Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Kesäsää lämmittää: “Aamuaurinko valaisee koululaisten polkua kesälomille” – sitten jyrähtää
    Uutiset |

    Kesäsää lämmittää: “Aamuaurinko valaisee koululaisten polkua kesälomille” – sitten jyrähtää

    Koulujen päättäjäispäivää valaisee monin paikoin aamuaurinko.
    Koulujen päättäjäispäivää valaisee monin paikoin aamuaurinko. Kuva: Christian Nylund, Vaasa, 3.6.2021

    Kuiva kesäkorkeapaineinen sääviikko päättyy vähitellen epävakaistuvaan säähän. Koululaisten lomat ehtivät kuitenkin monin paikoin käynnistyä poutaisen ja aurinkoisen sään puolella. 

    Kesäkuu on alkanut kesäisellä lämmöllä, kun lämpötila on yleisesti kivunnut 20 asteeseen ja sen yläpuolelle päivä toisensa perään. Etenkin pohjoisessa on mitattu hellelukemia, mutta paikallisesti myös etelämpänä.

    Vaikka kesälämpö pysyttelee mukana ennusteissa ensi viikollakin, sateisuudessa ilmenee muutoksia. Viime päivät poutaisena pitänyt korkeapaine on hivuttautumassa vähitellen idemmäs, ja sää epävakaistuu jo viikonvaihdetta kohti.

    Luitko jo: Ääripäiden toukokuu: Lumisateista helteisiin alle viikossa, myrskyjä, salamoita ja kesäistä aurinkoa

    Aurinko valaisee monesti päivää vaihtelevassa pilvisyydessäkin.
    Aurinko valaisee monesti päivää vaihtelevassa pilvisyydessäkin. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä, 2.6.2021

    Kesä kuivaa sen valmistuvan, jonka mahdollisesti kasteleekin

    Lauantaina korkeapaine heikkenee Suomen yllä, mutta aamuaurinko valaisee koululaisten polkua kesälomille sään ollessa vielä yön jäljiltä selkeää tai lähes selkeää isossa osaa maata. Päivällä pilvisyys runsastuu etenkin lännen ja etelän sisämaassa sekä pohjoisen yllä.

    Sää tarjoilee valmistuville ja lomansa aloittaville koululaisille myös yleisesti poutaista ja lämmintä lauantaipäivää. 

    Heikennyt korkeapaine, lämmin sää ja lännessä jo kosteampaan vaihtuva ilma antavat kuitenkin jokuselle sadekuurolle mahdollisuuden ponnahtaa henkiin – etenkin Lapissa ja pienellä mahdollisuudella lännestä Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalla alueella. Nuo sadekuurot ovat kuitenkin hyvin paikallisia ja pikaisia, joten kyllä kesä kuivaa niiden reitille osuvat.

    Päivällä lämpötila on kohoamassa jälleen yli 20 asteen. Idässä ja pohjoisessa on osin jopa helteistä. Viileintä sää on pohjoisosassa Lappia, jota hipoo kylmempi ilma pohjoisesta, ja lämpötila kohoaa 10 ja 20 asteen välille.   

    Yötä kohti runsain pilvisyys kaikkoaa ja sää vaihtelee enimmäkseen selkeästä puolipilviseen. Lapin suunnalla voi liikkua vielä yksittäisiä sadekuuroja, mutta muuten illan mittaan on jo laajalti poutaa.

    Salamointia Lappajärvellä elokuussa 2018.
    Ukkoskuurojen seassa sää jatkuu lämpimänä. Kuva: Anne Keskivinkka, Lappajärvi, 1.8.2018

    Kuumankosteaa jytinää viikonvaihteeseen

    Kun valmistujaisia ja alkaneita lomia on ehditty juhlistaa, sää ottaa seuraavaa vaihdetta silmään. Pilvisyys jatkuu vaihtelevana. Sunnuntaina ilma on lämmintä ja kosteaa. Sade- ja ukkoskuurot yleistyvät jo laajemmin koko maassa. Paikoittain sadekuurot voivat olla hyvinkin runsaita. 

    Lappiin kurkottava ilma on kuivempaa ja viileämpää, joten sää on myös poutaisempaa. Lämpötila jää 10 ja 20 asteen välille, Etelä-Lapissa ollaan 20 asteen vaiheilla. Muualla maassa hetkittäin viilentävien sadekuurojen välissä lämpötila kohoaa yhä 20–25 asteeseen ja paikallisesti hieman yli helteenkin puolelle.

    Lue myös: Nämä ovat eri ukkostyypit – miten rintamaukkonen eroaa ilmamassaukkosesta?

    Sumulla on monta tapaa syntyä, mutta ilman viiletessä lämpimän järviveden yllä voi kehittyä esimerkiksi haihtumissumua tai kylmän ilman sekoittuessa kosteaan ilmaan järven yllä sekoitussumua.
    Sumulla on monta tapaa syntyä, mutta esimerkiksi ilman viiletessä lämpimän järviveden yllä voi kehittyä haihtumissumua tai kylmän ilman sekoittuessa kosteaan ilmaan järven yllä sekoitussumua. Kuva: Sirpa Jyske, Virrat, 1.6.2021

    Lämpö ja jytinä kantautuvat ensi viikon puolelle

    Alkuviikolla korkeapaine jatkaa heikkenemistään Suomen yllä. Sadekuuroja ukkosineen tulee yleisesti – tämän hetken ennusteiden valossa useimmiten lännessä ja erityisesti sisämaassa, mutta vaihtelevissa määrin myös muualla maassa.

    Sateista huolimatta sää on lämmintä. Lämpötilojen puolesta on yhä odotettavissa 20 asteen ylittäviä lukemia eikä paikoittaiset hellelukematkaan ole mahdottomuus. 

    Pohjoisessa ja idässä vierestä pyyhkäisevä kylmempi ilma saattaa paikoin laskea päivälämpötiloja aivan ensi viikon alussa. Lämpötila voi kohota tuon ilman viilentämillä alueilla kuitenkin lähelle 20 astetta.

    Pilvisyys jatkuu vaihtelevana niin, että monin paikoin pilvisyys lisääntyy päivisin ja illan mittaan sää muuttuu jälleen selkeämmäksi, pohjoisen yli kulkee mahdollisesti pilvisemmän sään alue.

    Vaikka ennusteiden puolesta on odotettavissa osin selkeneviä öitä, lisääntyvä kosteus ja vielä suhteellisen heikkotuulisena pysyvä sää edesauttavat vähintäänkin paikallisten sumujen syntymistä. 

    Lue seuraavaksi: Tutkimus: Tämä osa Euroopasta on erityisen altis vaaraa aiheuttavalle säälle – Yhdysvalloissa riskit moninkertaiset

    Jenna Salminen

    Päivitetty 4.6. klo 11.45

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa