Klo

Ilma

Tie

Sääuutiset ja blogi> Alkuviikon sää: Sateet väistyvät hetkeksi
Uutiset

Alkuviikon sää: Sateet väistyvät hetkeksi

Syksyn sävyjä Laukaassa.
Syksyn sävyjä. Kuva: Tarja Kouvo, Laukaa, 13.9.2026.

Anna Latvala, meteorologi
Julkaistu 20.9. klo 16.45

Syyskuun 21. päivä alkavalla viikolla sää muuttuu hetkeksi poutaisemmaksi. Tuuli heikkenee, ja aurinkoakin nähdään monin paikoin.

Viikonlopun matalapaine voimistui lopulta Pohjanlahdella myrskyksi asti, eli nyt sunnuntaina Suomessa oli ensimmäinen myrskypäivä huhtikuun jälkeen. Voimakkain havaintoasemalle osunut kymmenen minuutin keskituuli oli Raahen Nahkiaisissa mitattu 23,0 m/s ja puuska 27,9 m/s. 

Myrskypuuskia eli vähintään 21 m/s on ollut myös muualla maassa varsinkin rannikoiden tuntumassa.

Tuuli heikkenee illan aikana. Yöllä hajanainen pilvilautta ja sumu pitävät lämpötilan enimmäkseen 4 ja 10 asteen välillä, mutta Länsi-Lapin selkeillä alueilla voi olla heikkoa pakkasta. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue myös: Suomi on syksyn kynnyksellä: Näitä muutoksia on odotettavissa!

Öisiä sumuja, monin paikoin aurinkoisia päiviä

Maanantaina sumupilvi voi pysyä taivaalla paikoin pitkälle aamupäivään.

Päivän kuluessa pilvisyys vaihtelee kuitenkin suuressa osassa maata. Sadekuurot painottuvat iltapäivällä maan etelä- ja keskiosaan ja paikallisesti saattaa myös ukkostaa. 

Tuuli on heikkoa tai kohtalaista ja kääntyy puhaltamaan pohjoisesta. Aiempaa kylmempää ilmaa leviää jo Pohjois-Suomeen, mutta päivälämpötilassa se ei käytännössä näy. Maan etelä- ja keskiosassa on päivällä 13–17 astetta ja pohjoisosassa 8–14 astetta, Kilpisjärven seudulla voi olla hieman viileämpää.

Yötä kohti sää poutaantuu ja paikoitellen voi jälleen muodostua sumua tai utua. Lämpötila on yöllä yleisesti 2–8 astetta, ja varsinkin pohjoisessa selkeillä alueilla lämpötila saattaa laskea nollaan tai vähän pakkasen puolelle.

Tiistaina korkeapaineen selänne vahvistuu Suomeen lännestä. Sää on päivällä suuressa osassa maata aurinkoista ja poutaista. Runsainta pilvisyys on Kainuusta Itä-Lappiin yltävällä kaistaleella. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tuuli on maan keskivaiheilla heikkoa. Etelässä pohjoistuuli voimistuu kohtalaiseksi, ja Pohjois-Lapissa voimistuu etelätuuli.

Lämpötila on päivällä maan etelä- ja keskiosassa 12–16, pohjoisosassa 8–13 astetta.

Iltapäivien sääennuste 21.-23. syyskuuta.
Iltapäivien sääennuste 21.–23. syyskuuta.

Yöllä Lapin luoteisosaan leviää lännestä jo vesisateita. Lämpötila laskee maan etelä- ja itäosassa sekä Pohjois-Lapissa 3–8 asteeseen. Muualla on 0–6 astetta.

Keskiviikkona kapea säärintama sateineen liikkuu maan etelä- ja keskiosassa kaakosta kohti länttä ja pohjoista. Se kuitenkin muuttuu melko hajanaiseksi, joten joka paikassa ei vettä tule. Länsi- ja Pohjois-Lapissa toinen kapea sadealue liikkuu itään ja heikkenee.

Päivälämpötila on enimmäkseen 10–15 astetta, Lapissa 7–12 astetta. 

Keskiviikkona on syyspäiväntasaus, eli päivä ja yö ovat suunnilleen yhtä pitkät koko maapallolla. Päivän lyheneminen jatkuu vielä noin kolmen kuukauden ajan joulukuun talvipäivänseisaukseen asti.

Lue seuraavaksi: Ensivilkaisu tulevan talven säähän: Tärkeä indeksi painuu rajusti "pakkaselle"

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat