina Pohjois-Afrikasta saakka. 25 asteen lukemia on jälleen tiedossa Iberian niemimaalla ja pohjoisimmillaan Etelä-Ranskassa.

Varsinainen intiaanikesä levittäytyy läntisen ja keskisen Euroopan valtioihin viikon puolivälissä, kun 20 asteen lukemat ovat mahdollisia Iso-Britanniassa, Benelux-maissa, Ranskassa ja paikoin muuallakin. Kyseessä voi olla vuodenaikaan nähden ennätyksellinen lämpöaalto, eli ainakin useita paikkakuntakohtaisia ennätyksiä voi mennä rikki.
Esimerkiksi Alankomaiden Amsterdamissa marraskuun normaali päivälämpötila on 10 astetta ja kaikkien aikojen marraskuun lämpöennätys 18,2 astetta. Ensi viikolla lämpömittari voi näyttää liki 20 astetta.
Lämmön mukana liikkuu myös sateita ja ukkosia Euroopan läntisimmissä osissa Portugalissa ja Iso-Britanniassa. Myös Skandinavia saa runsaita sateita.

Suomessakin lähes 15 astetta?
Keski-Euroopan intiaanikesä ei yllä Suomeen saakka, mutta hyvin leutoa on meilläkin useampana päivänä. Lounaasta voimalla virtaava lämmin ilma nostattaa lämpötilan ajoittain maan etelä- ja keskiosassa 10 asteen vaiheille ja etelässä sen yläpuolelle.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu

On pieni mahdollisuus, että ensi viikon puolivälissä tai viikon loppupuolella Ahvenanmaalla mitattaisiin liki 15 asteen lukema. Kaikkien aikojen marraskuun lämpöennätys Suomessa on 16,6 astetta ja se mitattiin 6.11.2020 Ahvenanmaan Jomalassa.
Lue seuraavaksi: Halloween-tunnelma jatkuu viikonlopulle – sumua, pilviä ja sateita



