Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Sateita ja lämpötilan heilahtelua: Paikallisesti kertymässä jopa 50…
Uutiset |

Sateita ja lämpötilan heilahtelua: Paikallisesti kertymässä jopa 50 mm vettä – "saatetaan jäädä 12–17 asteen päivälämpötiloihin"

Matalapainesään myötä sää on monesti sateista ja runsaspilvistä.
Etenkin alkuviikolla sää on sateista, mutta melko lämpöistä. Viikon puolivälin vaiheilla sateinen sää jatkanee, mutta sää viilenee.  Kuva: Markku Kuisma, Savitaipale, 23.7.2022

Edessä on sateinen ja ajoittain tuulinen heinäkuun viimeinen viikko. Heinäkuun 25. päivä alkavalla viikolla lämpimän ja kostean ilman aalto seilaa Suomen poikki. Alkuun sää lämpenee monin paikoin, mutta lämpö väistää joutuin idän ja koillisen suuntaan, ja tilalle jää yhä kosteaa mutta viileämpään vaihtuvaa ilmaa.

Maanantaina sää on pilvistä tai pilvistyvää etenkin pohjoisessa ja lännessä, mutta muuten pilvisyys vaihtelee ja aurinkoa pilkahtelee taivaalla. 

Etelänpuoleinen tuuli alkaa vähitellen voimistua ja on länsirannikolla jopa navakkaa. Tuuli tuo kuitenkin mukanaan lämpimämpää ilmaa, ja lämpötila nousee suurimmassa osaa maata 20–25 asteeseen, etelässä paikallisesti hieman ylikin.

Lapissa lämpötila vaihtelee eteläosan noin 20 asteesta itäosan 14–19 asteeseen. Lappiin leviää lännestä sadealue, ja sateen alle osuvassa Luoteis-Lapissa lämpötila nousee enimmäkseen 10–15 asteeseen. Sadealue liikkuu päivän mittaan koilliseen Pohjois-Lapin poikki.

Jokunen sadekuuro voi päivän aikana muodostua maan itäosassa ja Kainuussa, mutta muuten on vielä pitkälti poutaista. Illaksi Lapin sadealue alkaa väistää jo maan pohjoispuolelle, mutta uusia paikallisia sateita leviää jo lännestä. 

Paikallisia sateita tulee maanantain loppupuolella jo etenkin Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä maan länsiosassa. Tiistaiyön ja -aamun aikana saattaa ukkonenkin jyrähtää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Viikon puolivälin vaiheilla käänne lämpimästä viileämpään

Viikon puolivälia kohti matalapaine lähestyy Suomea lännestä. Sateita on odotettavissa monin paikoin. Etenkin tiistaina lännessä ja pohjoisessa ukkostaa paikka paikoin, keskiviikkonakin voi jyristä paikallisesti. Etelänpuoleinen tuuli voimistuu ja etenkin rannikolla voi esiintyä voimakkaita puuskia.

Tiistaina yhtenäisempi ja runsas sadealue leviää maan länsiosaan aamun ja päivän aikana. Samalla pohjoisessa tulee vielä hajanaisia, vaikkakin paikoin runsaita, sateita. Idässä on odotettavissa sadekuuroja. 

Tiistain kuluessa yhtenäinen ja yhä paikoin runsas sadealue siirtyy lännestä itään ja pohjoiseen. Lännessä sää jää illalla kuuroherkäksi. Pohjois-Suomeen sade leviää eteläpuolelta iltapäivän mittaan ja yöllä on laajalti sateista. Maan itäosan yli itään sade kulkee tiistai-illan ja keskiviikkoyön aikana. 

Tiistaina sateiden välissä sää on lämmintä, vaikka pilvisyys on runsasta koko maassa. Idässä lämpötila on enimmäkseen 20–25 asteessa, samoin osin maan länsiosassa ennen sadetta. Sateen levitessä ylle lännessä lämpötila on päivällä 15–20 astetta. Pohjoisessa päivälämpötila vaihtelee Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan 18–23 asteesta Lapin laajalti 15–20 asteeseen, mutta sateessa voi paikoin olla viileämpää. 

Keskiviikkona on jo mahdollista tulla muutoksia ennusteeseen etenkin paikallisella tasolla, sillä lännestä saapuvan matalapaineen sijainti ja reitti tarkentuu vielä lähipäivinä. 

Ajoittain aurinkoakin näkyy.
Ajoittain aurinkoakin näkyy viikon aikana, vaikka yleiskuva on sateinen ja pilvinen. Kuva: Tarja Kouvo, Karigasniemi, 23.7.2022

Tämän hetken ennustetta hyödyntäen vaikuttaisi siltä, että yhtenäisemmän sateen alue väistää keskiviikoksi maan itä- ja pohjoispuolelle, mutta sää jää sadekuurottelevaksi ja mahdollisesti pohjoisessa sade voi olla paikoin runsasta. Pilvisyys alkaa rakoilla, ja aurinko tervehtää hetkittäin pilvien välistä monin paikoin.

Vaikka keskiviikkona lämmin ilma väistyy koilliseen ja itään, pilkahteleva aurinko päässee lämmittämään sen verran, että päivälämpötila on monin paikoin 20 asteen vaiheilla. Sateessa on paikoin viileämpää. Länteen koukannee jo viileämpää ilmaa ja päivälämpötila jää 15 asteen vaiheille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sillä osa alkuviikon sateista on kuuroluontoisia, paikallista eroa on mahdollista syntyä. Yleisesti ottaen maanantain, tiistain ja keskiviikon aikana sadetta kertynee yhteensä Lapissa 25–50 mm, paikallisesti enemmänkin. Länsiosasta maata Koillismaalle ulottuvalla alueella sadekertymät vaihtelevat 10 mm molemmin puolin ja paikallisesti sadetta voi kertyä jopa noin 30 mm. Idässä ja etelässä kertymät vaihtelevat enimmäkseen muutamasta millimetristä paikoin yli 10 mm, mutta yksittäinen runsas sadekuuro voi tuoda paikallisesti enemmänkin vettä. 

Viikon puolivälin jälkeen tuuli vaikuttaisi kääntyvän luoteeseen ja viileämpää ilmaa leviävän vähitellen myös muualle maahan. Pilvisyys voi olla monin paikoin runsaanpuoleista ja jonkin verran sateitakin on yhä liikkeellä, joten lisää kertymää sateisiin on odotettavissa.

Riippuen siitä, kuinka laajalle viileä ilma leviää, isossa osaa maata viikonlopun alla saatetaan jäädä 12–17 asteen päivälämpötiloihin. Jos jossain on lämpimämpää, mahdollisesti paikoin idän ja etelän suunnalla. Jos puolestaan jossain on viileämpää, todennäköisimmin Lapin pohjoisosassa.

Jenna Salminen
meteorologi

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat