Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Viikon sää: Ajankohtaan nähden kylmää vai lämmintä? Ennusteet erimielisiä
Blogi |

Viikon sää: Ajankohtaan nähden kylmää vai lämmintä? Ennusteet erimielisiä

Kylmän aamun utua. 
Sumuja voi tulevina päivinä esiintyä niin sateiden yhteydessä kuin myös kylminä iltoina ja aamuina. Arkistokuva: Juha Suhonen, Porkkalanniemi, Kirkkonummi

Ensimmäisen syyslomaviikon sää näyttäytyy erilaisena eri ennusteissa. Minkälaisia vaihtoehdot ovat ja mistä erot johtuvat?

Maanantaina 17.10. alkavan viikon sääennusteet kiinnostavat monia erityisen paljon, sillä kyseessä on ensimmäinen Suomen kahdesta koulujen syyslomaviikosta. Sääennusteet eivät ole kuitenkaan päässeet vielä täysin yksimielisyyteen siitä, minkälaista säätä viikolla kokonaisuutena on luvassa.

Mitä säästä nyt tiedetään ja mistä erot johtuvat?

Sunnuntaina 16.10. ennusteita katsottaessa niin sanottu suursäätila eli sään suuret linjat ovat 17.10. alkavalle viikolle melko samanlaiset riippumatta siitä, katsotaanko Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) vai amerikkalaisen GFS-ennustemallin ennusteita.

Viikon alkaessa Suomessa vallitsee lounaanpuoleinen ilmavirtaus ja matalapaineiden ja niihin liittyvien sadealueiden reitti kulkee Suomen yli. Islannin lähellä on kuitenkin vahvistumassa korkeapaineen alue, joka liikkuu Britteinsaarten ja Fennoskandian välille ja kurottaa sieltä kohti Keski-Eurooppaa.

Ilmanpaine-ennuste Eurooppaan keskiviikkona 19.10.2022.
Ilmanpaine-ennuste Eurooppaan keskiviikoksi 19.10.2022. Korkeapaine on jo vahvistunut Britteinsaarten ja Fennoskandian välille. Kuva: Foreca

Korkeapaine alkaa vaikuttaa Suomenkin säähän ja estää Atlantilla muodostuvien matalapaineiden pääsyn Suomeen. Korkeapaine kääntää meillä ilmavirran suunnan pohjoisen puolelle, ja ilmamassa on ainakin viikon alkupuolella Suomessa varsin kylmää. Tästä Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus (ECMWF) ja amerikkalainen GFS-säämalli ovat yhtämielisiä. Videolla ECMWF:n näkemys tilanteen kehittymisestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Loppuviikon suhteen ennusteet ovat vielä samanmielisiä siitä, että Britteinsaarten yllä oleva matalapaine alkaa vahvistua ja Suomesta lounaaseen sijaitseva korkeapaine heikentyä. ECMWF:n mukaan ilmamassa pysyy meillä kuitenkin viikonloppunakin vielä kylmänä, kun taas GFS tuo meille selvästi aiempaa lauhemman ilmamassan aallon.

Kun katsotaan perjantaina 14.10. julkaistua kuukausiennustetta, ECMWF ennusti 17.10. alkavan viikon olevan keskilämpötilaltaan koko Suomessa ajankohdan keskiarvoa lämpimämpi. Viileää alkuviikkoa saattoi viikkokeskiarvoissa tasapainottaa lauha loppuviikko.

Toisaalta, kun katsoo päivittäisennusteiden yksittäisten päivien lämpötilaennusteiden poikkeamia ajankohdan keskiarvoista, ECMWF ennustaa kyseiselle viikolle Suomeen useille päiville ajankohtaan nähden viileitä lämpötiloja sekä päivisin että öisin, vaikka jokunen ajankohtaan nähden lämminkin ajanhetki ennusteissa on.

Viileämpien ja lämpimämpien ilmamassojen tarkat sijainnit sekä tulevan viikonlopun lauhan aallon mahdollinen ulottuminen Suomeen tulevat määrittämään sen, kallistuuko viikko kokonaisuudessaan ajankohtaan nähden lämpimäksi, kylmäksi vai jotakin siltä väliltä.

Sää suosii ulkoilijoita viileydestä huolimatta

Maanantain ja osin tiistain aikana Suomen yli liikkuu vielä paikallisia sateita, mutta ennusteiden mukaan keskiviikkoon mennessä pohjoinen ilmavirtaus on muuttunut meillä varsin kuivaksi, ja ainakin perjantaihin asti viikkoa vietetään enimmäkseen poutaisessa ja ajoittain hetkellisesti aurinkoisessakin säässä. Paikallisia yöpakkasia voi esiintyä koko maassa, eniten pohjoisessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Viikonloppuna sateiden mahdollisuus lisääntyy, mutta viikonlopun ennusteiden epävarmuuksien takia sadealueiden paikkoja tai ajoituksia ei vielä tiedetä. Jo maanantaina Keski- ja Pohjois-Lapin sateet tulevat osin räntänä, ja tämänhetkisten ennusteiden mukaan viikonloppuna osa sateista voi tulla lumena tai räntänä Lapin lisäksi jopa Pohjois-Karjalassa asti.

Joanna Rinne
meteorologi

Katso yli 100 paikkakunnan ennusteet tästä!

Päivitetty 17.10.2022 klo 14.03

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat