Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennusteessa jättiyllätys! Raju käänne ennen joulua – sama signaali jatkuu tammikuulle
    Uutiset |

    Kuukausiennusteessa jättiyllätys! Raju käänne ennen joulua – sama signaali jatkuu tammikuulle

    Pakkassää on jäädyttänyt järviä ja jokia.
    Sää kylmenee tämän hetken ennusteiden mukaan jouluviikoksi. Valkean joulun mahdollisuus on olemassa niilläkin alueilla, mistä lumet hupenevat lauhan jakson aikana, mutta tilanne riippuu lumisateiden reiteistä jouluviikolla. Kuva: Pekka Hatunen, Vaala, 10.12.2021

    Alkanut viikko on tuoreen kuukausiennusteen mukaan ajankohdan keskimääräisiä lukemia lämpimämpi, mutta jouluviikko näyttää laajalti keskimääräistä kylmemmältä. Pakkassää on palaamassa jouluviikolla koko maahan, mutta osassa maata joulun lumitilanne on vielä epävarma. Tavanomaista kylmempi sää jatkuu ennusteen mukaan ainakin tammikuun alun ajan.

    Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 13. joulukuuta julkaisema kuukausiennuste on muuttunut edelliseen ennusteeseen verrattuna. Joulukuun 9. päivä julkaistussa ennusteessa loppuvuodessa oli keskimääräistä lämpimämpi yleisilme, nyt uudessa ennusteessa on jouluviikosta alkaen selvästi tavanomaista kylmempi sävy.

    – Kuukausiennusteen mukaan tämä viikko on meillä vuodenaikaan nähden lämmin, mutta jouluviikolla sää kylmenee huomattavasti koko Euroopassa. Tällä viikolla Länsi-Euroopassa oleva korkeapaine työntää Suomeen lauhaa ilmaa Atlantilta, mutta ensi viikoksi korkeapaine liikkuu pohjoisemmaksi, siirtää länsivirtauksen kauas Jäämerelle ja alkaa imeä Eurooppaan kylmää ilmaa idästä, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

    "Ennusteiden mukaan joulun väri on pohjoisessa varmasti valkoinen, idässä ja maan keskiosassa melko varmasti valkoinen ja lännessä pääosin valkoinen. Etelässä ja lounaassa joulun väri riippuu siitä, miten ensi viikon vähäiset sateet osuvat Suomeen."

    Kylmä ja vähäsateinen sää näyttää siis palaavan takaisin.

    – Kylmä virtaus kestää kuukausiennusteen mukaan useamman viikon, joten sekä jouluviikko, uudenvuodenviikko että uuden vuoden ensimmäinen täysi viikko ovat sekä Suomessa että laajalti muuallakin Euroopassa keskilämpötilaltaan hyvinkin kylmiä. Uudessa ennusteessa Pohjois-Euroopan ylle liikkuva korkeapaine sijoittuu hieman pohjoisemmaksi kuin edellisessä ennusteessa. Suomen osalta tämä tarkoittaa sitä, että lännestä leviävä lauha ilma jääkin uusimman ennusteen mukaan selvästi Suomen pohjoispuolelle. Idästä leviävä kylmä ilma pääsee leviämään myös Suomeen, ei vain Keski-Eurooppaan.

    Mitä voidaan sitten tässä vaiheessa sanoa joulun lumitilanteesta?

    – Ennusteiden mukaan joulun väri on pohjoisessa varmasti valkoinen, idässä ja maan keskiosassa melko varmasti valkoinen ja lännessä pääosin valkoinen. Etelässä ja lounaassa joulun väri riippuu siitä, miten ensi viikon vähäiset sateet osuvat Suomeen. Joulua vietetään kuitenkin todennäköisesti pakkassäässä koko maassa, Joanna Rinne sanoo.

    Kuukausiennuste (julkaisupäivä 13.12.2021)
    ViikkoEnnusteEnnustettavuus
    13.–19.12.Viikko on ajankohdan keskiarvoa lauhempi. Idässä sademäärä on paikoin tavanomaista suurempi, muualla keskimääräistä pienempi tai keskimääräinen.Hyvä
    20.–26.12.Sää muuttuu vuodenaikaan nähden hyvinkin kylmäksi ja vähäsateiseksi.Kohtalainen
    27.12.–2.1.Sää jatkuu keskimääräistä kylmempänä ja vähäsateisena.Kohtalainen
    3.–9.1.Keskimääräistä kylmempää ja vähäsateista.Heikko

    Joulukuun 13. päivä alkanut viikko: Selvästi keskimääräistä lauhempaa

    Alkaneen viikon keskilämpötilat ovat siis kuukausiennusteen mukaan Suomessa ajankohdan keskimääräisiä lukemia lämpimämpiä. Poikkeama tavanomaista lauhempaan suuntaan vaihtelee etelän 2,5 asteesta Pohjois-Lapin reiluun 4 asteeseen.

    – Tällä viikolla läntisessä Euroopassa on laaja lämpimän ilmamassan aalto sekä korkeapaineen alue, joka työntää myös Suomeen lännestä lauhaa ilmaa ja sadealueita. Suomessa maan etelä- ja keskiosassa, etenkin etelässä ja lännessä, sää on tällä viikolla lauhaa – lämpötilat vaihtelevat plusasteiden ja heikon pakkasen välillä. Lapissakaan ei näy kireitä pakkasia. Meri-Lapin tienoilla asti lämpötila voi ajoittain käväistä jopa nollassa tai juuri sen yläpuolella, Joanna Rinne ennustaa.

    Maan pohjoisosassa pakkasta on päivisin enimmäkseen 1–7 astetta, öisin on paikoin kylmempää.

    Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

    Sateita tulee viikon mittaan ajoittain. Kuukausiennusteen mukaan viikko on idässä hieman tavanomaista sateisempi, muualla sademäärät ovat keskimääräisiä tai keskimääräistä pienempiä.

    – Sateet tulevat etelässä ja lännessä enimmäkseen vetenä, idässä eri olomuodoissa ja pohjoisessa pääosin lumena. Idän ja pohjoisen sateissa lumikertymät ovat enimmäkseen muutaman senttimetrin luokkaa, enimmillään paikallisesti kymmenen senttimetrin tienoilla.

    Joulukuun 13. päivä alkanut viikko on keskilämpötiloiltaan vuodenaikaan nähden lämmin lähes koko Euroopassa, ainoastaan paikoin Välimeren alueella on vuodenaikaan nähden viileää.

    Lähes koko Euroopassa on keskimääräistä kuivempaa Länsi-Euroopan laajan korkeapaineen takia. Norjan vuoristossa sateita tulee kuitenkin ajankohtaan nähden runsaasti, samoin Kaakkois-Euroopassa.

    Joulukuun 20. päivä alkava viikko: Jouluviikolla pakkasia koko maahan

    Tämän hetken ennusteen mukaan näyttää siltä, että jouluviikolla läntinen korkeapaine heikkenee ainakin väliaikaisesti. Eurooppaan pääsee puskemaan idästä hyvinkin kylmää ilmamassaa. Sää on laajalti ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempää Suomessa ja muuallakin Euroopassa.

    – Sää muuttuu selvästi kylmempään suuntaan – pakkaset palaavat koko Suomeen. Pakkanen voi ajoittain etenkin pohjoisessa olla kireääkin. Suuressa osassa Suomea jouluviikko on vuodenaikaan nähden hyvinkin kylmä, idässä on jopa lähes 4 astetta kylmempää kuin keskimäärin samaan aikaan vuodesta. Ainoastaan paikoin Pohjois-Lapissa on vuodenaikaan nähden tavanomaista lämpimämpää, Joanna Rinne sanoo.

    Katso videolta kuukausiennuste sateista!

    – Jo jouluviikon alussa etelässä voi olla päivisinkin yli 10 pakkasastetta, Lapissa paikoin jopa yli 20 pakkasastetta, öisin vielä kylmempää. Joinakin päivinä kuitenkin myös kevyemmätkin pakkaslukemat ovat mahdollisia.

    Pitkän ajan säätilastojen mukaan jouluaattona keskimääräinen vuorokauden ylin lämpötila on maan etelä- ja lounaisosassa sekä länsirannikolla laajalti 0–2 plusastetta, lounaissaaristossa vähän korkeampi. Maan keskiosassa on enimmäkseen 0–4 pakkasastetta ja maan pohjoisosassa 2–6 pakkasastetta. Öisin on joulun tienoilla keskimäärin pakkasta koko Manner-Suomessa.

    Sateita tulee jouluviikolla kuukausiennusteen mukaan laajalti hieman keskimääräistä vähemmän.

    – Tämän hetken ennusteiden mukaan lumisadealue saattaa ylittää Suomen ennen joulua, mutta sen reitti on vielä heikosti ennustettavissa. On siis epävarmaa, sataako Suomeen lunta laajalla alueella vai kiertääkö sadealue Suomen kokonaan. Joulun väri saattaa etelässä ja lounaassa riippua tästä sadealueesta, Joanna Rinne toteaa.

    Joulutunnelmaa Jyväskylässä.
    Viime vuoden jouluaaton korkein lukema oli merellä Porvoon Kalbådagrundin asemalla mitattu 5,2 astetta, kylmin Sodankylän Vuotson −12,4 astetta. Arkistokuva: Maarit Siitonen

    Muualla Euroopassa jouluviikko on laajalti vähäsateinen.

    Joulukuun 27. päivä ja tammikuun 3. päivä alkavat viikot: Edelleen tavanomaista kylmempää

    Tämän hetken ennusteen mukaan korkeapaine Pohjois-Euroopan yllä pitää pintansa vuodenvaihteen ympäristössä ja tammikuun alussa.

    Sekä 27. joulukuuta että 3. tammikuuta alkaville viikoille kuukausiennuste näyttää Suomeen ja laajalti muuallekin Eurooppaan keskimääräistä kylmempää säätä. Sademäärät ovat meillä keskimääräisiä tai keskimääräistä pienempiä.

    – Sää jatkuu lähes koko Euroopassa vuodenaikaan nähden hyvin kylmänä ja vähäsateisena. Ainoastaan osassa Portugalia ja Espanjaa sekä paikoin idempänäkin Välimerellä sateita tulee tavanomaista runsaammin ja lämpötilat ovat vuodenajan keskiarvon tasolla, Joanna Rinne sanoo.

    Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

    Pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella. Ne kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

    Lue seuraavaksi: Joulun sää Suomessa tilastojen valossa

    Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

    Karita Kontula-Sokka

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa

    Viimeksi katsomasi paikat