Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kylmää ilmaa virtaa Suomeen Jäämereltä – tältä näyttää vapun…
Uutiset |

Kylmää ilmaa virtaa Suomeen Jäämereltä – tältä näyttää vapun tienoon ennuste nyt

Kylmää ilmamassaa
Suomeen leviää tällä viikolla kylmää ilmamassaa pohjoisesta.

Sää viilenee vappuviikolla, kun Suomeen virtaa kylmää ilmaa pohjoisesta. Tämän hetken ennusteen mukaan vapun tienoon sää on melko viileää ja vaihtelevaa. Viikonloppuna nähdään poutaa ja aurinkoa, mutta sadekuurojakin on liikkeellä eri olomuodoissa.

Sää on jo viilentynyt viime viikon lämpötiloista ja jatkaa viilenemistään. Kun viime viikolla kevään korkeimmaksi lukemaksi tähän mennessä mitattiin jo 18,2 astetta, tällä viikolla näin korkeita lämpötiloja ei ole tulossa.

– Kevään eteneminen ottaa askeleen taaksepäin, kun Suomeen virtaa kylmää ilmaa pohjoisesta Jäämereltä. Päivälämpötilat laskevat maan etelä- ja keskiosassa lukemiin, jotka ovat tyypillisiä huhtikuun puolivälissä. Lapin tämän viikon lukemat vastaavat maaliskuun loppupuolen keskiarvoja, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Suomen itäpuolella Venäjällä on laaja korkeapaine ja lämpimän ilmamassan aalto, toinen korkeapaine on Islannin seudulla.

– Näiden kahden korkeapaineen välistä työntyy kylmän ilman kieleke pohjoiseen Eurooppaan. Mikäli samanlainen ilmamassa tulisi Suomeen keskitalvella, olisi odotettavissa kireitäkin pakkasia koko maahan. Tähän aikaan vuodesta tällainen ilmamassa aiheuttaa koleita päivälämpötiloja ja sen, että yölämpötilat ovat pakkasella koko maassa. Kylmä ilmamassa ei tämänhetkisten ennusteiden mukaan väisty Suomen yltä vielä ensi viikon puoliväliinkään mennessä, Joanna Rinne sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kylmä ilmamassa laskee lämpötiloja – sää viilenee alkuviikon aikana

Tällä viikolla säässä vuorottelevat aurinkoinen sää ja pilvisyysalueet.

– Sää on enimmäkseen poutaista, mutta joitain sateita tai sadekuuroja tulee ajoittain. Sateet tulevat etelässä ja lännessä lähinnä vetenä, idässä räntänä ja pohjoisessa räntänä tai jopa lumena, Joanna Rinne ennustaa.

Kylmä ilmamassa näkyy vähitellen lämpötiloissa. Maanantaina maan etelä- ja keskiosassa on laajalti 7–14 astetta, pohjoisessa on 2–8 astetta.

Tiistaiksi lämpötila laskee reilusti. Etelässä on päivällä 5–10 astetta, maan keskiosassa 1–6 astetta ja Lapissa lämpötilat ovat −4 ja 2 asteen välillä.

– Keskiviikosta alkaen ennusteissa ei juurikaan näy yli 10 asteen lämpötiloja koko ennustejakson aikana eli ensi viikon puoliväliin asti. Päivälämpötilat ovat tällä viikolla keskiviikkona ja torstaina maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 2–7 asteessa ja Lapissa −4 ja 2 asteen välillä.

Millainen on vappuaaton ja vapun sää?

Vapun tienoon sää näyttää tämän hetken ennusteissa melko viileältä. Joitain sadekuuroja on liikkeellä viikonloppuna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Vappuaattona eli lauantaina luvassa on vaihtelevaa pilvisyyttä, päivällä on laajalti melko pilvistä. Sää on pääosin poutaista, mutta sadekuuroja tulee paikallisesti. Sateet ovat etelässä ja lännessä vettä, idässä ja pohjoisessa räntää ja Pohjois-Lapissa jopa lunta, Joanna Rinne sanoo.

Päivälämpötila on näillä näkymin vappuaattona maan etelä- ja keskiosassa 3–7 astetta ja Lapissa −1 ja 3 asteen välillä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sää selkenee monin paikoin, mutta pilvilauttaakin esiintyy.

– Koko maassa on yöllä pakkasta etelän asteesta tai parista pohjoisen jopa 10 pakkasasteeseen.

Vapunviettoa Vaasassa vuonna 2021.
Viime vuonna vappuaaton korkein lämpötila oli Raaseporin Jussarön 11,9 astetta. Vappupäivän ylin lukema puolestaan mitattiin Vantaalla, 10,3 astetta. Arkistokuva: Matti Hietala, Vaasa, vappu 2021

Vappupäivä eli sunnuntai alkaa tämän hetken ennusteen mukaan melko aurinkoisena, vaikka pilviäkin on taivaalla paikoin.

– Tulossa on viileä piknikaamu. Sää on enimmäkseen poutaista, mutta vähäiset sadekuurot ovat mahdollisia, etelässä ja lännessä vetenä, idässä ja pohjoisessa räntänä ja Pohjois-Lapissa jopa lumena. Päivällä sää pilvistyy. Vesisadekuuroja tulee enemmän etenkin etelä- ja länsirannikolla ja itärajan tuntumassa, Joanna Rinne sanoo.

Päivälämpötila on sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 5–9 astetta ja Lapissa 1–7 astetta. Lapissa ja paikoin lännessä tuuli on puuskaista.

Lue myös: Millainen on vapun sää Suomessa tilastojen valossa?

Vertailukauden 1991–2020 tilastojen mukaan keskimääräisesti lämpötila on vappuna ylimmillään koko maassa plussalla ja lämpimintä on Etelä-Suomen sisämaassa. Öisin mennään pakkaselle laajalti maan pohjoisosassa sekä paikoin etelämpänä Suomenselällä.
Keskimääräinen ylin ja alin lämpötila vappuna vertailukauden 1991–2020 tilastojen mukaan. Kuva: Foreca 

Entä mitä säässä näyttää tapahtuvan vapun jälkeen?

– Ensi viikoksi lämpötilat nousevat vapusta hieman, mutta eivät merkittävästi. Yli 10 asteen lämpötiloja ei ensi viikon alkupuolella juurikaan näy, Joanna Rinne toteaa.

Lue seuraavaksi: Loppukevään ja kesän ennuste: Tällaista pitkää ennustetta ei ole hetkeen nähty – katso, miltä näyttää touko–heinäkuun jakso!

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 25.4.2022 klo 17.36

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat